Amfion pro musica classica

Kamarikesä Ritarihuoneella -konserttisarja alkaa

Tänään torstaina käynnistyy neljäs Kamarikesä Ritarihuoneella -tapahtuma Harpun aika -konsertilla. Luvassa on
viisi konserttia, jotka sisältävät etenkin ranskalaista ja ranskalaishenkistä kamarimusisointia — festivaalin teemasäveltäjänä onkin itse eksentrikko Erik Satie.
Kamarikesä on vastaus Helsingin kesän klassisen musiikin vajeeseen. Kesällä 2005 ensimmäistä kertaa järjestetty Kamarikesä-tapahtuma sai alkunsa Ritarihuoneen ja nuorten muusikoiden yhteisellä ponnistuksella ja on siten yhtäältä Ritarihuoneen yleishyödyllistä toimintaa, toisaalta nuorten muusikoiden oma festivaali.

Perjantaina 31.7. konserttisarjassa saa ensi-iltansa Peukaloliisa-lastenooppera. H.C. Andersenin Tommelise-satuun
perustuvaa tarinaa on ollut säveltämässä seitsemän suomalaista nuorta säveltäjää. Yhtyeenä toimii barokkiyhtye Harmoniset oikut, solistina sopraano Katja Juhola ja kertoja-näyttelijänä Ville Komppa. Erikoinen ja hauska miniooppera esitetään perjantaina kahdesti, kello 15 erityisenä lastennäytäntönä ja kello 19 konsertissa, jonka toisella puoliskolla kuullaan Elisabeth Jaquet de la Guerren Odysseuksen uni -kantaatti.

Sunnuntaina ja maanantaina keskitytään festivaalin teemasäveltäjään, Erik Satiehin, jonka musiikkia ryyditetään muiden ranskalaiseksentrikkojen, kuten Francis Poulencin, Claude Debussyn ja Maurice Ravelin sävelin. Sunnuntaina on mukana lisäksi näyttelijätär Edith Holmström lausujana, maanantaina taiteilija Heikki Mäntymaa gymnopedistinä.
Konserttisarjan kruunaa Kamus-kvartetin jousikvartettoilta tiistaina.

Koko ohjelma osoitteessa
http://www.kamari.org/kamarikesa.html

Comments are closed.

Post Navigation