Amfion pro musica classica

Barokkiyhtye Baccano Corellin jäljillä

 image001

Tapiola Sinfoniettan järjestämässä Hetkiä-konserttisarjassa vierailee 7.2. barokkiyhtye Baccano. Hetkiä Corellin jäljillä -konsertti johdattaa kuulijat 1600-1700-lukujen Eurooppaan.  Keskiössä on italialainen muusikko-säveltäjä Arcangelo Corelli, jonka vaikutus niin muusikkona kuin opettajanakin ulottui laajalti useisiin Euroopan maihin. Konsertissa kuullaan Corellin suosituimpia tanssisävelmiä sekä hänen perintöään vaalineiden barokkisäveltäjien teoksia.

Barokin aikakauden soittimia käyttävä Baccano on maamme eturivin barokkimuusikoista koostuva yhtye, joka on vuodesta 2003 esiintynyt laajalti ympäri Suomea. Yhtyeen viulistit Mervi Kinnarinen ja Susanne Helasvuo kuuluvat myös Tapiola Sinfoniettan soittajistoon, ja he ovat opiskelleet barokkimusiikkia sekä Suomessa että ulkomailla.

Konsertissa kuultavat Corellin teokset Ciaccona ja La Follia olivat barokin aikana erittäin suosittuja  tansseja. Corellia pidettiin suuressa arvossa niin säveltäjänä, viulistina kuin opettajanakin, ja hänen lukuisat oppilaansa osallistuivat omalta osaltaan Corellin musiikin tunnetuksi tekemiseen.  Saksassa Corelli oli esikuvana etenkin Telemannille ja Händelille, jonka sonaatit, triosonaatit ja concerto grossot ponnistavat suoraan Corellin jalanjäljiltä. Ranskassa Corellin vaikutus kuuluu varsinkin François Couperinin ja ”Ranskan Corelliksi” kutsutun Jean-Marie Leclairin sävellyksissä. Italiassa Corelli oli tiettävästi Antonio Vivaldin opettajana, ja Vivaldista tulikin Corellin manttelinperijä concerto grossojen säveltäjänä.  Corellin concerto grossot olivat tyylillisiä esikuvia myös napolilaiselle Nicola Fiorenzalle.

Su 7.2.2016 klo 15, Sellosali
HETKIÄ CORELLIN JÄLJILLÄ
Barokkiyhtye Baccano

Corelli: 
Ciacona G-duuri op.2 No.12 kahdelle viululle ja basso continuolle
Telemann: Kvartetto g-molli TWV43:g4 nokkahuilulle, kahdelle viululle ja basso continuolle
Händel: Fuuga c-molli
Preludi ja sonaatti g-molli cembalolle
Corelli: La Follia op.5 No. 12 nokkahuilulle ja basso continuolle
Leclair: Ouverture A-duuri op. 13 No. 3 kahdelle viululle ja basso continuolle
Vivaldi: Konsertto D-duuri RV93 luutulle, kahdelle viululle ja basso continuolle
Fiorenza: Konsertto a-molli nokkahuilulle, kahdelle viululle ja  basso continuolle

Barokkiyhtye Baccano:
Hanna Haapamäki, nokkahuilu
Mervi Kinnarinen, viulu
Susanne Helasvuo, viulu
Jussi Seppänen, sello
Eero Palviainen, luuttu ja kitara
Petteri Pitko, cembalo

Barokkiyhtye Baccano: http://www.hannahaapamaki.com/hannahaapamaki/Baccano.html

Hetkiä-sarja jatkuu 24.4.2016, jolloin vuorossa on Tapiola Sinfoniettan kontrabassonsoittaja Panu Pärssisen  suunnittelema Näkemisen hetkiä -konsertti.

www.tapiolasinfonietta.fi

Vastaa

Post Navigation