Amfion pro musica classica

Helena Juntunen ja RSO kantaesittävät Otto Virtasen laulusarjan

Radion sinfoniaorkesterin muusikot kantaesittävät Otto Virtasen laulusarjan Five Songs of Soundness Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä 24.4. Solistina esiintyy sopraano Helena Juntunen. Lisäksi ohjelmassa on Wilhelm Friedemann Bachin ja Johann Sebastian Bachin teoksia sekä Sergei Prokofjevin kvintetto, jossa mukana on myös tanssija Atte Kilpinen.

RSO:n fagotistinakin tunnettu säveltäjä Otto Virtanen pyöritteli harpputrion aihiota mielessään monta vuotta. ”Jossain vaiheessa tuli ajatus, että jos yhtyeeseen lisäisi vielä sopraanon, voisi kokonaissointiin avautua paljon mielenkiintoisia ulottuvuuksia.”

Seuraavaksi Virtanen löysi Anne Finchin, Philip Larkinin, Charlotte Mewn ja Chidiock Tichbornen runot ja laulusarja oli saanut tekstinsä. Puolitoista vuotisen sävellystyön jälkeen teos sopraanolle, harpulle, huilulle, fagotille ja alttoviululle oli valmis.

Tanssin lisääminen Prokofjevin kvintettoon RSO:n esityksessä juontaa juurensa teoksen syntyhistoriaan. ”Prokofjev suunnitteli teosta alunperin baletiksi. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja se jäi kvintetoksi”, kertoo viulisti Laura Vikman. Tanssijaksi pyydettiin Suomen Kansallisoopperassa työskentelevä Atte Kilpinen, joka suunnitteli myös koreografian.

Vastaa

Post Navigation