Amfion pro musica classica

Jonas Rannila Helsingin filharmonisen kuoron johtoon

jonas_rannila 120

Helsingin filharmoninen kuoro (HFK) on valinnut uudeksi taiteelliseksi johtajakseen musiikin moniosaajan, nuoren lahjakkuuden, Jonas Rannilan. Rannila aloittaa työnsä elokuun alusta. Rannila seuraa johtajana uusiin tehtäviin siirtyvää Dani Jurista sekä kuoron perustajaa Hannu Norjasta.

Jonas Rannila (s. 1989) on maamme lupaavimpia nuoria kuoronjohtajia. Hän on nuoresta iästään huolimatta harjoittanut lukuisia maamme kuoroja (mm. Tapiolan kamarikuoro ja Kansallisoopperan kuoro). Rannila on Mieskuoro Manifestumin taiteellinen johtaja sekä Akateemisen laulun varajohtaja. Kapellimestarina hän debytoi Japanin Naritassa jo ensimmäisenä Sibelius-Akatemian opiskeluvuotenaan ja on toiminut myös oopperan erilaisissa tehtävissä. Rannilan kuoronjohdonopintoja ovat tukeneet vahvasti laulu-, piano-, oboe- ja alttoviuluopinnot.

Työskentely Helsingin filharmonisen kuoron kanssa on itselleni unelmien täyttymys. Ammatillisesti johtajuus tarjoaa upean haasteen ja mahdollistaa suurimpien musiikillisten toiveideni toteuttamisen. Tavoitteenani on nostaa kuoron tasoa ja sen laulajavahvuutta entisestään ja esittää seuraavan kolmen vuoden aikana musiikinhistorian ajan merkittävimpiä suurkuoroteoksia yhteistyössä eri musiikin kentän toimijoiden kanssa, kertoo Rannila

Varajohtajaksi Dominik Vogt

Työparikseen Rannila saa Liechtensteinista kotoisin olevan, Sibelius-Akatemiassa kuoronjohtoa opiskelevan Dominik Vogtin (s.1987). Vogt on opiskellut Luzernissa ja Zürichissä kuoronjohdon lisäksi myös urkuriksi.

HFK tunnetaan monipuolisesta ohjelmistosta ja se on esittänyt monia sinfoniakuoron mestariteoksia, joista itsekin kovasti pidän. Iloitsen tulevasta juhlavuodesta ja odotan innolla pääseväni työskentelemään kuoron ja Jonas Rannilan kanssa, sanoo Vogt.

HFK juhlii 10-vuotistaivaltaan 2017

Helsingin filharmoninen kuoro on pääkaupunkiseudulla toimiva sinfoniakuoro. Kuoron edeltäjiä olivat valtakunnallinen Suomen filharmoninen kuoro ja alun perin jo 1970-luvulla toimintansa aloittanut Savonlinnan oopperajuhlakuoro, joka irtosi yhteistyöstä oopperajuhlien kanssa 1990-luvun alussa.

HFK on esittänyt Leos Janacekin oopperan Kuolleesta talosta visualisoituna konserttiversiona Tukholmassa (RSO & Esa-Pekka Salonen), Tippettin A Child of Our Time (Tapiola Sinfonietta) sekä Armas Järnefeltin Isänmaan kasvot – oratorio (HKO). Helmikuussa 2011 HFK säesti yhdessä RSO:n kanssa maailmankuulua bassobaritoni Bryn Terfeliä hänen Suomen-konsertissaan Finlandia-talolla. Toukokuussa 2012 HFK esiintyi Kansallisoopperassa Tero Saarisen Les noces -baletissa, musiikkina Stravinskyn Les noces ja kapellimestarinaan Mikko Franck. Joulukuussa 2013 HFK esiintyi Jan Söderblomin johdolla Pori Sinfoniettan ja Barbara Hendricksin kanssa Porissa, Turussa sekä Helsigissä.
Omana tuotantonaan HFK on viime vuosina tehnyt mm. C. Orffin Carmina buranan, A. Schnittken Requiemin ja S. Rahmaninovin Vigilian sekä tuottanut lukuisia a cappella-konsertteja. Keväällä 2015 HFK:n mieskuoro oli mukana Kansallisoopperan Sibeliuksen Kullervo-teoksessa. Toukokuussa 2015 kuoro esiintyi Exporosessa Grassessa, Ranskassa.

Keväällä 2016 HFK esittää keväistä musiikkia Balderin salissa 26.5. klo 19. Syksyllä 2016 on vuorossa Verdin Requiem. Lisäksi perinteiset joulukonsertit kuuluvat syksyn ohjelmistoon. Vuonna 2017 HFK juhlii 10-vuotistaivaltaan näyttävällä ja monipuolisella ohjelmalla, joka tiedotetaan kevään 2016 aikana.

HFK pitää seuraavan koelaulun syksyllä 2016.

www.helsinginfilharmoninenkuoro.fi

Vastaa

Post Navigation