Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

Arvosello 1600-luvulta Kansallisoopperan käyttöön

b6a2a226c4f66974_org

Emil Aaltosen säätiö on luovuttanut omistamansa arvosellon Suomen kansallisoopperan  ja -baletin käyttöön. Kyseessä on bolognalaisen soitinmestari Giovanni Tononin valmistama instrumentti, joka edustaa aidoimmillaan Italialaisen soitinrakennuskoulun huippua 1600-luvulta. Sello on Kansallisoopperassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella ja se tulee orkesterin soolosellisti Jussi Vähälän käyttöön.

Jussi Vähälä on jo päässyt tutustumaan selloon ja sanoo, että siinä kuuluu vanhan arvosoittimen laatu.

”Se on kuin tosi vanha hieno punaviini”, hän luonnehtii soitinta.

”Sointi on lämmin ja siinä on kerroksellisuutta. Soittimella on syvä rintaääni pikemminkin kuin läpäisevä pää-ääni.”

Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi pitää sellon pitkäaikaista lainaa merkittävänä arvostuksenosoituksena Kansallisoopperan orkesterille. ”Olemme otettuja ja kiitollisia Emil Aaltosen säätiölle”, hän sanoo.

11. Jean Sibelius -viulukilpailun voittajat julistettu

logoSibviolin2015_75

Yhdysvaltalainen Christel Lee on voittanut juuri päättyneen 11. Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun Helsingissä. Kilpailun sijoittuneet ja palkitut ovat:

  • I palkinto 25 000 € Christel Lee, USA
  • II palkinto 18 000 € Emmanuel Tjeknavorian, Itävalta
  • III palkinto 12 000 € Friederike Starkloff, Saksa

Kolme muuta finalistia, Mayumi Kanagawa (USA), Minami Yoshida (Japani) ja Nancy Zhou (USA) saivat kukin 2000 euron tunnustuspalkinnon. Kilpailussa jaettiin myös seuraavat tunnustuspalkinnot:

  • Helsingin Konservatorion Säätiön 3000 euron tunnustuspalkinto parhaasta Sibeliuksen viulukonserton esityksestä sai Emmanuel Tjeknavorian.
  • Järvenpään kaupunki myönsi 2000 euron tunnustuspalkinnon parhaasta tilausteoksen esityksestä kilpailun välierässä. Palkinto myönnettiin Friederike Starkloffille. Kilpailun tilausteos oli yksi vapaasti valittava teos kansainvälisen Jean Sibelius-sävellyskilpailun viulusävellyssarjan palkitusta sävellyksestä.
  • Parhaiten menestynyt suomalaiskilpailija kutsutaan Yleisradioon tekemään kantanauhaesitys. Palkinto myönnettiin Pekko Pulakalle.

Kilpailun voittaja Christel Lee esiintyy joulukuussa solistina seuraavissa orkesterikonserteissa:

  • Radion Sinfoniaorkesterin solistina Jean Sibelius 150 –vuotisjuhlakonsertissa Hämeenlinnassa 8.12. Orkesteria johtaa Hannu Lintu.
  • Solistina Helsingin Kaupunginorkesterin kiertueella 10.12. Birminghamissa ja 12.12 Dublinissa. Orkesteria johtaa John Storgårds.

Joka viides vuosi järjestettävä Jean Sibelius –viulukilpailu perustettiin vuonna 1965 Sibeliuksen syntymän 100-vuotisjuhlien yhteydessä. Nykyisin se on yksi maailman merkittävimpiä musiikkikilpailuja. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat Pierre Amoyal, Serguei Azizian, Sigrún Edvaldsdóttir, Pekka Kauppinen, Sung-Ju Lee, Cho-Liang Lin, Gerhard Schulz ja Krzystof Wegrzyn. Tuomariston puheenjohtajana toimii säveltäjä, professori Veli-Matti Puumala. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Sibelius-seura ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

jean sibelius-viulukilpailun finalistit valittu

logoSibviolin2015_75

Seuraavat kuusi kilpailijaa on valittu finaaliin, nimet ovat esiintymisjärjestyksessä:

Friederike Starkloff, Saksa

Emmanuel Tjeknavorian, Itävalta

Minami Yoshida, Japani

Zhou Nancy, Yhdysvallat

Mayumi Kanagava, Yhdysvallat

Christel Lee, Yhdysvallat

Finaali pidetään 1.-3. joulukuuta Musiikkitalossa.

 

 

 

 

 

 

 

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri juhlii Sibeliuksen syntymäpäivää 8. ja 12. joulukuuta

sibelius-akatemia_x_screen_black

Konsertti myös turvapaikanhakijoille Musiikkitalossa 11. joulukuuta

Professori Atso Almilan johtama Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri juhlii Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää 8. joulukuuta Järvenpää-talossa ja 12. joulukuuta Helsingin Musiikkitalossa.  Ohjelmassa on muun muassa Sibeliuksen toinen sinfonia. Konsertit ovat osa Sibelius 150 v. -juhlavuoden ohjelmaa.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri esittää Atso Almilan johtamana ja juontamana myös osan juhlakonserttien ohjelmistosta Suomeen saapuneille turvapaikanhakijoille Musiikkitalon konserttisalissa perjantaina 11. joulukuuta klo 12.00–13.00.

Sibeliuksen syntymäpäiväkonsertin ensimmäinen puolisko tarjoaa kolme hittialkusoittoa saksalaisilta säveltäjiltä: Mozartilta, Mendelssohnilta ja Wagnerilta. Syynä poikkeukselliseen ohjelmavalintaan on itävaltalaisvalmentajien, viulisti Peter Götzelin (Wiener Filharmoniker) sekä sellisti Michael Güntherin (Wiener Symphoniker) vierailut Sibelius-Akatemiassa. Valmentajat pitävät periodin aikana myös mestarikurssin, jossa he valmentavat koesoitoilla valittuja opiskelijoita oikeita orkesterikoesoittoja varten

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila
Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlakonsertti.
Ti 8.12. klo 19.00
Sibelius-sali, Järvenpää-talo (Järjestäjä: Järvenpää-talo)
La 12.12. klo 19.00
Musiikkitalon konserttisali
W.A. Mozart: Taikahuilu-alkusoitto
F. Mendelssohn: Kesäyön unelma -alkusoitto op. 21
R. Wagner: Mestarilaulajat-alkusoitto
J. Sibelius: Sinfonia nr. 2 op. 43 D-duuri

Sara Etelävuori ja Pekko Pulakka mukaan Sibelius-viulukilpailun välierään

logoSibviolin2015_75
11.  Kansainvälisen  Jean  Sibelius ‐viulukilpailun alkuerään osallistui  39  viulistia  14  eri maasta. Tuomaristo  on  valinnut  välierään seuraavat 20  kilpailijaa  (aakkosjärjestyksessä):

Christian,  Sarah  Saksa
Etelävuori,  Sara  Suomi
Göckel,  Anna Ranska
Kanagawa,  Mayumi  Yhdysvallat
Kim,  Bomsori Etelä‐Korea
Lee,  Christel  Yhdysvallat
Leong,  Kerson  Kanada
Li,  Zeyu  Victor  Kiina
Lin,  Richard  Yhdysvallat,  Taiwan
Min,  Kyung  Ji  Etelä-­Korea
Pulakka,  Pekko  Suomi
Rudin,  Fedor Ranska
Starkloff,  Friederike Saksa
Suh,  Elly  Yhdysvallat
Tavani,  Stephen  Yhdysvallat
Tishchenko,  Diana  Ukraina
Tjeknavorian,  Emmanuel  Itävalta
Wang,  Xiao  Kiina
Yoshida,  Minami Japani
Zhou  Nancy  Yhdysvallat

Välierä  käydään 27.-­29.11.2015  Helsingin  konservatorion  konserttisalissa. Välierissä kilpailijoiden  ohjelmistoon  kuuluu yksi  seuraavista  sonaateista  viululle  ja  pianolle:
  • Bartók  (nrot  1,  2),  Beethoven  (nrot  1‐6),  Brahms  (nrot  1‐3), Debussy,  Fauré  (A-­duuri),  Janáček,  Mendelssohn  (F-­duuri),  Schubert  (A‐duuri),  Prokofjev  (nrot  1,  2),  Ravel  (v.  1927), Schnittke  (nrot  1,  2)
  • Sibelius:  kaksi  vapaavalintaista  humoreskia  (op.  87  ja  89)
  • Kilpailun  tilausteos:  yksi  vapaasti  valittava  teos  kansainvälisen  Jean  Sibelius ‐sävellyskilpailun  viulusävellyssarjan  palkituista  sävellyksistä:  Jyun‐jun  Park:  Another  Cadenza, Francisco  del  Pino:  Jardín  de  lágrimas,  Junghoon  Nam:  Taste  for  the  Arts.
  • Jokin  seuraavien  säveltäjien  taiturikappaleista:  Ernst,  Hubay,  Paganini,  Ravel,  Saint‐Saëns,  Sarasate,  Tshaikovski,  Waxman,  Wieniawski,  Ysaÿe