Essence of Youth: Leonard Bernstein & Schleswig-Holstein Music Festival Orchestra.
Dreamlife-Unitel DLVC1223
The Joy of Sharing: Leonard Bernstein in Japan.
Kultur Video B004QR7344
Televisioyhtiö Unitelin arkistot sisältävät monia mielenkiintoisia dokumentteja Leonard Bernsteinin (1918-1990) elämäntyöstä. Näitä aarteita on viime vuosina saatettu uudelleen päivänvaloon kiitettävänkin paljon. Iloinen yllätys olivat Sibeliuksen sinfonioiden konserttifilmatisoinnit Wienin filharmonikkojen kanssa, jotka levy-yhtiö C Major julkaisi dvd:llä viime vuonna.
Nyt perintöä täydentää kaksi taltiointia Bernsteinin harjoitustyöskentelystä. Dreamlife-Unitelin uudelleenjulkaisu Essence of Youth vie katsojan vuoden 1987 Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlille, missä Bernstein tutustuttaa nuoriso-orkesteria Stravinskyn Kevätuhrin saloihin. Kulturin The Joy of Sharing -dvd taas on viimeinen filmatisointi Bernsteinistä työnsä ääressä. Pacific Music Festivalin yhteydessä kesällä 1990 kuvatussa dokumentissa jo vakavasti sairas Bernstein harjoittaa Schumannin toista sinfoniaa niin ikään nuoriso-orkesterin parissa.
Äkkiseltään voisi ajatella pelkistä harjoituksista koostuvien dokumenttien jäävän puolitiehen, koska itse konsertin taltiointia niihin ei ole sisällytetty. Mielenkiintoista kyllä, kummassakaan tapauksessa itse konserttia ei oikeastaan kaipaa. Mahdollisuus seurata Bernsteinin harjoituksia on kiehtovaa, sillä näin kuulijalle avautuu mahdollisuus tarkastella syvällisemmin maestron näkökulmia, ja ennen kaikkea niiden perusteluja. Monet Bernsteinin ratkaisut tuntuvatkin pian ainoilta oikeilta.
Bernstein puhuu harjoituksissa paljon ja selittää näkemyksensä perusteellisesti käyttäen usein ulkomusiikillisia analogioita ja mielikuvia, jossain määrin samaan tapaan kuin Nikolaus Harnoncourt. Kontrasti Pierre Boulezin musiikkilähtöiseen työskentelyyn on melkoinen. On helppo kuvitella, että Bernsteinin työskentelytavat saattoivat joko viehättää mitä suurimmassa määrin tai sitten puuduttaa, mutta kylmäksi ne tuskin jättivät yhtään soittajaa.
Kevätuhrista Bernstein muovaa vahvojen kontrastien värittämän, raskaan fyysisyyden ja kevyen aineettomuuden välillä sujuvasti liikkuvan ja poikkeuksellisen jännittävän kokonaisuuden. Bernstein ei päästä nuoria soittajiaan helpolla, vaan ottaa heistä kaiken irti huumorin siivittämän rautaisen ammattitaitonsa kautta. Ei ihme, että Stravinskynkin kerrotaan huudahtaneen innostuksesta kuultuaan Bernsteinin johtaman Kevätuhrin 50-luvun lopulla New Yorkissa.
Harjoitusten seuraaminen käy myös musiikkitieteellisestä luennosta, kun Bernstein kuvaa Stravinksyn musiikkia ”esihistorialliseksi jazziksi” ja rinnastaessa Évocation des ancêtres -jakson oivallisesti Duke Ellingtoniin. Samoin maestro tuo esille Kevätuhrin rikkaat yhteydet niin venäläiseen kansankulttuuriin, afrikkalaisen musiikin polyrytmiikkaan kuin Skrjabinin viidenteen pianosonaattiinkin.
Bernsteinin energisyys ja terävä huumori tekevät harjoituksista erityisen mukaansatempaavaa seurattavaa. Kun Kevätuhrin toisen osan loppuisku on saatu viilattua kohdalleen, ja se kajahtaa viimeisen kerran, katsojasta tuntuu, että hän on saanut seurata jotakin erityisen tärkeää. Itse konsertti tuntuisi tämän jälkeen lähinnä muodollisuudelta.
Kolme vuotta myöhemmin Japanissa filmattu The Joy of Sharing tarjoaa puolestaan hyvin erilaisen kokemuksen. Kyse on Bernsteinin jäähyväisistä, ja se tuo esille maestron työskentelystä toisenlaisen puolen. Terävä huumori on tallella, mutta Bernsteinin ulkoinen esiintyminen on selvästi hillitympää kuin aiemmin. Siitä huolimatta Bernstein vie nuoret soittajansa syvälle Schumannin maailmaan rakentaen toisesta sinfoniasta kokonaisuutta, joka on paitsi idiomaattista Schumannia myös mitä aidointa Bernsteinia.
Vaikka tiedämmekin Bernsteinin olleen Japanin esiintymisensä aikoihin jo vakavasti sairas, dokumenttia katsellessa on silti vaikea kuvitella maestron kuolleen vain muutamaa kuukautta sen jälkeen. Bernstenin työskentely oli loppuun saakka omistautunutta, tinkimätöntä ja ennen kaikkea luovaa. Maestron kykyä löytää aina uusia näkökulmia klassikkoteoksiin voi vain ihailla.
Molemmat dokumenttitaltioinnit ovat suhteellisen yksinkertaisesti toteutettuja. Essence of Youthin kuvan- ja äänenlaatu ovat kuitenkin varsin hyviä, kun taas The Joy of Sharing kärsii jossain määrin metallisesta soundista. Tämän päivän dokumenttien visuaalinen näyttävyys saa reilun parinkymmenen vuoden takaiset dokumentit näyttämään kohdakkoin kömpelöiltä, mutta sen antaa tuhannesti anteeksi niiden mielenkiintoisen sisällön vuoksi.