Amfion pro musica classica

Category Archives: Konserttisuositukset

Kamari 21: Hommages & Tombeaus

Kamari 21 on Sibelius-Akatemian konserttitarjonnan mielenkiintoisimpaa antia. Kevään viimeiseen konsertin ohjelma on herkullinen. Kiinnostavaa on myös aina se, kun säveltäjä soittaa omaa musiikkiansa. Nyt Kamari 21:ssa voi kuulla säveltäjä Jukka Tiensuuta. Read More →

Kamarimusiikkia Malmitalossa

Malmitalon ja Radion sinfoniaorkesterin yhteinen kamarimusiikkia-sarjassa kuullaan toukokuussa jousikvartettimusiikkia. Argentiinalaisen säveltäjän Alberto Ginasteran ja tsekkiläisen Janacekin kvartetot mudostavat vahvan kokonaisuuden. Esittäjinä RSO:n aktiiviset muusikot.

Soiva Akatemia: Malmivaara, Pohjonen

Mielenkiintoinen duo: Janne Malmivaara, Joonas Pohjonen. Erilaisia, mutta yhtä intensiivisiä muusikkoudeltaan. Ohjelmassa kahden usein kuullun sonaatin väliin on sijoitettu Messiaenin vähemmän tunnettu variaatioteos, kaunis ja vaikuttava.

Liedkonsertti

Taidekoti Kirpilä järjestää liedkonserttisarjansa yhdessä Sibelius-Akatemian kanssa. Konserttien taiteellinen johtaja on professori Jorma Hynninen. Syksyllä 2000 aloitettujen liedkonserttien ajatuksena on liedperinteen elvyttäminen sille sopivassa ympäristössä, joka alun perin oli yksityiskoti tai salonki.

Klassista pyhäaamuna

Sinfonia Lahden kevätfestivaalin kamarimusiikkikonsertissa esiintyvät lahtelaisten lisäksi joidenkin mielestä maailman upeimpiin kuuluva viulisti Barnabás Kelemen ja hänen yhtä virtuoosinen puolisonsa Katalin Kokas.