Amfion pro musica classica

Miki Alone

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto myönnettiin juuri tanskalaisen Peter Bruunin musiikkiteatteriteokselle Miki Alone (2002). Siinä, että teoksen pääosassa on ”hullu” nainen, ei sinänsä ole mitään uutta. Miki Alonen toteutus on sen sijaan erittäin ansiokas, varsinkin erinomaisten esittäjien vuoksi. Satuin näkemään kyseisen teoksen Kööpenhaminassa 2004. Read More →

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto Tanskaan

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto 2008 on myönnetty tanskalaiselle Peter Bruunille. Säveltäjä Bruun saa palkinnon musiikkidraamastaan Miki Alone.

Voittajateos on uutta musiikkiteatteria nykynaisen elämästä. Miki Alonen alaotsikkona on ”seven songs for a mad woman”, ja se on kirjoitettu kamariyhtyeelle ja sopraanolle.

Lue alkuperäinen uutinen

Pohjoismaiset musiikkipäivät murtaa musiikin rajoja

Pohjoismaiset Musiikkipäivät käynnistyy tänään Helsingissä. Tapahtuman järjestäjät uskovat, että musiikista on moneksi. Festivaali luottaa erityisesti musiikkiteatteriin ja kokoaa säveltäjien verkostoa yli rajojen.

Suomen isännöimässä tapahtumassa halutaan murtaa rajoja eri taidemuotojen väliltä. Tänä vuonna tapahtuman teemana on Musiikki + 1.

Mitä musiikki voi olla? Tähän kysymykseen Pohjoismaiset musiikkipäivät etsii vastausta, sanoo tapahtuman taiteellinen johtaja Markus Fagerudd.

Lue alkuperäinen uutinen

Muinaisesta Turusta kertova ooppera juhlistaa Turun kulttuuripääkaupunkivuotta

Muinaisesta Turusta kertova ooppera on yksi Turun vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkihankkeista. Venetsiassa vuonna 1688 sävelletty ooppera kertoo Pohjolan vahvoista amatsoninaisista ja Turun linnaan sijoittuvasta kuninkaallisesta hääjuhlasta.

Pohjolasta kertovia oopperoita löytyy yllättäen 1600-luvun italialaisesta oopperakirjallisuudesta. Turun yliopiston professori Luigi de Anna kertoo, että yleensä 1600-luvun italialaiset oopperat kertoivat kuitenkin Roomasta tai Kreikasta.

– Ooppera oli hyvin suosittua 1600-luvun Italiassa. Uusia tapahtumapaikkoja etsittiin, koska yleisö alkoi kyllästyä siihen, että oopperat tapahtuivat aina Roomassa tai Kreikassa. Eksotiikkaa oopperoihin saatiin yleisön huonosti tuntemasta Pohjolasta ja Suomesta.

Lue alkuperäinen uutinen

Jousikvartetti +1

Ei pelkkä jousikvartetti-ilta, mutta sitäkin. Ehdottomasti tutustumisen arvoista ja jännittävää uutta musiikkia, kuten Pohjoismaisilla musiikkipäivillä koko sen keston, 2.-5.10., ajan…