Pelléas et Mélisanden solistit ja Sir Simon Rattle. Kuva Jari Kallio.
Franz-Josef Selig (Arkel), Tölzer Knabenchorin solisti (Yniold), Gerald Finley (Golaud), Magdalena Kožená (Mélisande) ja Christian Gerhaher (Pelléas). Kuva Jari Kallio.
Claude Debussyn (1862-1918) ainoa valmistunut ooppera, Pelléas et Mélisande (1893-1902) on kerrassaan verraton luomus. Monien aikalaistensa tavoin Wagner-kriisinsä läpikäynyt säveltäjä löysi Maurice Maeterlinckin (1862-1949) symbolistisesta näytelmästä täydellisen draaman, johon hän tarttui kaikella tarmollaan.
Maeterinckin näytelmä taipui libretoksi lopulta varsin suoraviivaisesti lukuun ottamatta neljää linnan palvelijoiden kohtausta, jotka Debussy poisti keskittäen tarinaa entistä vahvemmin kuuden keskushenkilön ympärille.
Debussy antoi teokselleen alaotsikon ”lyyrinen draama”, jolla hän pyrki ottamaan etäisyyttä aikansa oopperan konventioihin. Debussy painotti teoksensa dramaturgian psykologista luonnetta ja haaveili Pelléasin toteutusta ennemmin dramatisoituna konserttina kuin tavanomaisena näyttämöproduktiona.
Säveltäjän haave jäi toteutumatta hänen elinaikanaan. Vaikuttavana rakkauden, viattomuuden ja syyllisyyden tuntojen kuvauksena Pelléas vakiintui oopperatalojen ohjelmistoon, mutta sen näyttämötoteutukset ovat aina olleet jossain määrin ongelmallisia teoksen pelkistettyjen ulkoisten tapahtumien vuoksi.
Tätä taustaa vasten aivan erityinen mielenkiinto heräsi, kun Berliinin filharmonikoiden kuluvan kauden konserttiohjelmaan sisältyi Sir Simon Rattlen johtama ja Peter Sellarsin dramatisoima Pelléasin konserttiesitys. Sama produktio kuullaan Rattlen johdolla vielä tammikuussa Lontoon sinfoniaorkesterin konserttisarjassa.
Ranskalainen musiikki ja erityisesti Debussy on ollut jo pitkään Rattlen ydinohjelmistoa. Pelléasia hän on johtanut aiemmin mm. Salzburgissa ja New Yorkin Metropolitanilla. Myös Berliinin filharmonikoilla on takanaan pitkä Debussy-traditio. Orkesterin entiset ylikapellimestarit Claudio Abbado ja Herbert von Karajan johtivat ja levyttivät Debussya Berliinissä tiivisti.
Berliinin ja myös Lontoon tulevien esitysten solisteiksi oli kiinnitetty joukko huippulaulajia, joista monet olivat työskennelleet jo aiemmin Rattlen, orkesterin ja Sellarsin yhteistyönä toteutettujen Bachin passioiden dramatisointien parissa.
Nimihenkilöiden rooleissa esiintyivät kertakaikkisen vaikuttavasti Christian Gerhaher ja Magdalena Kožená. Monissa Sellarsin produktioissa esiintynyt Gerald Finley teki aivan uskomattoman hienoa työtä Golaudina, hahmoista traagisimpana. Franz-Josef Selig ja Bernarda Fink olivat harvinaisen persoonalliset Arkel ja Geneviève. Aivan erityisen maininnan ansaitsee myös Tölzer Knabenchorin poikasopraanosolisti, joka oli vokaalisesti ja näyttämöllisesti kerrassaan riemastuttava Yniold. Berliinin Radiokuoro soi lyhyessä osuudessaan upeasti.
Kiehtovana kontrastina Pelléasin psykologisen draaman symbolistiselle unenomaisuudelle Debussyn laulumelodiat ovat luonnollisen puheenomaisia. Niissä on paljon samojen sävelkorkeuksien toistoja, puherytmejä sekä hienoisia aksentteja, joiden luonteva ja ilmeikäs toteuttaminen vaatii erityistä taitoa, joka näillä huippusolisteilla oli erinomaisesti hallussa. Artikulaation kirkkaus oli huomattavaa, ja kuulija pystyi vaivatta seuraamaan vokaaliosuuksia ilman librettoakin.
Myös orkestraalisesti Pelléas on erityisen vaativa teos. Debussy käyttää mitä moninaisimpia, alati muuttuvia soitinyhdistelmiä ilmentämään henkilöidensä kokemusmaailmaa ja tunnetiloja. Äärimmäisen nopeasti rakentuvien cresendojen ja diminuendojen on hehkuttava juuri oikeissa väreissä, ja kudoksen on oltava läpikuultavaa kannatellakseen laulajia optimaalisesti.
Pelléas osoitti jälleen kerran Sir Simon Rattlen olevan aikamme hienoimpia Debussy-kapellimestareita. Hänen otteessaan on paitsi Pierre Boulezin mieleen tuovaa läpikuultavuutta myös dynaamisen asteikon täydellistä hallintaa. Pari vuotta sitten kuulin hänen johtamansa La merin (1903-05) joka herätti erityistä ihastusta juuri herkkyydellään ja iskevyydellään. Samoja partituurille uskollisia dynaamisia hyveitä kuultiin nytkin.
Tasapaino laulajien ja orkesterin välillä oli mitä ihanteellisin. Orkesterin sointi oli äärimmäisen ilmeikästä, avaten hahmojen kokemusmaailmaa kuulijoille aivan erityisen jännittävästi.
Peter Sellarsin näyttämötoteutus hyödynsi oivallisesti Philharmonien lavaa ja moninaisia parvia. Bachin passioiden ja John Adamsin The Gospel According to the Other Maryn dramatisointien tapaan Sellarsin konsepti oli hyvin pelkistetty. Ainoa varsinainen lavaste, pieni koroke, oli sijoitettu ykkösviulujen keskelle. Lisäksi ympäri salia oli siroteltu kymmenkunta eriväristä valopylvästä, joiden avulla yleisön oli helpompi suunnata tarkkaavaisuuttaan salin eri osiin.
Kuten Sellarsin ohjauksille on ominaista, laulajien tarkkaan harkitut, hienoisen tyylitellyt ilmeet, eleet ja liikkeet muodostivat visuaalisen kerronnan perustan, jota valaistus täydensi oivallsesti. Kaiken ilmaisun perustana oli koko ajan musiikki, ja monesti yleisölle välittynyt kokemus Allemonden tapahtumista oli niin voimakkaan synesteettinen, että oli vaikea erottaa, mikä oli kuultua ja mikä nähtyä.
Etsipä Debussy sitten kuinka voimakasta irtiottoa Wagnerista tahansa, germaanisen mestarin yhteistaideteoksen ajatus on kuitenkin vahvasti kirjoitattuna sisään Pelléasin partituuriin. Tämän johtoajatuksen Rattle ja Sellars toteuttivat unohtumattomasti Berliinin Philharmoniessa huippumuusikoiden ja -solistien antaessa täyden panoksensa kokonaisuuteen, joka on onneksi saatavilla jatkossa tallenteena orkesterin Digital Concert Hall -suoratoistopalvelusta. Toivottavasti Pelléas et Mélisande julkaistaan Bachin passioiden tapaan myös HD-videotallenteena lähitulevaisuudessa.
— Jari Kallio
Claude Debussy: Pelléas et Mélisande – dramatisoitu konserttiesitys
Christan Gerhaher (Pelléas)
Magdalena Kožena (Mélisande)
Gerald Finley (Golaud)
Franz-Josef Selig (Arkel)
Bernarda Fink (Geneviève)
Berliinin radiokuoro
Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Peter Sellars, ohjaus
Philharmonie, Berliini, la 19.12. klo 19.00 & su 20.12. klo 20.00
