Miltei suoraan Bolognasta Mikkeliin, sillä lupasin jo syksyllä Helinä Tepposelle puhua kotimaisesta elokuvamusiikista TJ Särkkä festivaalissa tapahtuman Hanget soi yhteydessä. Kaikkeen sitä joutuukin. Ehdin jo monta kertaa huokaista, sillä materiaaleja oli miltei mahdoton saada, ts. elokuyvien kopioita. Onneksi olen itse kopioinut VHS:lle jo vuosikaudet, joten sain sentään kymmenen elokuvan otoksen. Keräsin myös aineistoa Englundista, Marttisesta ja Sonnisesta, joita sain avuliailta ystäviltä. Englund ei itse arvostanut ollenkaan tätä sarkaa: hän piti kotimaista elokuvaa roskana ja samoin omaa musiikkiaan siihen, kuten Christan Holmqvist, hänen elämäkerturinsa on todennut. Elokuvamusiikissa klassinen erotteluhan on diegeettinen eli juoneen kuuluva ja ei-diegeettinen eli ulkoapäin tuleva, tunnelmaa luova musiikki. Olin Roomassa tavannut Ennio Morriconen syyskuussa, yli 500 elokuvan musiikin säveltäjän, joka kongressissamme kertoi hauskasti sattumuksia uraltaan. Mutta VHS:ää ei juuri enää voi käyttää aineistona. Mikaelin kone alkoi vipattaa jokaisen näytteen kohdalla. Teknikko neuvoi heti kopioimaan dvd:lle.
Muuten, on vaikea kuvata elokuvissa soittoa tai säveltämistä. Heti näkee onko näyttelijä soittaja vai ei. Särkän Pikkupelimannissa ei ole tätä ongelmaa, sillä kyseessä ovat aidot dokumentit, joissa esiintyy Heimo Haitto. Ehdottomasti otin mukaan loistavan konserttiparodian Rovaniemen markkinoilla elokuvasta, jossa Esa Pakarinen joutuu konservatorioon laulukonserttiin. Täytyy tuntea tarkaan taidemusiikin konventiot, että pystyy niillä irvailemaan näin taidokkaasti. Vieressä istuu musiikkiarvostelijan karikatyyri, joka lopuksi toteaa Pakariselle halveksivasti: teidän kaltaisten olisi paras pysyä siellä minne kuulutte. Miksi tulette konserttiin kun ette siitä mitään ymmärrä!