Amfion pro musica classica

Eduskunta aikoo pistää kulttuuribudjetin uusiksi

Eduskunnassa kaavaillaan merkittäviä muutoksia hallituksen kulttuuri-, nuoriso- ja urheilubudjettiin.

Monet opposition ja hallituspuolueiden kansanedustajat ovat suivaantuneet siitä, että hallitus aikoo käyttää veikkausvoittovaroja eduskunnan aikaisemmin tekemien päätösten vastaisesti.

Eduskunnan parhaillaan käsittelemässä hallituksen ensi vuoden talousarviossa esitetään, että veikkausvoittovaroista siirretään valtion Senaattikiinteistölle vuokranmaksuina 17,5 miljoonaa euroa. Kansallisteatterin lainanhoitokuluja veikkausvoittovaroista aiotaan maksaan 3,8 miljoonaa euroa.

Eduskunta on aikaisemmin päättänyt, että veikkausvoittovaroilla pitää tukea suoraan taidetta, nuorisotyötä ja urheilua. Veikkauksen voitoista maksetaan 49 prosenttia taiteen, 97 prosenttia liikunnan ja 84 prosenttia nuorisotyön valtion tuesta.

Comments are closed.

Post Navigation