Pekka Jalkasen monologiooppera Dominus Krabbe sai kantaesityksensä Helsingin Saksalaisessa kirkossa. Kynttilävalaistus sekä John Dowlandin ja J.S. Bachin musiikki johdattelivat kuulijat vastaanottamaan P. Mustapään kauhuballadiin perustuvan tummasävyisen teoksen. Vähän alle tunnin kestoinen ooppera toimi erinomaisesti vain kahden esittäjän voimin. Molemmilla heistä on aivan erityinen instrumentti: Teppo Lampelan ääniala ulottuu baritonista kontratenorin kautta falsettiin, Mari Mäntylän decacorde on kymmenkielinen kitara, jota hallitsevat kumeat bassokielet. Teos on sävelletty mittatilaustyönä esittäjilleen.
Tarina 1600-luvulla eläneen juoppopappi Dominus Krabben paluusta kummittelemaan kerrotaan useasta eri näkökulmasta. Teppo Lampelan äänen ja lavapersoonan monipuolisuus on innoittanut Jalkasta kirjoittamaan elävästi varioivaa vokaalilinjaa. Teksti välittyi selkeästi ja tarinankerrontaa oli helppo seurata. Teoksen intensiteetti kasvoi jokaisen kertomuksen kohdalla, kunnes huipennus tapahtui Krabbe-haamun vaikuttavan saarnan aikana. Oopperan perusvire on jäyhän vakava, mutta kirkonvartija Optaatuksen kertomus tuo mukaan kaivatun humoristisen kevennyksen. Kaljuksi ajeltu Lampela oli sopivasti kummituksen näköinen muistuttaen hieman Hugo Simbergin Halla-olentoja tai Edvard Munchin Huudon muumiomaista hahmoa.
Mari Mäntylän decacorde-osuus on kirjoitettu värikkään orkestraalisesti. Decacorde punoo selkeän arkkityyppisistä sävelkuluista ja eleistä intensiivisen juohevaa tekstuuria, jota vasten laululinja piirtyy. Kitaran tavoin decacorde on sikäli ihanteellinen kumppani lauluäänelle, ettei se koskaan peitä laulajan hennoimpiakaan huokauksia. Muutamassa kohdassa Mäntylä pääsi itsekin mukaan laulamaan.
Kimmo Kahran ohjaus sekä Reija Laineen puvut ja lavastus antoivat esitykselle selkeän rituaalinomaiset puitteet. Näyttämötoteutus korosti onnistuneesti Jalkasen oopperan unenomaista ajattomuutta.
Dominus Krabbe esitetään Juhlaviikkojen ohjelmassa vielä toistamiseen Saksalaisessa kirkossa keskiviikkona 29.8. klo 19.