Amfion pro musica classica

Juhlaviikot: Maria-Vesper

Olin pitkään haaveillut saavani kuulla Claudio Monteverdin Maria-vesperin (Vespro della Beata Vergine, 1610) konsertissa. Teoksen voi nähdä varhaisbarokin kirkkomusiikin tärkeimpänä kulmakivenä. Samoin kuin J.S. Bachin h-molli-messu Maria-vesper summaa kaiken aikaisemman tradition ja lisäksi uudistaa sitä – Monteverdin tapauksessa itse asiassa hyvinkin radikaalisti. Suomalaiset esittäjävoimat olivat saaneet erinomaisen oppaan Monteverdin kiehtovaan maailmaan italialaisesta kapellimestarista Rinaldo Alessandrinista, joka on yksi aikamme tärkeimmistä varhaisbarokin asiantuntijoista. Hän on lisäksi Bärenreiter-kustantamon julkaiseman Monteverdin teosten uuden kriittisen nuottiedition toimittaja.

Helsingin kamarikuoro oli rohkeasti ottanut haasteen vastaan. Monteverdin laaja teos asettaa laulajat jatkuvasti vaihtuviin tilanteisiin: renessanssipolyfoniaa muistuttavat tiheät kaanontekstuurit vuorottelevat virtuoosisesti polveilevien soolojaksojen kanssa, liturgiset resitoinnit saavat rinnalleen mukaansatempaavia tanssirytmejä. Kuoro onnistui vaativassa tehtävässään kiitettävästi, vaikkakin esitystä tuntui välillä vaivaavan hienoinen varovaisuus ja tasapäisyys. Kuoro ei ollut täysin päässyt yksimielisyyteen virityksestä. Joka tapauksessa on tärkeää, että vihdoinkin meillä on mahdollisuus aloittaa Monteverdi-esitystradition kehittäminen myös Suomessa. Seuraavana vuorossa on toivottavasti Orfeo, tuo oopperoista ensimmäinen ja ylittämätön. Helsingin Barokkiorkesteri osoitti puolestaan liikkuvansa tutuilla vesillä varhaisbarokin esityskäytännöissä: soittajat loivat esitykselle notkean rytmisen selkärangan, joka selvästi vastasi kapellimestari Alessandrinin pyrkimyksiä. Erityisesti ihailin sinkkien ja pasuunoiden vaativien soolo-osuuksien luontevuutta.

Esityksen sykähdyttävintä antia taisivat olla laajempien kuoro-osien välissä kuultavat hengelliset konsertot. Kahdelle tenorille sävelletyn Duo seraphimin lumoava kauneus sai yleisön pidättämään henkeään. Intensiivisesti tulkitseva barokkimusiikin luottotenori Ian Honeyman säesti lauluaan puhuttelevin käsiliikkein. Niall Chorell vastasi luotettavana kaikuna.

Johanneksenkirkko katedraalimaisuudessaan sopii mainiosti barokkimusiikin esittämiseen. Silti kirkon kuorin kapeus estää Monteverdin runsaasti käyttämän kaksoiskuorotekniikan stereoefektin täysmittaisen toteutumisen.

Jatkossa kannattaisi ehkä harkita laveampien kirkkotilojen käyttöä, Temppeliaukion kupoli muistuttaa lähemmin Pyhän Markuksen basilikan bysanttilaista tilaratkaisua.

Vastaa

Post Navigation