Amfion pro musica classica

Kenen pitäisi laulaa Savonlinnassa?

Kuva: Timo Seppäläinen / Itä-Savo

Savonlinnan oopperajuhlille kaivataan lisää suomalaisia solisteja, raportoi Ylen kulttuuriuutiset. Taiteellinen johtaja Jari Hämäläisen kaudella festivaalille on kiinnitetty entistä enemmän ulkomaisia laulajia. Tänä kesänä Savonlinnassa esiintyi suomalaisia laulajia vain sivurooleissa.

Oopperajuhlien kannatusyhdistyksen sääntöjen mukaan festivaalin tehtävänä on tehdä tunnetuksia suomalaista oopperataidetta, mihin tietysti myös laulaminen kuuluu. Juhlien johtaja Jan Hultinin mukaan on tarkoituksenmukaista valita solisteiksi eri laulajia kuin Kansallisoopperassa esiintyy. Sitäpaitsi kenttä on muuttunut kansainvälisemmäksi, eikä taiteen tekemistä tule rajoittaa kansallisilla perusteilla.

”[Suomalaistenkin] laulajien täytyy kuitenkin olla mahdollisimman hyviä, sopivia rooliinsa ja siinä hintahaarukassa, että meillä on varaa kiinnittää heidät.” Hultin tunnustaa taloudellisten resurssien määrittelevän melko pitkälle roolituksen – tähtien varassa kukoistava perinteinen oopperataide onkin omiaan pönkittämään jalustalta käsin tapahtuvaa, taaksepäin nojaavaa musisointia.

Eräs kriittisistä suomalaislaulajista on Matti Salminen, joka moittii oopperajuhlien ohjelmistoa ja esiintyjävalintoja Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa. Salminen ei aio vierailla Savonlinnassa ”nykyisen ohjelmapolitiikan aikana” ja pitää merkkinä mielikuvituksen puutteesta sitä, että ”ensin esitetään omina tuotantoina neljä italialaista oopperaa ja lopuksi kutsutaan italialainen oopperatalo kylään”.

Vastaa

Post Navigation