Amfion pro musica classica

Category Archives: Konserttisuositukset

Maailman synty -konsertti 1.3. Ritarihuoneella yhdistää varhaisbarokkia ja suomalaista kansanmusiikkia

Virpi Räisänen (kuvaaja Heikki Tuuli).

Virpi Räisänen. Kuva © Heikki Tuuli

Osana Suomalaisen barokkiorkesterin 30-vuotisjuhlavuotta Ritarihuoneen residenssisarjassa matkataan barokin juurille. Maailman synty -nimen saanut konsertti solisteinaan mezzosopraano Virpi Räisänen ja runolaulaja Taito Hoffrén tutkii erästä barokkimusiikin kantavista ajatuksista: puheen ja musiikin yhteyttä. Samalla konsertissa etsitään yhteneväisyyksiä varhaisbarokin ja suomalaisen kansanmusiikin välillä.

Jos renessanssin musiikissa soivat maailmankaikkeuden abstraktit ja universaalit rakenteet, nousi 1600-luvulla keskiöön yksilöllinen ihminen kaikkine tunteineen. Musiikin tehtävä oli ennen kaikkea vaikuttaa kuulijoihin, ja italialaisen varhaisbarokin säveltäjien teoksissa tämä ihanne tulee hyvin esille.

Ajatus musiikin maagisesta voimasta esiintyy myös Kalevalassa, jonka keskushahmo Väinämöinen omaa ihmeellisen laulun ja soiton mahdin. Hahmossa on paljon yhtäläisyyksiä antiikin mytologian Orfeukseen, myyttiseen laulajaan, joka pystyi lumoamaan luonnon ja ihmiset. Suomalainen kansanperinne yhdistyykin konsertissa kiinnostavalla tavalla varhaisbarokkiin.

Pauliina Fred ja Petteri Pitko alustavat konsertin Ritarihuoneella 1.3. kello 18–18.30.

Arvio: Barenboim ja Staatskapelle lunastivat odotukset

Daniel Barenboim (kuva: Chris Lee)

”Olemme hyvin ylpeitä Staatskapellen persoonallisesta soinnista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meillä olisi vain yksi sointi, vaan orkesteri soi eri tavoin riippuen siitä, soitammeko Wagneria ja Bruckneria tai Debussya ja Ravelia puhumattakaan Elliott Carterista”, Helsingin juhlaviikoille saapunut Daniel Barenboim arvioi Berliinin Staatskapellea, jonka ylikapellimestarina hän on toiminut jo kaksikymmentäkaksi vuotta.

Staatskapellen ja Barenboimin sunnuntain konsertin ohjelma keskittyi kuitenkin orkesterin sointipaletin tunnetuimpaan ja kiitetyimpään ulottuvuuteen, germaaniseen traditioon. Barenboimin mukaan ohjelmistosuunnittelussa pyrittiin mahdollisimman loogiseen kokonaisvaikutelmaan. Read More →

Arvio: Tamperelainen festivaalitulokas riemastutti

TampeRinging-festivaalin järjestää TampeRing ry.Kun konserteissa tulee käytyä melko harvakseltaan, tuppaavat valinnat olemaan aika varman päälle: tuttuja teoksia, tuttuja artisteja. Siksi olikin virkistävää viettää vaihteeksi ilta tuntemattoman äärellä.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä TampeRinging-festivaali on kiehtova uusi tulokas nykymusiikin kentälle. Festivaalin taustalla ovat Tampereen seudun nuoret säveltäjät ja muusikot, ja se keskittyy 1900- ja 2000-lukujen musiikkiin. Ohjelmisto on suurelta osin varsin tuntematonta, mutta mukaan on mahdutettu myös muutamia klassikoita. Read More →

Arvio: Barbara Hannigan hurmasi laulajana ja kapellimestarina

Barbara HanniganKeskikesä. Porvoon Taidehallin erinomaisen salin terassikatsomo täyttyy kuulijoista. Salin seinillä vallitsee sininen, valkoinen ja karhea tiilenpunainen, illan musiikissa monia merkillisiä tukahdutettuja tai verhottuja tunteita. Read More →

Arvio: Grigori Sokolov, rekisteröity tavaramerkki

Grigori SokolovGrigori Sokolov on pianisti, jolta yleensä tietää mitä odottaa. Hän on rituaali, joka tapahtuu kerran vuodessa siellä, missä hän on valinnut esiintyä kerran vuodessa. Hänen olemuksensa ei päästä lähelle. Hän ei astele lavalle, hän lipuu kuin Muumi-animaation Mörkö. Hänen kampauksensa ammentaa Hulk Hoganin tyylistä, mutta otteensa pianosta on armollisempi kuin Hulkin ote vastustajistaan. Hänen katseestaan voisi vaikka sytyttää tupakan. Yksikin spontaani ele Sokolovilta tuntuisi palana kurkussa ja ihmetyksenä aivoissa. Read More →