Amfion pro musica classica

Kamarikuoro Kaamos Tampereen Sävelen paras kuoro

Helsinkiläinen kamarikuoro Kaamos johtajanaan Dani Juris voitti Tampereen Sävel -festivaalin kuorokatselmuksessa kolme kultaleimaa ja 2000 euroa ja oli näin katselmuksen ykköskuoro. Kolme kultaleimaa ja 1700 euroa pokkasivat turkulainen Aino-kuoro (johtaja Satu Luukkonen) ja Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat KYN (johtaja Kaija Viitasalo). Luukkonen ja Viitasalo palkittiin lisäksi 250 euron erityispalkinnoilla parhaista esityskokonaisuuksista. Tunnustuspalkintoja jaettiin yhteensä 8500 euroa.

Kamarikuoro Kaamos on perustettu vuonna 2007 ja se koostuu nuorista, kokeneista laulajista. Kuoron ohjelmisto kattaa eurooppalaista a cappella -ohjelmistoa saksalaisesta romantiikasta skandinaaviseen nykymusiikkiin. Vuonna 2010 Kaamos mm. konsertoi Radion sinfoniaorkesterin kanssa ja teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Itävaltaan. Siellä Kaamos osallistui Spittal an der Draun kansainväliseen kuorokilpailuun, jossa se palkittiin kolmannella palkinnolla sekä kansanlaulu- että taidelaulukategoriassa.

Tampereen Sävel järjestettiin tänä vuonna 19. kertaa. Festivaali sisälsi konsertteja, työpajoja, vokaaliyhtyekilpailun ja kuorokatselmuksen. Katselmukseen osallistui 48 kuoroa kahdeksasta eri maasta. Ulkomaalaisia kuoroja oli mukana 13. Katselmuksen kuorot arvostellaan eriasteisin leimoin siten, että maksimi on kolme kultaleimaa ja minimi yksi pronssileima. Tuomariston muodostivat puheenjohtaja Matti Hyökki ja Juha Kuivanen Suomesta, Aarne Saluveer Virosta sekä Sofia Söderberg Eberhard ja Mats Nilsson Ruotsista. Osallistuneet kuorot edustivat monipuolisesti erilaisia kuoromusiikin tyylilajeja.

Vokaaliyhtyekilpailun voitti kokeelliseen musiikkiin erikoistunut tanskalainen Postyr Project.

Vastaa

Post Navigation