Amfion pro musica classica

Kansallisoopperan Pyhäinpäivän konserteissa soi Beethovenin mestariteos Missa solemnis

Kuva © Timo Viitanen

Kuva © Timo Viitanen

Harvoin esitettävän teoksen kapellimestarina toimii Jukka-Pekka Saraste. Missa solemnis -konsertit pidetään Pyhäinpäivän viikonloppuna 4.–5. marraskuuta. Helsingin Johanneksenkirkon lisäksi Kansallisooppera vierailee Lahden Sibeliustalossa.

Missa solemnis -konsertissa kuullaan Ludwig van Beethovenin valtava kirkkomusiikkiteos, jonka esittäminen vaatii suuren orkesterin, kuoron ja solistit. Konsertin johtaa Jukka-Pekka Saraste, joka on viimeksi vieraillut Suomen kansallisoopperassa keväällä 2015. Solisteina laulavat sopraano Jenni Lättilä, mezzosopraano Lilli Paasikivi, tenori Mika Pohjonen ja basso Jyrki Korhonen.

Ludwig van Beethovenin Missa solemnis on yleisesti tunnustettu yhdeksi kirkkomusiikin suurimmista saavutuksista. Suuren kokoonpanon vaativaa teosta esitetään kuitenkin huomattavasti harvemmin kuin säveltäjänsä muuta tuotantoa. Vuonna 1824 ensiesitetty Missa solemis käsittelee perinteistä messutekstiä syvällisesti. Beethoven ei ollut kirkollinen säveltäjä, mutta käytti teokseen enemmän aikaa kuin mihinkään muuhun sävellykseensä. Hän itse piti teosta päätyönään.

Missa solemnis
Sibeliustalo, Lahti 4.11.2016 klo 19
Johanneksenkirkko, Helsinki 5.11.2016 klo 19

Vastaa

Post Navigation