Amfion pro musica classica

Pianokilpailuja ja grillitestejä

Maj Lind -pianokilpailu saatiin viime viikolla päätökseen, enkä voi olla lausumatta julki muutamaa sen kirvoittamaa ajatusta. On tietysti jollain tavalla ilahduttavaa, imartelevaakin, kuinka paljon huomiota klassinen pianomusiikki taas sai. Suhtauduttaisiinpa siihen yhtä intohimoisesti useamminkin kuin parin viikon ajan kerran viidessä vuodessa. Yhtäkkiä jaksetaan kuunnella suurella mielenkiinnolla kymmeniä resitaaliohjelmia, jotka vieläpä sisältävät lukuisia päällekkäisyyksiä, vaikka korkeatasoinenkin pianoresitaali harvoin vetää salia edes puolilleen.

Jos maailman paras kestävyysjuoksija tulisi Helsingin Olympiastadionille juoksemaan 10000 metriä kykyjensä mukaisesti, mutta ilman ajanottoa ja kanssakilpailijoita, paikalle tuskin vaivautuisivat muut kuin sitkeimmät henkilökohtaiset fanit. Toivon todella, ettei sama asenne leviä klassisen musiikin konserttikulttuuriin. Kyllä aivan tavallisen ohjelman ja esiintyjien puolesta korketasoisen konsertin pitäisi olla tarpeeksi kiinnostava tapahtuma ilman kilpailevia esityksiäkin.

Jo kahden soittajan kuuleminen kilpailussa saa ajatukset liikkeelle. Soittajien arvioimisen sijaan mielenkiintoisemmaksi kävi omalla kohdallani kuitenkin arviointini arvioiminen. Tulkintojen vertaileminen sai minut oppimaan lisää itsestäni ja suhtautumisestani musiikkiin. Arviointi kertoi loppujen lopuksi enemmän itsestäni kuin arvioinnin kohteista. Tämä on hyvä muistaa tuomariston päätöksiä ihmetellessä.

Ihmiset pitävät vertailemisesta ja lokeroinnista, mutta otammekohan itsellemme liian vaikean tehtävän laittaessamme taiteen tekemistä paremmuusjärjestykseen? Vai miksi lähes poikkeuksetta musiikin ammattilaistenkin keskusteluissa palkinnot jaetaan yleensä yhtä monella tavalla kuin on keskustelijoiden lukumäärä? Jos kilpailujen tärkeimmät tehtävät ovat ennestään tuntemattomien lahjakkuksien esille tuominen ja yleisen huomion lisääminen klassista musiikkia kohtaan, eikö siihen riittäisi kilpailu, joissa soittajia vaikka karsittaisiin välieriin ja finaaliin, mutta järjestysnumeron sijaan tuomaristo antaisikin julkiset kirjalliset palautteet kaikista finaalisoittajista, tai oikeammin heidän tulkinnoistaan?

Järjestykseen laittamisessa on muuten eräs kielteinen puoli, jonka tiedostin kaasugrilliä hankkiessani. Ennen ostopäätöstä etsin testejä grilleistä ja löysinkin pari. Kuinka ollakaan päädyin testivoittajaan. Samalla kuitenkin tajusin, että jos olisin päätynyt toiseen yhtälailla hyvään grilliin ja huomannut testin vasta myöhemmin, minua olisi saattanut harmittaa se, etten ollut tullut valinneeksi voittajaa. Harmi olisi ollut kuitenkin turhaa; olisi ollut typerää antaa minkään alentaa niiden herkullisten aterioiden arvoa, jotka siihen asti ja siitä eteenpäin oli nautittu. Vastaavasti on vaarallista antaa kilpailujen tulosten vaikuttaa siihen, mitä ajattelee soittajien soitosta laajemmin. Kilpailujen tulokset perustuvat aina vain tiettyihin kilpailusuorituksiin ja ovat tuomariston kollektiivisesti päättämiä. Vain yksi asia on kilpailuissa varma: tulokset eivät ole missään tapauksessa absoluuttisia totuuksia.

Aiheesta muualla Amfionissa:
Säveltäjä Perttu Haapasen päiväkirjakirjoitus

Comments are closed.

Post Navigation