Amfionin Jari Kallio raportoi tuoreeltaan Berliinin filharmonikkojen tämänviikkoisesta täysosumasta, jossa Brahmsin kolmas sinfonia ja Debussyn La Mer saivat rinnalleen Georg Friedrich Haasin tilausteoksen kantaesityksen.
Johannes Brahms (1833–1897) on ainakin minulle se säveltäjä, joka ensimmäisenä assosioituu mieleen Berliinin filharmonikoista. Ja miksipä ei, onhan orkesteri esittänyt ja levyttänyt säveltäjän sinfonista tuotantoa varsin ahkerasti. Herbert von Karajan ehti levyttää Brahmsin sinfoniat kolmesti orkesterin kanssa, kun taas Claudio Abbado teki oman syklinsä heti ylikapellimestarikautensa alussa. Nikolaus Harnoncourtin erinomaisen raikas kokonaislevytys ilmestyi säveltäjän satavuotisjuhlan aikoihin, ja Sir Simon Rattlen tyylikäs konserttitaltiointeihin perustuva sykli julkaistiin viitisen vuotta sitten.
Levytysten perusteella Rattlen Brahmsista on muodostunut kiehtova yhdistelmä periodisoiton mestarien, kuten Harnoncourtin ja Sir John Eliot Gardinerin sekä toisaalta Wilhelm Furtwänglerin ja Karajanin päiviltä periytyvän berliiniläistradition parhaita puolia. Read More →
Helsingin kaupunginorkesterin paraikaa kiertäessä Keski-Euroopan konserttisaleja otti kaupunginorkesterin isännöimän perjantaikonserttien sarjan haltuunsa Avanti. Oli kiinnostavaa kuulla, miten Avanti pyrki vailla konserttisarjan perinteen tai totunnaisuuden painolastia täyttämään vapaan konserttipaikan. Sopivasti Avantin 30-vuotisjuhlavuodelle ja ystävänpäivälle sijoittunut vierailukonsertti kalasteli Avanti!lle uusia ystäviä melkoisella sillisalaatilla. 
Leoš Janá?ekin (1854–1928) vuonna 1904 valmistunut ooppera Jen?fa on toisaalta kaunistelematon kuvaus naisten osasta vastuunkantajina, toisaalta kuvaus äidinrakkaudesta, anteeksiannosta sekä mahdollisuudesta uuteen alkuun. Janá?ek laati Jen?fan libreton Gabriela Preissován (1862–1942) realismihenkisestä näytelmästä Její pastorky?a (Hänen kasvattityttärensä), jonka otsikko osoittaa selkeämmin sen, että tarinassa on oikeastaan kaksi tasavahvaa päähenkilöä: leski Kostelni?ka Buryjovka sekä hänen tytärpuolensa Jen?fa. 
Tämä arvio koskee hyvin erityislaatuista musiikkia, jossa kuulija kuuntelee ennen kaikkea itseään, omia reaktioitaan soivaan todellisuuteen. Siinä säveltäjä demonstroi meille entuudestaan tuntemattomia ominaisuuksia akustisessa ympäristössämme tuoden ne esimerkiksi elektroniikan keinoin kuuluville. Hoksaamisen riemua korostava lopputulos on kutkuttavasti lähellä tieteen ja taiteen rajapintaa, mutta vaikeatajuisiksi teoksia ei voi väittää. Säveltäjän ajatuksena on, että hänen sävellyksensä ovat helposti lähestyttäviä kaikenlaisista kulttuurieroista huolimatta – ne porautuvat ihmisen kuuloaistimuksen universaaliin ytimeen. Tätä kautta tämä äänten taide tarjoaa ennenkuulumatonta poetiikkaa, katarttisuutta ja avartavuutta, vaikka säveltäjä vältteleekin kaikenlaista oman persoonansa vaikutusta teoksiin ”liian säveltäjämäisenä” (”too composerly”). Tälle musiikille omistettu Kallion nykymusiikkipäivien sunnuntainen päätöskonsertti oli ainutlaatuisen taianomainen ilta pienelle, mutta silminnähden onnekkaalle yleisölleen.?? 
Kuorokentän aktiivinen luotsaaja, renessanssiohjelmiston tutkijanakin kunnostautunut Kari Turunen on tehnyt merkittävän työn saattaessaan tuoreen renessanssifestivaalin heti ammattimaiseen asuun. Harvoin kuultuun puolalaiseen ohjelmistoon keskittyminen osoittautuikin kannattavaksi haasteeksi nyt ensimmäistä kertaa järjestetyillä Aurore-renessanssimusiikkijuhlilla. Festivaalin ajoitus muuten niin hiljaisessa tammikuussa palvelee suomalaista varhaisen musiikin yleisöä sikälikin, että Auroren ja Sastamalan festivaalit tästedes jakavat vuoden tarkalleen kahtia.