Amfion pro musica classica

Category Archives: Tiedotteet

Fagotisti Sergio Azzolinin odotettu ensivierailu Tapiola Sinfoniettassa

Sergio Azzolini. Kuva © Judith Schlosser

Sergio Azzolini. Kuva © Judith Schlosser

Solistin ja kapellimestarin tehtävät yhdistyvät usein Tapiola Sinfoniettan konserteissa, mutta harvemmin liidaajana nähdään fagotisti. Poikkeuksellisen heittäytyvänä ja intohimoisena muusikkona tunnettu italialainen fagotisti Sergio Azzolini vie kuulijat myöhäisen barokin ja klassismin väliseen maailmaan. Tapiolasalissa perjantaina 13.5. klo 19 kuultavan konsertin säveltäjänimet ovat Telemann, Fasch, Johnsen sekä veljekset Michael ja Joseph Haydn.

Fagotisti Sergio Azzolini (s. 1967) tunnetaan muusikkopiireissä ehkä laajemmin kuin yksikään muu fagotisti. Jo opiskeluaikanaan hän oli Euroopan Unionin nuoriso-orkesterin fagotin äänenjohtaja, ja vuosina 2002-2007 Kammerakademie Potsdamin taiteellinen johtaja. Vuodesta 1998 alkaen hän on hoitanutfagotin ja kamarimusiikin professuuria Baselin musiikkikorkeakoulussa, ja nykyisin hän on myös erittäin aktiivinen barokkimuusikko ja soittaa historiallisia fagotteja monissa kokoonpanoissa. Azzolini tekee parhaillaan kokonaislevytystä Vivaldin kaikista fagottikonsertoista.  Azzolini on palkittu uransa aikana mm. Carl Maria von Weber-, Prahan kevät- ja ARD Münchenin -kilpailuissa.

Konsertin ohjelmisto painottuu myöhäisen barokin ja sen maailmasta kehittyneen klassismin vällille. Konsertin avaa Georg Philipp Telemannin konsertto kahdelle viululle, fagotille ja jousille. Tämän jälkeen kuullaan Telemannin oppilaan ja elinaikanaan melko tuntemattomaksi jääneen Johann Friedrich Faschin Fagottikonsertto sekä 1700-luvun Ruotsin musiikkielämässä vaikuttaneen Henrik Philip Johnsenin konsertto kahdelle fagotille. Viimeisinä teoksina kuullaan Haydnin veljesten teokset; kuuluisamman veljensä Josephin varjoon jääneen Michael Haydnin Sinfonia nro 14 sekä Joseph Haydnin sinfonian ja konserton välimaastoon sijoittuva Sinfonia concertante.

Sergio Azzolinin ohella konsertin solistiosuuksista vastaavat Tapiola Sinfoniettan muusikot Meri Englund, Janne Nisonen ja Aleksandra Pitkäpaasi (viulu), Riitta Pesola (sello), Anni Haapaniemi ja Marja Talka (oboe), sekä Jaakko Luoma (fagotti).

Avoin kenraaliharjoitus 13.5. klo 10.00-11.20 Tapiolasalissa. Vapaa pääsy.
Konserttiesittely 13.5. klo 18.15-18.45. MuM Johanna Lehtinen-Schnabel. Vapaa pääsy.

Pe 13.5.2016 klo 19, Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

AZZOLINI

Tapiola Sinfonietta
Sergio Azzolini, fagotisti-johtaja
Meri Englund, viulu
Janne Nisonen, viulu
Aleksandra Pitkäpaasi, viulu
Riitta Pesola, sello
Anni Haapaniemi, oboe
Marja Talka
, oboe
Jaakko Luoma, fagotti

Telemann: Konsertto kahdelle viululle, fagotille ja jousille D-duuri
Fasch: Fagottikonsertto c-molli
Johnsen: Konsertto kahdelle fagotille
M. Haydn: Sinfonia nro 14
J. Haydn: Sinfonia concertante

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri juhlii 100-vuotista historiaansa Musiikkitalossa 14.5.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri ja John Storgårds

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri ja John Storgårds

100 vuotta sitten ensimmäisen konserttinsa Bulevardin Rake-salissa pitänyt, silloin Helsingin Musiikkiopiston orkesterina tunnettu Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri juhlii merkkivuottaan Sakari Oramon johtamalla konsertilla 14. toukokuuta klo 19. Musiikkitalon konserttisalissa kuultava konsertti lähetetään suorana myös YLE Teemalla ja YLE Areenassa.

100-vuotisjuhlakonsertin ohjelmisto suunniteltiin opiskelijoiden toiveiden pohjalta yhteistyössä Sakari Oramon kanssa. Kansainvälistä uraa tekevä Oramo toimii tällä hetkellä mm. BBC:n sinfoniaorkesterin ja Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina.

Konsertin alkusoitoksi valikoitui uuden suomalaisen musiikin rakastetuimpiin sävellyksiin lukeutuva Cantus Arcticus, jossa Einojuhani Rautavaara luo mystistä äänimaailmaa yhdistämällä orkesterin tekstuureja ääninauhalta kuuluvaan pohjoisten lintujen lauluun. Toisena numerona kuullaan Sergei Prokofjevin sellokonsertto Sinfonia concertante. Teosta pidettiin pitkään ”mahdottomana soitettavana” sellosolistille, ja edelleen teosta luonnehditaan erityistä virtuoottisuutta vaativaksi. Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konsertissa solistina kuullaan nuorta suuressa nosteessa olevaa sellistiä, Jonathan Roozemania (s. 1997). Roozeman opiskelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, ja on jo nuoresta iästään huolimatta voittanut useita merkittäviä sellokilpailuja sekä sijoittunut viime vuonna kuudenneksi arvostetussa kansainvälisessä Tšaikovski-sellokilpailussa. Roozeman vierailee myös YLE Radio 1:n Kantapöytä-ohjelman vieraana keskiviikkona 11. toukokuuta klo 14.

Juhlakonsertin huipentumana kuullaan vaativaksi luonnehdittu, Helsingin juhlaviikoille alun perin vuonna 1985 tilattu Magnus Lindbergin Kraft. Keskeisessä roolissa teoksessa ovat lyömäsoittimet, ja Lindbergin antamien ohjeiden mukaan Kraftia esitettäessä lyömäsoitinvalikoimaa tulee täydentää kaatopaikalta löydetyillä esineillä. Sibeliusakatemialaiset tekivät huhtikuussa päiväretken kahteen helsinkiläiseen romuliikkeeseen, Hernesaaren Romuun ja Niemen Romukauppaan etsiäkseen soittimiksi kelpaavaa tavaraa.

– Mitä loppujen lopuksi Kraftin lyömäsoitinvalikoimaan päätyi, se näkyy vasta itse konsertissa, sinfoniaorkesterin intendentti Anna Rombach kertoo.

Sadan vuoden sävelet -konsertti lähetetään suorana YLE Teemalta 14.5.

Sibelius-Akatemian kapuorkesteri, johtajanaan Andres Kaljuste, rekonstruoi 100 vuotta sitten nähdyn Helsingin Musiikkiopiston ensimmäisen konsertin alkuperäisessä paikassaan Rake-salissa 29. huhtikuuta. Orkesterisoittajat puettiin Sadan vuoden sävelet 1916–2016 -kutsuvieraskonserttia varten 1910-luvun tyyliin. YLE taltioi konsertin, ja se nähdään YLE Teemalla 14. toukokuuta klo 18.05 ennen Musiikkitalon juhlakonsertin suoraa lähetystä. Historiallinen Sadan vuoden sävelet -konsertti on katsottavissa myös YLE Areenassa 10. toukokuuta klo 16.00 alkaen.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri 100-vuotisjuhlakonsertti, joht. Sakari Oramo

La 14.5. klo 19.00 Musiikkitalon konserttisali

Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus, concerto for birds and orchestra
Sergei Prokofjev: Sinfonia concertante
Magnus Lindberg: Kraft

Jonathan Roozeman, sello
Lucy Abrams, klarinetti
Kalle-Pekka Koponen, sello
Emilija Rozukaite, piano
Jalmari Lintunen, vibrafoni
Jussi Markkanen, patarummut
Tuukka Tervo, sound control

 

Marco Bjurström oopperadebyytistään: ”Ei minua pelota tuleva, vaan sopivalla tavalla jännittää”

Sillanpää-ooppera työryhmä. Kuva: Olli Horttana

Sillanpää-ooppera työryhmä. Kuva: Olli Horttana

Seppo Pohjolan säveltämä ooppera on inhimillinen kuvaus Suomen ainoasta Nobel-kirjailijasta, F. E. Sillanpäästä. Teos kantaesitetään kesällä 2017 Sillanpään synnyinkodin miljöössä, Myllykolun Kesäteatterissa, Hämeenkyrössä. Idea oopperasta lähti baritoni Waltteri Torikalta hänen käydessään ensi kertaa Myllykolussa vuonna 2011.

Sillanpää-oopperan ohjaaja-koreografi Marco Bjurströmin mielestä ooppera on taidemuotona merkittävä.

Oopperalla on erittäin vahvat perinteet, mikä on hyvä asia, mutta toisaalta hidaste genren uudistumiselle. Esimerkiksi minä ja Osmo Rauhala teemme ensimmäistä oopperaamme, joten meidän on helppo lähestyä genreä ”sopivasti ulkopuolisina”.

Bjurström pitää oopperadebyyttiään kiinnostavana.

Ei minua pelota tuleva, vaan sopivalla tavalla jännittää. On todella kiinnostavaa tehdä oopperaa Sillanpäästä juuri hänen synnyinkotinsa miljööseen, Myllykolun Kesäteatteriin. Miljöö on hyvin mielenkiintoinen, sillä se ei ole tilana neutraali, Bjurström vastaa.

Marco Bjurström nostaa Seppo Pohjolan sävellyksen merkittäväksi peruskiveksi luomistyössä.

Koska meillä on kantaesitys, kaikki on aloitettu alusta työryhmän sisällä. Sekin on hedelmällistä ja inspiroivaa.

Säveltäjä Seppo Pohjola on miettinyt sävellystyössä ihmisten alitajuista käytöstä.

Parhaimmillaanhan ooppera on silloin, kun tekstin ja musiikin yhdistelmä, on enemmän kuin osiensa summa. Yritän musiikilla kaivautua sanojen taakse, henkilöiden alitajuisiin vaikuttimiin, joten olen eräin paikoin käyttänyt orkesterissa musiikillisia alluusioita, Pohjola summaa.

Oopperan lavastesuunnittelija Osmo Rauhala käy lavastesuunnitelmassaan vuoropuhelua perinteiden ja nykyajan kanssa.

Lavastuksen kokonaisnäkymä on maanläheinen ja luonnon materiaalien sävyttämä, kuten se maalaismaisema, jota ooppera kuvaa.  Yksityiskohdat ja rytmitys tulevat olemaan kuitenkin 2000-lukua, Rauhala tiivistää.

Oopperan äänimaailma toteutetaan poikkeuksellisella tavalla.

Oopperan musiikin soittamisesta vastaa TampereRaw-orkesteri kapellimestarinaan Petri Komulainen. Musiikki toistetaan esityksissä monikanavaäänenä.

F. E. Sillanpään 1939 saamassa Nobel-palkinnossa korostettiin hänen syvällistä ihmis- ja luonnonkuvaustaan. Sillanpää kirjoitti hyvin yksityiskohtaisesti maalaismaisemasta. Monikanavaäänellä luodaan kuulijan ympärille illuusio luonnon keskellä olevasta tilasta.

–  Mielestäni monikanavaääni kuuluu myös oopperaan, koska tekniikan ansiosta voidaan luoda illuusio jostain muusta paikasta tai ajasta kuin se missä juuri sillä hetkellä ollaan. Yleisö ei ole pelkän näyttämön suunnasta tulevan informaation ja vallitsevan saliakustiikan varassa. Kun puhutaan äänitehosteista ja dialogista, kuulija on tapahtumien keskipisteessä, oopperan äänisuunnittelija TomFloor Productions’in Tomi Pietilä valottaa.

Pietilän mukaan poikkeuksellista on myös se, että monikanavaääntä tuodaan oopperassa ulkoilmateatteriin.

Oopperan työryhmän lahjakkuuden määrä on niin suuri tässä produktiossa, että tästä ei voi tulla muuta kuin menestys, Waltteri Torikka tiivistää.

 www.fesillanpaa.com

Marco Bjurströmin ja Osmo Rauhalan oopperadebyytti

Taatan joulupakina Frans Emil Sillanpää

”Taatan” eli F. E. Sillanpään (1888-1964) joulupakinoita kuultiin radiossa vuosina 1945-1963

Baritoni Waltteri Torikka astui ensimmäisen kerran Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään synnyinkodin miljööseen Myllykolun Kesäteatteriin Hämeenkyrössä, kesällä 2011. Torikka näki, että Sillanpää ansaitsee oman oopperansa. Hän soitti Sillanpää-asiantuntija Panu Rajalalle ja oopperan myönteiset ensiaskeleet oli otettu. Paras esityspaikka olisi Sillanpään miljöö, historiallinen maisema, jota on kuvattu yksityiskohtaisesti Suomen ainoan Nobel-kirjailijan tuotannossa. Nyt samoissa maisemissa kulkee Waltteri Torikka, oopperan taiteellinen johtaja, joka esittää nuorta Sillanpäätä. Seppo Pohjolan säveltämä, valtakunnallisesti merkittävä ooppera, tulee olemaan yksi Suomi100-juhlavuoden kohokohdista.

Sillanpään ainutlaatuinen elämä ja oopperan esityspaikka vaativat erityistä työryhmää. Torikan ensimmäisen taiteellisen johtajuuden lisäksi oopperassa debytoikin kaksi henkilöä yhtä aikaa: Marco Bjurström ohjaajana ja koreografina sekä Osmo Rauhala lavastajana.

Ensi-ilta on 22.7. 2017. Esityksiä on kymmenen.

Työryhmä:
Ohjaus ja koreografia: ohjaaja, koreografi, innostaja Marco Bjurström (Bjurströmin ensimmäinen oopperaohjaus ja -koreografia)
Lavastesuunnittelu: taiteilija, maanviljelijä Osmo Rauhala (Rauhalan ensimmäinen oopperalavastus)
Vanhan Sillanpään rooli: baritoni Sauli Tiilikainen
Siikrin, F. E. Sillanpään vaimon rooli: sopraano Helena Juntunen
Orkesteri: TampereRaw kapellimestarinaan Petri Komulainen
Äänimaailman suunnittelu ja tuotanto: Tomi Pietilä, TomFloor Productions / Akun tehdas
Aiemmin julkaistu seuraavat työryhmän jäsenet:
Säveltäjä Seppo Pohjola
Libretto: fil. tri., kirjailija Panu Rajala
Taiteellinen johtaja ja nuoren Sillanpään roolissa baritoni Waltteri Torikka (Torikan ensimmäinen taiteellinen johtajuus)


Boheemi, menestynyt, mutta myös pilkan kohteeksi joutunut F. E. Sillanpää (1888-1964) eli uskomattoman elämän. Hän ponnisti köyhistä oloista Nobel-kirjailijaksi ja kansalliseksi symbolihahmoksi talvisodan kynnyksellä. Taiteellinen intohimo suisti hänet kuitenkin syviin kriiseihin ja kohotti korkeimpaan kunniaan, mitä seurasi henkinen romahdus. Sillanpään elämässä on edellytykset ainutlaatuiseen oopperateokseen. Hän sai Nobel-palkinnon, kirjoitti monia romaaneja (mm. Hurskas kurjuus ja Nuorena nukkunut), koki  sisällissodan, lapsen ja vaimon kuoleman, velkakierteen ja alkoholismin. F. E. Sillanpään radiopakinat ja esiintyminen koko kansan Taatana olivat  kirjailijan viimeinen ponnistus parrasvaloihin. Hän käytti mediaa persoonallisella tavalla pakinoidessaan ja vaikutti samalla suomalaisten joulunvieton perinteisiin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Sillanpään esikoisromaanista Elämä ja aurinko. Teos oli aikanaan seksuaalimoraaliltaan hyvin radikaali, ja kirjailijaa syytettiin jopa pornografiasta.

Seppo Kimasen viimeinen festivaali lähestyy

Kauniaisten musiikkijuhlat 30.10. – 6.11.2016 on Seppo Kimasen jäähyväisfestivaali. Taiteellisen johtajan viimeisen festivaalin ennakkokonsertissa esitetään 4. toukokuuta Schubertin kuningasteos Winterreise.

–      Olen rakentanut soittouran ohella lähes 50 vuotta festivaaleja. Nyt tuntuu, että malja on täyttynyt, sanoo Kauniaisten musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Seppo Kimanen. Festivaalityön nyt loppuessa keskityn kirjoittamiseen, soittamiseen ja itsestä ja perheestä huolehtimiseen.

Sellotaiteilija ja musiikkivaikuttaja Seppo Kimanen tunnetaan erityisesti Kuhmon Kamarimusiikin perustajana ja pitkäaikaisena taiteellisena johtajana sekä Jean Sibelius-kvartetin sellistinä.

Ensimmäinen ennakkokonsertti jo ensi viikolla

Ennen varsinaista festivaalia kuullaan tänä vuonna kaksi ennakkokonserttia.

–      Ensi viikolla esitetään Franz Schubertin Die Winterreise, Talvinen matka, joka on varsin vaatimaton nimi yhdelle musiikin historian merkittävimmistä teoksista, sanoo Seppo Kimanen.

Konsertti on samalla pianotaiteilija Ralf Gothónin 70-vuotisjuhlakonsertti. Ennakkotiedoista poiketen Winterreisen esittävät Ralf Gothóni ja Ágúst Ólafsson. Jorma Hynninen jää pois sairaustapauksen vuoksi.

Islannissa vuoden mieslaulajaksi valittu Ólafsson tunnetaan erityisesti Lied-laulajana. Hänen tulkintojaan Schubertin lauluista ovat ylistäneet mm. Elisabeth Schwarzkopf ja Hartmut Höll. Ágúst Ólafsson on opiskellut myös Jorma Hynnisen ja Dietrich Fischer-Dieskaun johdolla; hän esiintyy laajalti orkesterien solistina sekä oopperarooleissa.

Toisessa ennakkokonsertissa syyskuussa kuullaan neljä vuotta sitten Kauniaisissa valtavan suosion saanutta Trio Tchaikovskya, jonka ohjelmassa saksalainen ja venäläinen romantiikka suorastaan leiskuu.

Vuoden teemana jousikvartetti ja naissäveltäjät

Varsinainen festivaali rakentuu kahdesta pääteemasta. Jousikvartetti näyttäytyy usein yhdellä tai kahdella jäsenellä lisättynä. Toisena kantavana ajatuksena on esitellä useita merkittäviä naissäveltäjiä – ei sukupuolensa takia – vaan siksi, että he ovat hyviä, mutta usein unohdettuja. Järjettömän suuri määrä erinomaisia sävellyksiä on varastoitu vaikeasti tavoitettavina käsikirjoituksina tai on peräti tuhoutunut, koska naispuolinen säveltäjä ei ole löytänyt häneen uskonutta kustantajaa. Ohjelmaa värittävät lisäksi vierailevat ryhmät Intiasta ja Japanista sekä muutamat taiteellisen kokonaisvaikutelman vuoksi tarpeelliset poikkeamat pääteemoista.

Schubert: Die Winterreise
4.5. klo 19.00
Konserttia edeltää Ralf Gothónin teosesittely klo 18.00, joka sisältyy lipun hintaan
Paikka: Uusi Paviljonki, Läntinen koulupolku 3, Kauniainen

kauniaistenmusiikkijuhlat.fi / grankullamusikfest.fi / kauniainenmusicfestival.fi