Amfion pro musica classica

Category Archives: Haastattelut

”On kuin löytäisi uuden planeetan” – Organo Novo tekee löytöretkiä uusimpaan urkumusiikkiin

Matti Pohjoisaho (vas.), Petros Paukkunen ja Jan Lehtola Organo-salissa.
Musiikkitalon Organo-salin isoista uruista purskahtaa muutama kourallinen ranskalaisromanttisia sointuvyöryjä ja viipale Mendelssohnin Häämarssia. Urkuri Jan Lehtola on aloittamassa urkujen rekisteröintiä Matti Pohjoisahon ja Petros Paukkusen kanssa. Read More →

Cembalistin linnut soivat vilpittömyydelle

Elina Mustonen ja Nepi jutustelevat.

– Siellä vain tuli tosi hyvä olo, kuvailee cembalisti Elina Mustonen Rovaniemen uutta kulttuuritalo Korundia. Mustonen on juuri palannut Rovaniemeltä, jossa Korundissa esitettiin Figaron häät Lapin kamariorkesterin ja ooppera Bravon yhteisproduktiona. Mozartin oopperat ovat  resitatiivicembalistina usein soittavan Mustosen suuri intohimo. Innostuneena hän myös kuvailee Korundin tiloja, joissa taidemuseon kokoelmat levittäytyvät konserttisalinkin käytäville. Taloon on pian tulossa myös oma cembalo, joka on tilattu Jukka Ollikalta Prahasta. Sille on varattu oma huonekin tilavassa konserttitalossa.

Jaloissa lepäilee welsh corgi Nepi, ja olohuonetta hallitsee ylvään mustakultainen Willem Kroesbergenin cembalo. Huomio kiinnittyy välittömästi soittimen sisäkannen maalaukseen, jossa ryhmä mitä erilaisimpia lintuja kuuntelee keskittyneesti soittajaa, eksoottiset ja kotimaiset lajit yhdessä, pöllöt ja pikkulinnut sovussa. Concerto-nimisen teoksen on maalannut Risto Lammin-Soila syksyllä 2009. Maalauksesta syntyi nopeasti idea lintuaiheisesta konsertista. Ensimmäiset konsertit olivat viime kesänä, ja ensi tiistaina Mustonen esittää ohjelmiston Sellosalissa.

Byrd ja Cage

– Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti François Couperinin lintusarja ja Jean-Philippe Rameaun lintubiisit Kana ja Lintujen hälytyshuuto, Mustonen luettelee. – Ja koska aiherajaus ei ole mitenkään tiukka, niin tällöin mukana pitää tietysti olla myös William Byrdin musiikkia! Abstraktikin cembalomusiikki sisältää usein vislausta ja sirkutusta, mutta myös lintumaisessa musiikissa cembalo taipuu moneen. Tätä havainnollistaa konsertissa kuultava nykymusiikki. Konserttiteeman vakiinnuttua Elina Mustonen heitti veljelleen Olli Mustoselle idean lintuaiheisesta cembalokappaleesta.
– Sanoin Ollille, että ei paineita, mutta jos sattuisi tulemaan inspiraatio…
Ei aikaakaan kun veli sanoi aloittaneensa sävellystyön. Olli Mustosen Sielulintu sai innoituksensa Karjalan ortodoksien traditiosta, jossa sielulintu tuo ja vie ihmisen sielun sekä vartioi sitä öisin. Dramaattisiin mittasuhteisiin kohoava kappale osoittaa lintuaiheen symbolisen potentiaalin.

Erityinen on myös konsertin toisen nykymusiikkiosion taustatarina. Slovakialaissäveltäjä Peter Machajdík otti sattumanvaraisesti yhteyttä Mustoseen nähtyään tämän kotisivut, koska etsi esittäjää  cembalokappaleelleen Flower Full of Gardens. Mustonen kysyi, sattuisiko Machajdíkilla olemaan mitään lintuaiheista musiikkia. Viikon päästä  säveltäjä lähetti Empty Cage -kappaleen nuotin, jonka  oli saattanut keskeneräisestä valmiiksi.
– Empty Cage on myös eräänlainen hommage à John Cage, joka oli suuri lintujen ystävä, Mustonen kertoo.  – Kappale rakentuu c-a-g-e -ostinatolle, ja itse asiassa sen ideaalikesto on 4’33”!

Lintuteema konsertin punaisena lankana hahmottelee kiinnostavasti, miten eri tavoin säveltäjät ovat käyttäneet ulkomusiikillista aihetta sävellystyön pohjana. Lintu voi toimia jäljittelyn kohteena, metaforana jollekin suuremmalle tai valtaviin mittasuhteisiin yltävän rakennelman lähtökohtana. Lintumuusa ei välttämättä ole runollinen satakieli: Rameaulle myös mitä arkipäiväisin lintu, kana, on väkevän luonnetutkielman arvoinen.

Risto Lammin-Soila: Concerto

Musiikki voi vaikuttaa

Eläimet ovat Mustoselle sydämen asia.
– Tunnistan että tässä on paljon sellaista naiivia tunteellisuutta, mutta pienin askelin olen ottanut kantaa asioihin. Yhä enemmän on alkanut ärsyttää ihmisen arroganssi muihin lajeihin nähden. Ihminen on määritellyt eläimet kapeasti omasta näkökulmastaan käsin. Tyrmistyttää, miten joku voi ajatella, että elävää, tuntevaa olentoa voi kohdella miten vain.
Mustonen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea saimaannorpan puolestapuhujana.
– Kun pari vuotta sitten kuulin saimaannorpan nykytilanteesta, minun oli pakko tehdä jotakin, Mustonen kertoo. Tuloksena oli Norppa aid -konsertti. – Jokainen voi tehdä jotakin, ja minulle musiikki oli keino vaikuttaa.

Konsertti keräsi Temppeliaukion kirkon täyteen ihmisiä kuuntelemaan Suomen parhaimpiin kuuluvia kamarimuusikoita. Tavoite saavutettiin: musiikin avulla oli mahdollista herättää huomiota tärkeälle asialle. Positiivinen vaikutus kulki myös toiseen suuntaan: tapahtuma houkutteli paikalle ihmisiä, jotka eivät olleet ennen käyneet klassisen musiikin konserteissa.
– Ja he sanoivat ettei tämä tosiaankaan jää viimeiseksi kerraksi.
Mustonen iloitsi myös siitä innokkuudesta, jolla ihmiset lähtivät mukaan hyväntekeväisyysprojektiin:
– Mihin tahansa otin yhteyttä, kaikki olivat heti valmiita auttamaan.

Instrumenttien harmonia

Cembalo ei missään vaiheessa historiaa täysin kuollut sukupuuttoon; 1900-luvun alkupuolellakin esimerkiksi Martin? ja Poulenc kirjoittivat sille konsertot. Vasta vanhan musiikin uudelleennousun myötä cembalo kuitenkin palasi täysivaltaiseksi, itsenäiseksi soittimeksi, josta myös säveltäjät kasvavassa määrin kiinnostuivat. Cembalon soittoteknisiä mahdollisuuksia tunnetaan silti edelleen varsin huonosti. Cembalo on myös tyypillisesti nähty pianon, soitinten ”luomakunnan kruunun”, kautta ja pianon muovaamien instrumentaalisten ihanteiden näkökulmasta. Vanhan musiikin piirit eivät välttämättä ole olleet yhtään sen avarakatseisempia. Lopulta jokaiseen soittimeen täytyisi suhtautua sen omilla ehdoilla.
– Soitin, instrumentti, sehän tarkoittaa välinettä. Tärkeintä on se, miten soittaa, ei millä soittaa, Mustonen muistuttaa.
Vanhan musiikin ”uudelleensyntymästä” on kuitenkin jo kulunut aikaa, ja vastakkainasettelut ovat pehmenemässä. Autenttisuudella, rekonstruktiolla tai oikeaoppisuudella ei ole enää sitä merkitystä kuin pari vuosikymmentä sitten.

– Pienenkin improvisaation nuotintaminen osoittaa miten vaikea ajatuksia on tavoittaa nuottikirjoituksella, Mustonen tähdentää. Ajallisen etäisyyden ja häilyvyytensä tähden nuottiin ei voi takertua. Oleellinen löytyy nuotin takaa.
– Tärkeintä on vilpittömyys ja rehellisyys, läsnäolo. Haluan soittaa niin, että musiikki on ”totta.” Mutta toinen, joka myös soittaa vilpittömästi ja uskoen täysillä tekemiseensä, on yhtä lailla oikeassa. Hyvin soittaminen ja oikein soittaminen eivät tosiaankaan ole sama asia. Totuuksia on monia.

Elina Mustonen, ”Linnut”
Sellosali 20.9. klo 19
liput 12/6e

http://www.solistiyhdistys.fi/soly/etusivu.html

Barokkiviulun taitaja haluaa yleisön ja esiintyjien viihtyvän

Georg Kallweit

Georg Kallweit on tullut tunnetuksi etenkin roolistaan Akademie für Alte Musik Berlin -yhtyeen konserttimestarina. Vuonna 2010 hän toimii Suomalaisen barokkiorkesterin päävierailijana, johtaen konsertteja konserttimestarin paikalta. Seuraava konsertti on 30.5. Helsingin Vanhassa kirkossa, ja sen teemana on Englanti.

Georg Kallweit on kotoisin itämeren rannalla sijaitsevasta Greifswaldista, jossa on vuosikymmenten ajan järjestetty perinteikäs Bach-festivaali. Lapsena hän kävi kuuntelemassa vanhempiensa kanssa festivaalin konsertteja, ja toisinaan muusikoita myös majoittui Kallweitien kodissa. Ahaa-elämyksen alkuperäissoittimiin ja esityskäytäntöihin liittyen Georg Kallweit kertoo saaneensa erään muusikkovieraan tuomasta Nikolaus Harnoncourt’in johtamasta Bach-kantaattilevystä. Tuosta vallankumouksellisesta Bachin kantaattien levytyssarjastahan lukuisten muidenkin barokkimuusikoiden innostus on alkanut. Kuultuaan kyseisen levyn Kallweitin suhde barokkimusiikkiin muuttui peruuttamattomasti, ja hän päätyikin vanhojen soittimien pariin jo suorittaessaan modernin viulun opintojaan Berliinin Hanns Eisler -korkeakoulussa 1980-luvulla.

Periodisoittimissa Georg Kallweitia miellyttää erityisesti niiden hyvä yhteissointi esimerkiksi viulun ja oboen välillä. Hänelle moderni viulu on tosin aivan yhtä mieluinen soitin kuin barokkiviulukin, mutta jälkimmäinen sopii suolikielineen yksinkertaisesti paremmin vanhaan musiikkiin. Työnkuvastaan konserttimestarina hän sanoo, että tärkeintä on hyvien ohjelmakokonaisuuksien tekeminen ja muusikoiden motivoiminen sekä harjoituksissa että konserteissa. Muusikoilla täytyy olla vapaus spontaanien ideoiden esille tuomiseen, jotta musiikin esittäminen olisi elävää ja hauskaa. Georg Kallweitin mukaan uutta ohjelmistoa harjoitettaessa on toki hyvä tietää teosten taustoista, mutta vielä tärkeämpää on löytää kappaleen vahvuudet ja heikkoudet. Hyvät ideat pitää tuoda mahdollisimman selkeästi esille, ja heikommat kohdat pitää puolestaan käsitellä sisältöä luoden niin, että yleisö ei niitä edes havaitse. Tämä on tärkeää, sillä Kallweitin mukaan Bach on säveltäjistä lähes ainoa, jonka teoksissa ei juurikaan ole heikkouksia.

Vanhan musiikin maailmassa puhutaan usein eri maista tulevien yhtyeiden selkeästi erottuvista kansallisista tyyleistä. Georg Kallweit harmittelee kuitenkin, että soitto on tälläkin alalla mennyt tyylillisesti turhan yhtenäiseksi. Kuitenkin hän katsoo, että saksalaiset soittavat saksalaista musiikkia parhaiten, ranskalaiset ranskalaista, italialaiset italialaista, jne. Ranskalaista musiikkia hän pitää erityisen kauniina, mutta hieman tylsänä. Saksalaista musiikkia puolestaan leimaa aina kielestä tuleva kulmikkuus ja selkeys. Edellisessä yhteisessä konsertissaan Georg Kallweit ja Suomalainen barokkiorkesteri esittivät vähän kuultua wieniläistä barokkia. Uusien teosten löytäminen on Kallweitin mielestä ”jännää”. Hän näkee itsensä ennen muuta viihdetaiteilijana, joka jakaa tarinoita ja elämyksiä yleisön kanssa, eikä koe ohjelmiston laajentamiseen liittyvän ammatillista velvollisuutta. Varsinainen tutkimustyö kuuluu hänen mukaansa musiikkitieteilijöille.

Klassisen musiikin ja etenkin viulunsoiton koulutuksesta Georg Kallweitilla on varsin selkeät näkemykset. Hänen mielestään pelkkiä barokkiviulisteja ei pitäisi lainkaan kouluttaa, sillä niin harvoille on tarpeeksi töitä. Se joka haluaa erikoistua vanhaan musiikkiin ottaa kyllä itse asioista selvää. Sen sijaan kaikille moderneille viulisteille pitäisi Kallweitin olla pakollisena vähintään puoli vuotta vanhojen soittimien ja esityskäytäntöjen opetusta. Tästä saatu tietopohja olisi hänen mielestään ehdottomasti tarpeen työelämässä.

Suomalaisia muusikoita Kallweit kiittää hyvästä asenteesta ja nopeasta omaksumiskyvystä. Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot tosin vaihtuvat paljolti eri projekteissa, mutta jatkaminen on silti yllättävän helppoa. Jousisoittajien tasoa hän kehuu yleisesti varsin korkeaksi, mutta puhaltajien kohdalla hän kuulee toisinaan kaikuja uransa alkuajoilta. Hän on havainnut Suomessa leimallisena sen, että useat muusikot soittavat sekä moderneja että vanhoja soittimia. Tästä seuraa sekä hyviä että huonoja puolia; muusikoiden into on kova, mutta vanhojen soittimien hallinta kärsii joskus rutiinin puutteesta. Kallweit kiittelee vuolaasti suomalaisten ystävällisyyttä ja lämminsydämisyyttä ja kertoo palaavansa tänne erittäin mielellään.

Sotilaan tarina

Palattuaan liki kahdenkymmenen vuoden aktiivisen orkesteri- ja kamarimusiikkityön jälkeen viimeistelemään keskenjääneitä opintojaan, Sinfonia Lahden kontrabasisti Petri Lehto tuli samalla motivoineeksi itsensä myös Read More →

Roozemanin nuoret veljekset

Jan-Paul ja Jonathan Roozeman. Kuva: Robert Roozeman.

Sekä Jan-Paul että Jonathan Roozeman ovat aloittaneet soitonopiskelun 5–6 -vuotiaina. Jan-Paulia opettaa Jussi Siirala, Jonathania Hannu Kiiski.

Minkälaista ohjelmistoa olette viime aikoina soittaneet?

J: Tampere-talon ohjelman lisäksi Piattin kapriisia, Bachin soolosarjaa ja Saint-Saënsin konserttoa.
JP: Myöskin tulevan konsertin ohjelmistoa ja lisäksi kamarimusiikkia, muun muassa Astor Piazzollan Tangon historiaa ja Schubertin Forelli-kvintettoa.

Minkälainen musiikki tai mitkä säveltäjät kiinnostavat sinua erityisesti? Pidätkö myös popmusiikista?

J: Erityisesti pidän romantiikan ja klassisen musiikin aikakauden säveltäjistä, kuten Beethovenista ja Tsaikovskista. En oikein pidä popmusiikista, koska siinä on oikeastaan vaan sitä samaa junkutusta.
JP: Mielisäveltäjäni ovat Chopin, Rahmaninov ja Liszt. Pidän kyllä myös popmusiikista, jota kuuntelen ihan laidasta laitaan – heavymetallia lukuunottamatta.

Harrastatko myös jotain muuta kuin musiikkia?
J:Jalkapalloa
JP: Jalkapalloa

Koulujen musiikinopetuksesta on ollut viime aikoina paljon puhetta lehdissä. Mitä mieltä sinä olet koulusi musiikinopetuksesta? Oletko oppinut jotain hyödyllistä soittoharrastustasi ajatellen?

J: En oikein tykkää musiikinopetuksesta koulussa, koska niitä juttuja, jotka olen oppinut jo kauan sitten opetetaan vasta nyt koulussa. Tunneilla on siis aika tylsää.
JP: Koulun musiikinopetus on mielestäni liikaa keskittynyt popmusiikkiin. Mutta olen oppinut isossa ryhmässä työskentelemistä ja yllättäviin tilanteisiin reagoimista.

Oletteko soittaneet paljonkin yhdessä? Onko perheenjäsenen kanssa soittaminen erilaista kuin jonkun muun?

Yhdestä suusta: Emme ole soittaneet kovinkaan paljon yhdessä. Ja koska perheenjäsenet ovat niin läheisiä, tulee välillä vähän liiankin helposti pientä kränää…

Minkälaisia haaveita sinulla on tulevaisuuden suhteen? Haluaisitko musiikista ammattia itsellesi?

J: Kyllä, tai ainakin pyrin siihen. Rakastan soittamista ja musiikkia, ja kenties minusta tulee vaikka katusoittaja tai suuri solisti… tai jotain siltä väliltä.
JP: En tiedä musiikista ammattina, sillä ala on todella vaikea. Minusta voisi silti ehkä tulla muusikko tai lakimies.