Amfion pro musica classica

Category Archives: Konserttisuositukset

Arvio: Barbara Hannigan hurmasi laulajana ja kapellimestarina

Barbara HanniganKeskikesä. Porvoon Taidehallin erinomaisen salin terassikatsomo täyttyy kuulijoista. Salin seinillä vallitsee sininen, valkoinen ja karhea tiilenpunainen, illan musiikissa monia merkillisiä tukahdutettuja tai verhottuja tunteita. Read More →

Arvio: Grigori Sokolov, rekisteröity tavaramerkki

Grigori SokolovGrigori Sokolov on pianisti, jolta yleensä tietää mitä odottaa. Hän on rituaali, joka tapahtuu kerran vuodessa siellä, missä hän on valinnut esiintyä kerran vuodessa. Hänen olemuksensa ei päästä lähelle. Hän ei astele lavalle, hän lipuu kuin Muumi-animaation Mörkö. Hänen kampauksensa ammentaa Hulk Hoganin tyylistä, mutta otteensa pianosta on armollisempi kuin Hulkin ote vastustajistaan. Hänen katseestaan voisi vaikka sytyttää tupakan. Yksikin spontaani ele Sokolovilta tuntuisi palana kurkussa ja ihmetyksenä aivoissa. Read More →

Arvio: Amerikan raikkautta Kallio-Kuninkalassa

Matthew Whittall (kuva: Saara Vuorjoki)Tuskin mikään on tärkeämpää kuin musiikkielämämme kansainvälisyys. Osuvan vertauksen mukaan voikukat puskevat asfaltinkin raoista, mutta kukoistavia ruusuja puutarhaansa haluava joutuu panostamaan rahaa ja vaivaa. Suomen kesän ihastuttavassa festivaalirunsaudessa keskittyminen meikäläisittäin entuudestaan tuntemattomiin uuden maailman säveltäjiin tekikin Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikista pakollisen pysähdyspaikan. Ohjelman oli suunnitellut häpeilemättömän omannäköisekseen festivaalin tämän vuoden teemasäveltäjä, kanadalaissuomalainen Matthew Whittall (s. 1975). Esityksistä vastasi nykymusiikkiensemblejemme hienostuneimpiin valioyksilöihin lukeutuva Zagros ystävineen. Read More →

Arvio: LSO:n ja Daniel Hardingin sointi-iloa Tampere-talossa

Daniel Harding (kuva: Julian Hargreaves)Lontoon sinfoniaorkesteri oli ensimmäinen orkesteri, jonka opin tuntemaan nimeltä. Kuten niin monella oman sukupolveni musiikinharrastajalla, minunkin ensikohtaamiseni LSO:n kanssa tapahtui Tähtien sota -elokuvien musiikin kautta. Siksi olikin erityisen kiehtovaa kuulla livenä orkesteria, joka aikoinaan oli johdattanut minutkin sinfonisten sointien maailmaan. Read More →

Arvio: Nuorta intohimoa ja kutkuttavia paradokseja

Santtu-Matias RouvaliPäättymässä olevan orkesterikauden kantaesityksistä yksi keskustelua herättävällä tavalla paradoksaalisimmista lienee Juhani Nuorvalan Septimalia. Uskaltaisiko jo pelkkää tätä puhututtavuutta pitää taiteellisen menestyksen merkkinä? Musiikin alkutahtien kansallisromanttiset assosiaatiot hälvenivät pian mielestä, kun teoksen harmonis-äänenkuljetuksellinen korvienmuljauttelu pääsi vauhtiin. Säveltäjän tarkoituksena kun on luoda puhdasvireinen, yläsävelsarjan huojumattomiin intervalleihin perustuva harmoniamaailma ja samalla ottaa kaikki irti näiden ei-modaalisten, eripohjasävelisten sointuyhdistelmien mitä ”epävireisimmiltä” kuulostavista mikrotonaalisista äänenkuljetusintervalleista. Musiikki on siis kullakin ajanhetkellä niin puhdasta kuin Radion sinfoniaorkesterin soittimista mitä suurimmalla huolellisuudella suinkin saa, mutta samalla melodisilta linjoiltaan välillä hyvinkin epäpuhdasta (? rumaa; taiteessa ’kaunis’ = arjen yläpuolelle nouseva). Eikä tässä vielä kaikki. Read More →