Amfion pro musica classica

Category Archives: Uutiset

Murray Perahia tekee paluun RSO:n solistiksi

Maailmankuulu pianisti Murray Perahia palaa Radion sinfoniaorkesterin solistiksi viiden vuoden tauon jälkeen. Perahia esiintyy orkesterin 80-vuotisjuhlakauden alussa syyskuussa järjestettävässä konsertissa, jossa hän tulkitsee Beethovenin neljännen pianokonserton. Konsertin johtaa kapellimestari Bruno Weil.

Jorma Hynninen palaa Punaisen viivan päärooliin

Aulis Sallisen ooppera Punainen viiva kertoo suomalaisen demokratian synnystä. Köyhät syrjäseutujen asukkaat saivat käyttää ensimmäisen kerran äänioikeuttaan sata vuotta sitten.

Oopperan ohjelmistoa halutaan keventää

Suomen Kansallisoopperan hallituksen jäsen Aulis Pitkälä esittää oopperan ohjelmiston keventämistä. Pitkälä arvioi Ylen aikaisen haastattelussa, että yksi syy laitoksen viime vuoden taloustappioihin on epäonnistunut ohjelmistovalinta. Kevyemmällä ohjelmistolla voitaisiin rahoittaa korkeampiin taiteellisiin tavoitteisiin pyrkivää ohjelmistoa.

Mirjam Helinin lempilauluista konsertti

Sibelius-Akatemia, Savonlinnan oopperajuhlat ja Suomen kansallisooppera muistavat viime vuonna kuollutta Mirjam Heliniä konsertilla. Mirjamin laulut -konserttia alettiin suunnitella jo Helinin eläessä ja se sisältää taiteilijalle erityisen tärkeitä lauluja.

Oopperalaulaja ja laulunopettaja Mirjam Helin kuoli joulun alla 95-vuotiaana.

Helsinki ja Vantaa nimesivät jäsenensä Kansallisoopperan hallitukseen

Helsingin kaupunginhallitus on nimittänyt Suomen Kansallisoopperan hallituksen jäseniksi Jan Vapaavuoren (kok.) ja Sirkka-Liisa Vehviläisen (sd.). Vantaa nimitti tehtävään apulaiskaupunginjohtaja Aulis Pitkälän. Opetusministeriö nimitti Oopperan hallituksen johtoon viime viikolla kauppatieteiden tohtori Sirkka Hämäläisen.