Amfion pro musica classica

Luento: Musiikin merkitys lapsen kehitykselle

Jari Sinkkonen, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri luennoi Sellosalissa:

\”Nykypäivä suorituspaineineen on kovin yksilökeskeinen ja vaativa itse kullekin, mutta erityisesti lapsille ja nuorille.
Jari Sinkkosella on pitkä ja ainutlaatuinen kokemus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä.
Hän on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita, joiden tarkoituksena on ollut saattaa teoreettisia formulointeja yleistajuiseen muotoon. Teemoina ovat olleet lasten kasvun ja kehityksen vaiheet ja varsinkin poikalasten kohtaamat haasteet. Tieteellisten kirjoitusten aiheina ovat olleet muun muassa kuulovammaisuus, kommunikaatio, musiikki, itsetunnon muutokset murrosikäisillä pojilla ja huostaanotettujen lasten kehitys.\” (-www.kuoroespoo.fi)

Kulttuurilaitokset ja -tapahtumat paikkaavat budjettia keräyksillä

Suomalaiset taidelaitokset ja festivaalit ovat heränneet keräämään rahaa yksityisiltä lahjoittajilta. Lahjoituksilla ei haeta julkista tukea korvaavaa vaan pikemminkin täydentävää rahoitusta.

Parhaillaan kerätään rahaa mm. Musiikkitalolle, jonka peruskivi muurattiin tänään Helsingissä. Keräyksen taustalla on Polyteknikkojen kuoro, joka sanoo kantavansa huolta talon tulevasta toiminnasta. Se teki 5 000 euron lahjoituksen ja käynnisti netissä rahankeräyksen. Myös talon oma organisaatio aikoo kääntyä yksityisten lahjoittajien puoleen.

Lue alkuperäinen uutinen (YLE/uutiset/kulttuuri)

Musiikkitalon kustannusten uskotaan pysyvän kurissa

Rakennusalan hiipuvat suhdanteet takaavat sen, että Musiikkitalon rakennuskustannukset pysyvät raameissa. Näin vakuuttivat herrat valtiovarainministeri Jyrki Kataisesta (kok) ylipormestari Jussi Pajuseen, kun he muurasivat keskiviikkona 140 miljoonaa maksavan talon peruskiven Töölönlahdella.

On lähes perinne, että Töölönlahdelle nousevan kulttuurirakennuksen työmaa aukeaa laskukauden alkaessa. Parikymmentä vuotta sitten alkoivat Suomen kansallisoopperan rakennustyöt laman aattona.

Lue alkuperäinen uutinen (Helsingin Sanomat/Marja Salmela)

Lue uutinen myös YLE:n nettisivuilta (yle/uutiset/kulttuuri)

Uusi Helsinki-kvartetti & Christoffer Sundqvist Ritarihuoneella

Upeaa jousikvartetit Ritarihuoneella -sarjaa järjestävä Uusi Helsinki -kvartetti yhdistää voimansa klarinetisti Christoffer Sundqvistin kanssa Brahmsin klarinettikvintetossa. Säveltäjänsä intensiivisimpiin ja komeimpiin teoksiin kuuluva kvintetto saa näin klarinetistikseen Suomen nuorista klarinettitaitureista ehkä värikkäimmän. Ohjelmassa kiinnittää huomiota myös Leos Janacekin ensimmäinen jousikvartetto, nimeltään \”Kreutzer-sonaatti\”; säveltäjänsä sanoin \”kuvittelin kidutetun ja murretun köyhän naisen, kuin sen, jota venäläinen kirjailija Tolstoi kuvaa Kreutzer-sonaatissaan\”.

Vertavo-kvartetti Ritarihuoneella

Norjan maineikkain jousikvartetti Vertavo kuuluu arvostetuimpien ja mielenkiintoisimpien jousikvartettien joukkoon maailmalla. Sunnuntain konsertin ohjelma on hyvin vetävä: Beethoven oli kolmannen kymmenensä loppusuoralla säveltäessään F-duurikvartettoansa, kypsä klassinen mestari, joka oli noussut esikuviensa Mozartin ja Haydnin rinnalle; pohjoismaista väriä edustava Nielsen on yllättävän jännittävä myös kamarimusiikkisäveltäjänä; Dvorakin \”Amerikkalainen\” jousikvartetto puolestaan puolestaan syntyi samoihin aikoihin sinfonian \”Uudesta maailmasta\” kanssa ja on yksi säveltäjänsä hienoimmista teoksista.