Amfion pro musica classica

Huippuarviot saanut Syyssonaatti suoratoistetaan maailmanlaajuisesti

Höstsonaten - Syyssonaatti. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisooppera

Höstsonaten – Syyssonaatti. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisooppera

Lehdistöltä ja yleisöltä kiitosta saanut Sebastian Fagerlundin Höstsonaten – Syyssonaatti suoratoistetaan Ylellä, The Opera Platformilla sekä Oopperan ja Baletin Stage24:llä lauantaina 23.9.2017.

Sebastian Fagerlundin säveltämä Höstsonaten – Syyssonaatti sai kantaesityksensä Suomen kansallisoopperassa 8.9.2017. Teoksessa kohtaavat elokuvamaailman legendan Ingmar Bergmanin elokuvaan perustuva Gunilla Hemmingin teksti, säveltäjä Sebastian Fagerlundin musiikki sekä yksi aikamme arvostetuimmista mezzosopraanoista, Anne Sofie von Otter.

Syyssonaattia on kantaesityksen jälkeen ylistetty Suomessa ja kansainvälisesti. Esimerkiksi Financial Times antoi teokselle viisi tähteä ja kirjoitti sen olevan erinomaisesti onnistunut versio elokuvan pohjalta – niin ohjauksellisesti, musiikillisesti kuin draamallisesti. Suomalaislehdistössä Syyssonaattia on kuvailtu uudeksi kotimaiseksi oopperatapaukseksi. Svenska Dagbladet kehui Fagerlundia taidoiltaan jo hioutuneeksi oopperasäveltäjäksi, vaikka Syyssonaatti on vasta hänen toinen oopperansa. Dagens Nyheterin toimittajan mukaan ”nykyooppera on harvoin viiltänyt näin syvältä”.

Suora lähetys lauantaina 23.9. klo 18:55 alkaen Oopperan ja Baletin Stage24-palvelussaYle Areenassa ja The Opera Platformilla.

Vastaa

Post Navigation