Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

A-P Mäenpää kantaesittää Kalevi Ahon patarumpukonserton / A-P Mäenpää uruppför Ahos konsert för pukor

19.4.2016 19:29 , Jätä kommentti ,

ari-pekka_maenpaa

Perjantaina 22.4. klo 19 Konserttitalossa nähdään harvinainen solistisoitin, kun Turun filharmonikkojen solistiksi nousee patarumpujen äänenjohtaja Ari-Pekka Mäenpää. Mäenpää kantaesittää Kalevi Ahon patarumpukonserton. Väliajan jälkeen kuullaan Antonin Dvořákinrakastettu hittisinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”. Konsertin johtaa Erkki Lasonpalo.Konsertti lähetetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.tfo.fi. Konsertti on lisäksi twitter-konsertti, jossa konserttia voi kommentoida reaaliajassa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #leiflive.

Patarumpukonsertto syntyi Ari-Pekka Mäenpään toiveesta: hän ei ollut täysin tyytyväinen yhteenkään olemassa olevaan patarumpukonserttoon ja pyysi Kalevi Ahoa säveltämään konserton. Aho kuvailee, että ”patarummut ovat hieno, erittäin vaativa orkesteri-instrumentti, mutta konserttosoittimena ne ovat haasteelliset” ja kertoo ennen sävellystyön aloittamista käyneensä Turussa tapaamassa Mäenpäätä, joka esitteli perusteellisesti instrumenttia ja kertoi sen mahdollisuuksista. Viidestä yhtäjaksoisesti soitettavasta osasta koostuva patarumpukonsertto alkaa yli 30 tahtia pitkällä patarumpujen hiljaisella melodialla.

Erkki Lasonpalo suoritti kapellimestaridiplominsa vuonna 2012 erinomaisin arvosanoin. Siitä lähtien Lasonpalo on vieraillut useissa Suomen kaupunginorkestereissa ja mm. Kansallisoopperassa. Lisäksi Lasonpalo on toiminut Heinäveden Musiikkipäivien taiteellisena johtajana vuodesta 2014.

Ari-Pekka Mäenpää on soittanut Turun filharmonisessa orkesterissa vuodesta 2001 lähtien, ensin lyömäsoitinten, myöhemmin patarumpujen äänenjohtajana. Lisäksi hän opettaa Turun konservatoriossa ja Turun AMK:n taideakatemiassa. Mäenpää on lisäksi esiintynyt kamarimuusikkona kaikilla maamme tärkeimmillä musiikkifestivaaleilla.

Uusi maailma Turun konserttitalossa pe 22.4. klo 19.00. Varaslähtö klo 18.00. Nettikonsertti.Leiflive. Erkki Lasonpalo, kapellimestari, Ari-Pekka Mäenpää, patarummut. Turun filharmoninen orkesteri. 

Kevään kamarimusiikkisarja päättyy kesäisiin säveliin

Sunnuntaina 24.4. klo 15 Villa Marjaniemessä nautitaan lähestyvästä kesästä. Turun filharmonisen orkesterin muusikot esittävät kevään viimeisessä kamarimusiikkikonsertissa 1900-luvun suosittua musiikkia pienyhtyeille. Konsertissa kuullaan ranskalaisen Jacques Ibertin  Trois pièces brèves, saksalaisen Paul Hindemithin eloisa Pieni kamarimusiikki puhallinkvintetille, György Ligetin erilaisilla sointiväreillä leikittelevä Kuusi bagatellia puhallinkvintetille ja Samuel Barberin vapaasti polveileva Summer Music.

Summer Winds Villa Marjaniemessä su 24.4. klo 15.00. Niamh McKenna, huilu, Takuya Takashima, oboe, Olli Leppäniemi, klarinetti, Arvid Larsson, fagotti, Annu Salminen, käyrätorvi.Ibert – Hindemith – Ligeti – Barber.

Under konserten på fredagen 22.4 kl 19 får vi se en sällsynt solist i Konserthuset, då solorollen innehavs av pukornas stämledare Ari-Pekka Mäenpää. Mäenpää uruppför Kalevi Ahos konsert för pukor. Efter pausen får vi höra Antonin Dvořáks älskade symfoni no 9 ”Från nya världen”. Konserten leds av Erkki Lasonpalo. Konserten sänds direkt via nätet på adressen www.tfo.fi . Konserten är dessutom en Twitter-konsert, där man kan kommentera konserten i realtid i sociala medier med hashtaggen #leiflive.

Konserten för pukor skapades på Ari-Pekka Mäenpääs önskan: han var inte nöjd med en enda av de existerande pukkonserterna och bad då Kalevi Aho komponera konserten. Aho beskriver att ”pukan är ett fint, väldigt krävande orkesterinstrument, men som konsertinstrument är den utmanande”, och berättar att han träffat Mäenpää i Åbo innan komponeringsarbetets början. Mäenpää hade ingående presenterat instrumentet och dess möjligheter. Den femdelade konserten börjar med en över 30 takters lång tyst melodi för pukorna.

Erkki Lasonpalo fick sitt dirigentdiplom 2012 med utmärkta vitsord. Allt sedan dess har han besökt många av Finlands stadsorkestrar och bl.a. Nationaloperan. Utöver det har Lasonpalo varit konstnärlig ledare för Heinävesi  musikdagar sedan 2014.

Ari-Pekka Mäenpää har spelar i Åbo filharmoniska orkester sedan 2001, först som slagverkets och senare som pukornas stämledare. Han är också lärare vid Åbo konservatorium och vid Åbo yrkesskolas Konstakademi.  Mäenpää har även uppträtt som kammarmusiker på alla landets viktigaste musikfestivaler.

Den nya världen i Åbo konserthus fr 22.4 kl. 19.00. Tjuvstart kl. 18.00. Nätkonsert. Leiflive. Erkki Lasonpalo, dirigent, Ari-Pekka Mäenpää, pukor. Åbo filharmoniska orkester. 

Vårens kammarmusikserie slutar med somriga toner

Söndagen den 24.4. kl 15 i Villa Marjaniemi njuter vi av den annalkande sommaren. Åbo filharmoniska orkesters musiker uppträder under den sista kammarmusikkonserten med musik från 1900-talet för små ensembler. Under konserten får vi höra franska Jaques Ibertspopulära Trois pièces brèves, tyska Paul Hindemiths livliga Liten kammarmusik för blåskvintett, György Ligetis med olika tonfärgerlekande Sex bagateller för blåskvintett, samtSamuel Berbers lediga Summer Music.

 Summer Winds i Villa Marjaniemi sö 24.4 kl. 15.00. Niamh McKenna, flöjt, Takuya Takashima, oboe, Olli Leppäniemi, klarinett, Arvid Larsson, fagott, Annu Salminen, valthorn. Ibert – Hindemith – Ligeti – Barber.

2287-180x180-medium

Kategoria: TIEDOTTEET

arvio: Daniel Barenboim Tukholman konserttitalossa 16.4.2016

18.4.2016 21:12 , Jätä kommentti ,

Daniel Barenboim on tuskin kenenkään pianofanaatikon top ten -listalla. Vaikka hänen levytyksensä Mozartin pianokonsertoista on klassikko ja monet muutkin 1960-70-lukujen levyistä ovat hyviä, esimerkiksi lukuisat Beethovenin sonaatit, on vuosikymmeniä jatkunut menestyksekäs orkesterinjohtajan ura vähentänyt Barenboimin pianon ääressä viettämiä tunteja ja monet katsovatkin hänen olleen jo pitkään ensisijaisesti kapellimestari. Barenboim ei nuorenakaan ollut teknillisessä mielessä, mikäli tekniikka käsitetään suppeasti mekaanisena taituruutena, esimerkiksi ystävänsä Martha Argerichin kanssa samalla tasolla, puhumattakaan monista nuoremman polven pianisteista. Edellä mainitut ajatukset muistaen olin tyytyväinen, kun ennakkomainonnassa säveltäjiksi oli nimetty ”mm. Beethoven ja Schubert”, eli säveltäjiä, joiden musiikki ei viisaasti valittuna tarvitse briljanttia mekaanista taituruutta. Ensimmäinen yllätys odotti konserttiohjelman ostaessani: Beethoven ja Schubert olivat ohjelmassa, mutta toinen puoli sisälsi Chopinin ensimmäisen balladin op. 23; Lisztin Funérailles´n ja ensimmäisen Mefisto-valssin. Ei todellakaan mitään yli seitsemänkymppisen papparaisen jäähdyttelymusiikkia!

Konsertin alkunumero Beethovenin 32 muunnelmaa c-molli, WoO 80 poistivat nopeasti epäilykset Barenboimin soittokunnosta: eri muunnelmien karaktäärit tulivat hienosti esille ja etenkin hiljaisemmat ja lyyrisemmät muunnelmat olivat kauniisti ja herkästi toteutetut. Muunnelmia seurannut Schubertin c-molli-sonaatti D. 958 ei jostain syystä kuulu suosikkeihini ja ehkä siksi en ihan innostunut Barenboimin tulkinnasta. Silti hän soitti etenkin kolme viimeistä osaa onnistuneesti, jos ensimmäinen osa olikin soinnillisesti paksuhko. Huomiota kiinnitti pedaalin toisinaan hyvinkin runsas käyttö, jolloin harmoniat sekoittuivat, toisinaan taas Barenboim soitti kokonaan ilman pedaalia. Barenboim halusi ilmeisesti paikka paikoin alleviivata soittimensa bassopuolen soinnikkuutta poimimalla Schubertissa esiin aika yllättäviäkin melodia-aiheita matalasta rekisteristä. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen puoli jätti akustisesti hieman sumean kuvan. Etenkin pianon keskirekisteri tuntui aika ajoin yllättävän epämääräiseltä. Barenboim soitti itse suunnittelemallaan flyygelillä, joka hänen mukaansa muistuttaa soinniltaan ja kosketukseltaan enemmän 1800-luvun aikakauden soittimia verrattuna moderniin konserttiflyygeliin (vaikka soitin onkin pääasiassa koostettu Steinwayn valmistamista osista). Oliko akustinen sumeus sitten flyygelin vai salin akustiikan vika vai molempien, mene ja tiedä.

Toinen puoli sisälsi konsertin toisen ja samalla suurimman yllätyksen: Chopin- ja Liszt-osasto olivatkin illan parasta antia. Barenboimia voi tuskin pitää etabloituneena Chopin-soittajana ja ensimmäinen balladi on yhtenäisyyden kannalta ehkä vaikein Chopinin neljästä balladista. Eikä teknisesti todellakaan helppo. Barenboim piti teoksen alusta alkaen koossa, sointi oli kaunis ja tasapainoinen ja tekniset vaikeudet hän selvitti suureen tyyliin: ei aina täysin oikein, mutta tavalla, jota kuuntelee koska tahansa mieluimmin, kuin nuottitäydellistä kilkutusta, jota suurempi osa nuoremman sukupolven pianisteista edustaa. Dramaattiset nousut olivat suuria ja taitavasti rakennettuja ja vasta niissä tajusi, että Barenboim tuskin koskaan löi pianon ääntä rikki suurimmissakaan fortissimoissa ja silti fortissimot tuntuivat suurilta ympäristöönsä verrattuna. Piano ja forte ovat voimakkuudeltaan suhteellisia, sanoi jo Claudio Arrau aikoinaan.

Funérailles ei ollut mikään kaukainen surumielinen hautajaissaattue, vaan alun kuolinkellot soittivat korviahuumaavasti sanomaansa ja lopussa hevoset laukkasivat jylyllä, joka hautasi kaiken muun alleen. Mefisto-valssi saattoi konsertin hurjaan päätökseen. Barenboim syöksyi paholaismaisen tanssin pyörteisiin mitään säästelemättä ja selviytyi voittajana vain pieniä sivuaskelia ottaen. Olipa esitys!

Oma juttunsa on Barenboimin esiintyminen. Olen ollut sattumalta kuukauden sisällä kolmen suuren pianistin konsertissa ja heidän lavaesiintymisensä ovat kuin eri maailmasta: Martha Argerich tuli Berliinissä lavalle suurin piirtein Mischa Maiskyn vetämänä, vaikka konsertin kuluessa Argerich silminnähden rentoutui ja jopa hymyili hämillään konsertin loppupuolella yleisön villiintyessä. Grigori Sokolov vaikutti Pietarissa tapansa mukaan siltä, kuin yleisön kohtaaminen olisi yhtä tuskaa. Vaikka yleisö hurrasi ja tömisteli korviahuumaavasti ja Sokolovilla oli vaikeuksia ottaa mukaansa kaikki kukat, jotka hänelle ojennettiin, ei häntä paljon naurattanut ja kumarrukset olivat lähinnä jäykkiä nyökkäisyjä sinne tänne. Barenboim oli toista maata: tuskin olen koskaan nähnyt klassisen musiikin esiintyjän kumartelevan, hymyilevän ja ottavan yleisöä haltuunsa lähes rock-tähden elkein – joku voisi jopa väittää Barenboimin kosiskelevan yleisöä. Ja harvoin olen nähnyt yleisön nousevan seisomaan ja hurraamaan jo konsertin ensimmäisen puolen lopuksi. Barenboimille esiintyminen ja musiikin välittäminen ei ole suurta tuskaa. Se on elämäntehtävä ja silminnähden mieluinen tehtävä.

Jos odotat konsertilta virheettömyyttä, mekaanista täydellisyyttä ja laskelmoituja erikoisuuksia, sinun on parasta olla menemättä Barenboimin konserttiin ja pysytellä kotona CD-soittimen ääressä. Mutta jos haluat kuulla yhtä aikakautemme merkittävimmistä muusikoista, kokea matkan spontaanin musiikin tekemisen maailmaan ja lähteä konsertista hymyssä suin, sinun on paras katsoa, missä Barenboim esiintyy seuraavaksi. Hänenlaisiaan pianisteja ei enää ole monta – eikä kauan.

— Ville Urponen

 

Kategoria: Arviot

Timo Kiiskinen Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professoriksi

18.4.2016 12:16 , Jätä kommentti ,

9777b8b9e73384e5_org

Timo A. Kiiskinen. Kuva (c) Karoliina Pirkkonen.

Timo A. Kiiskinen. Kuva (c) Karoliina Pirkkonen.

Timo Kiiskinen on nimitetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikin professoriksi viisivuotiskaudelle 1.8.2016 alkaen.

Timo Kiiskinen (s. 1960) on valmistunut musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on työskennellyt kirkkomusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2006 ja sitä aiemmin tuntiopettajana. Opetustehtävien rinnalla Kiiskinen on työskennellyt monipuolisesti muusikkona – niin urkurina, cembalistina, säestäjänä, laulusolistina, kuorolaulajana, kuoron-, orkesterin- ja yhtyeenjohtajana, säveltäjänä, sovittajana kuin gospelinkin parissa. Tulevien kirkkomuusikkojen koulutuksessa hän pitää tärkeänä muun muassa vuorovaikutustaitoja, monipuolisuutta, taiteidenvälistä yhteistyötä ja kehitykselle avointa mieltä.

– Tavoitteeni on vahvistaa kirkkomusiikin peruskoulutuksen laatua ja vaikuttavuutta, jatkokoulutustakaan unohtamatta. Pyrkimykseni on myös uudistaa koulutuksen sisältöjä niin, että ne vastaisivat entistä paremmin muuttuvan musiikkikulttuurin haasteisiin, Kiiskinen kuvailee.

Professorina Kiiskisen tehtävänä on vastata kirkkomusiikin taiteellisen koulutuksen toteuttamisesta ja kehittämisestä. Erityisenä painopisteenä on liturgisen musiikin opettaminen ja opetuksen kehittäminen yhdessä muun henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Professori kehittää kirkkomusiikin alaa myös omalla taiteellisella toiminnallaan.

Kirkkomusiikin professuuri täytettiin avoimella hakumenettelyllä. Tehtävään oli neljä hakijaa. Heistä kaksi kutsuttiin 3. maaliskuuta pidettyyn soveltuvuusarviointiin, johon kuului kirjallinen ennakkotehtävä, visiopuheenvuoro, opetusnäyte ja haastattelu. Timo Kiiskisen nimitti tehtäväänsä Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki Sibelius-Akatemian dekaanin Tuomas Auvisen esityksestä.

Kategoria: Uutiset

Tapiola Sinfonietta nostaa esiin klassisen musiikin nuoria mestareita

18.4.2016 8:34 , Jätä kommentti ,

image001

Tapiola Sinfoniettan kausiohjelma 2016/2017 on julkaistu. Konserteissa kuullaan kansainvälisissä kilpailuissa menestyneitä nuoria muusikoita sekä aikamme kysytyimpiä nuoren polven säveltäjiä. Ohjelmassa on niin klassikkoteoksia kuin kantaesityksiä, ja Sinfoniettan moniosaamisesta kertoo sekin, että orkesteriteosten ohella ohjelmistossa on runsaasti kamarimusiikkia ja myös ns. hybridikonsertteja, joissa ohjelma ulottuu soolo- ja kamarimusiikkiteoksista konserttoihin.

Kauden avauskonsertti 2.9.2016 tarjoaa harvinaista herkkua: Ralf Gothónin johtamassa Mieletön marimba -konsertissa saa Euroopan ensiesityksensä korealaisen Jeajoon Ryun marimbakonsertto , jonka solistina on June Moon Kyung Hahn, jolle konsertto on myös sävelletty. Musica nova Helsinki -festivaalin ohjelmaan kuuluvassa Open spaces -konsertissa kuullaan kantaesityksenä Jarkko Hartikaisen teos Habitus. Maaliskuussa kuullaan ensi kertaa Suomessa Owen Pallettin viulukonsertto, jonka solistina on viulisti Pekka Kuusisto sekä Tapiola Sinfoniettan Nico Muhlylta tilaama Impossible Things tenorille, viululle ja jousiorkesterille.

Nuorista mestareista ensimmäisenä esittäytyy ranskalainen pianisti Alexandre Kantorow, joka teki loisteliaan debyyttinsä Tapiola Sinfoniettassa syksyllä 2014. Kevätkaudella Nuoret virtuoosit -konsertissa vuoron saa sellisti Jonathan Roozeman, joka nousi laajemman yleisön tietoisuuteen menestyttyään arvostetun Tšaikovski -kilpailun finaalissa 2015. Konsertin johtaa samana vuonna Malko-kapellimestarikilpailun voittanut Tung-Chieh Chuang.

Varsinainen voittajien paraati koittaa lokakuussa, jolloin kahdessa Paulon Säätiön 50-vuotisjuhlakonsertissa esiintyvät kaikki Paulon kansainvälisen sellokilpailun voittajat kautta aikojen. Konserteissa kuullaan heidän persoonallisia tulkintojaan sellokirjallisuuden keskeisistä teoksista.

Marraskuussa Tapiola Sinfonietta tekee uusintavierailun Hongkongiin Musicus Fest -tapahtumaan viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Lähtökonsertti kuullaan Helsingin Ritarihuoneella 18.11. Vastavuoroisesti Musicus Fest rantautuu huhtikuussa 2017 Espooseen ja Kauniaisiin, jolloin nuoret  hongkongilaishuiput esiintyvät Sinfoniettan kanssa kahdessa Musicus Fest -konsertissa.

Kamarimusiikki on paketoitu kahteen sarjaan sekä kahteen pianisti Alexander Melnikovin kokoamaan konserttiin. Hetkiä-sarjan kuusi konserttia esittelevät orkesterin muusikoiden ohjelmistovalintoja, mm. viulisti Meri Englundin suunnitteleman Sodan kaikuja-konsertti, jossa kuullaan Einar Englundin kamarimusiikkiteoksia. Kamarimusiikkia kartanoissa -sarja koostuu Suomi100- teemaan liittyen suomalaisesta kamarimusiikista kolmen vuosisadan ajalta, kun taas Melnikovin suunnittelemissa kahdessa yksittäisessä konsertissa keskitytään Brahmsin ja Schubertin kamarimusiikkiteoksiin, aikakauden tyylin mukaisesti esitettynä.

Kauden 2016/2017 ohjelma: http://tapiolasinfonietta.fi/konsertit-ja-liput/

Kategoria: TIEDOTTEET

Arvio: Aimardin täyttymyksellinen Vingt Regards Lontoossa

17.4.2016 15:49 , Jätä kommentti ,
Pierre-Laurent Aimard ja Messiaenin Vingt Regards sur l'Enfant-Jésus Milton Court Concert Hallissa

Pierre-Laurent Aimard ja Messiaenin Vingt Regards sur l’Enfant-Jésus Milton Court Concert Hallissa

Tämän viikon konserteissaan pianisti Pierre-Laurent Aimard on omistautunut Olivier Messiaenin (1908-1992) teoksille. Viikon alkupuolella hän esiintyi Sir Simon Rattlen johtaman Lontoon sinfoniaorkesterin solistina Luxemburgissa, Pariisissa ja Lontoossa Messiaenin Couleurs de la Cité Célesten (1963) parissa. Lauantaina Lontoon Milton Court Concert Hallssa Aimardin nuottitelineellä oli puolestaan huikea kaksikymmentäosainen soolopianoteos Vingt Regards sur l’Enfant-Jésus (1944).

Saksalaismiehityksen loppuvaiheen Pariisissa syntynyt Vingt Regards on eittämättä yksi Messiaenin vaikuttavampia teoksia niin laajuudeltaan, ilmaisuasteikoltaan kuin keinovaroiltaankin. Se summaa yhteen monia säveltäjän varhaisteosten musiikillisia ratkaisuja katsoen samalla eteenpäin kohti Turangalîla-sinfoniaa (1946) sekä Catalogue des oiseaux’ta (195?).

Vingt Regardsin monet rakennusaineet ovat mitä idiomaattisinta Messiaenia. Teoksen aihemaailma kumpuaa katolisesta mystiikasta, sen harmoniat rakentuvat säveltäjälle ominaisella sointivärin synesteettisellä logiikalla rytmiikan ollessa niin ikään välittömästi tunnistettavaa. Nuotinnettu linnunlaulu on myös olennainen elementti, joskaan ei vielä siinä laajuudessaan kuin vuosikymmentä myöhemmin syntyneissä Oiseaux exotiques (195?) ja Le Reveil des oiseaux (195?) -teoksissa.

Vingt Regardsin kantaesitti monien muiden Messiaenin pianoteosten tavoin Yvonne Loriod, joka oli vuosikymmenten ajan säveltäjän musiikin merkittävin tulkitsija. Tänä päivänä samanlaiseen asemaan on kohonnut Pierre-Laurent Aimard, joka on ollut Messiaenin teosten keskeinen puolestapuhuja seitsemänkymmentäluvulta alkaen. Kun vielä otetaan huomioon, kuinka harvinaisia Vingt Regardsin kokonaisesitykset ovat, oli lauantai-illan konsertilla aivan erityistä painoarvoa.

Vaikka Aimardin kuudentoista vuoden takainen hieno levytys Vingt Regardista olikin omiaan asettamaan odotukset korkealle, mikään ei kuitenkaan valmistanut kuulijaa siihen järisyttävään elämykseen, johon yleisö tempautui yli kaksituntisessa hehkuvassa rituaalissa Milton Courtissa.

Hiljaisuudesta vähitellen avautuva ensimmäinen osa, Regard du Père rakentuu sointusarjasta, jota Messiaen varioi äärimmäisen hienovaraisesti. Toisteisuuden sijaan musiikki kulkee alituisesti verkkaisessa muodonmuutoksessa, joka ennakoi 1960- ja 70-lukujen minimalismia. Aimard tulkinta huomioi pienimmätkin soinnilliset nyanssit johdatellen kuulijan vastaansanomattomasti Messiaenin maailmaan.

Seuraavissa osissa, Regard de l’Étoile ja L’échance rytmikka terävöityy ja Messiaenille ominaiset nopeat sävelryöpyt ilmaantuvat musiikin kudokseen, johon tauot luovat aivan erityistä merkitystä. Aimardin rytmiikkaa ja fraasien muotoilun täydellisyyttä saattoi vain ihailla.

Linnunlaulua Messiaen käyttää keskeisenä elementtinä Vingt Regardisissa ensimmäisen kerran viidennessä Regard du Fils sur le Fils -osassa tarjoten häivähdyksen siitä maailmasta, johon astutaan Catalogue des oiseauxissa.

Illan kenties huumaavin kokemus muodostui kuudennen ja kymmenennen osan hämmästyttävästä virtuositeetista ja henkeäsalpaavasta intensiteetistä. Par Lui tout a été fait on kompleksinen ja villi fuuga, johon urkuri-säveltäjä tuntuu ammentaneen kaiken kontrapunktin historiasta aina J. S. Bachista Anton Bruckneriin. Toisaalta osan musiikissa voi kuulla selvän yhteyden György Ligetin etydien äärimmäiseen ketteryyteen. Ligeti tunnetusti ihaili myöhemmällä iällään Vingt Reagardsia suuresti, erityisesti Aimardin tulkitsemana. Tämän illan jälkeen tuohon ihailuun oli helppo yhtyä.

Niin hieno kuin tuo kuudes osa olikin, vielä intensiivisemmäksi kokemukseksi muodostui kymmenes osa, Regard de l’Esprit de joie. Tässä pidäkkeettömässä ilon hurmoksessa astutaan surrealistiseen tanssiin, joka yhdistelee aiempien osien aineksia mitä mielikuvituksellisimmin tavoin lisäten mukaan jopa Gershwin-parafraasin. Tässä musiikissa kuulijan ajan ja tilan taju hävisi sointihuuman täyttäessä tietoisuuden järisyttävällä voimalla.

Väliaika kului epätodellisen onnellisissa tunnelmissa. Sen verran olin kuitenkin kiinni todellisuudessa, että katseeni poimi yleisön joukosta Alfred Brendelin, jonka tiedetään olevan Ligetin tavoin arvostavan Aimardin Vingt Regards -näkemystä aivan erityisesti.

Aimardin soittaessa yhdettätoista osaa, Premiere communion de la Vierge, hämmästelin jälleen kerran sitä loputonta kekseliäisyyttä, jonka kautta Messiaen rakentaa yhä uusia ja uusia yhdistelmiä Vingt Regardsin perusmateriaalista. Samoin ihastelin Aimardin kykyä rakentaa jokaisesta osasta aivan omanlaisensa soinnillinen pienoismaailma. Kuinka monta tapaa musiikilla onkaan vaipua hiljaisuuteen! Kuinka monin tavoin ääni voikaan syntyä kosketuksesta!

Konsertin jälkipuoliskon kiehtovimpia hetkiä koettiin neljännessätoista osassa, Regard des Anges, jonka kekseliäät kaanonit muodostavat sillan kuudennen osan fuugaan. Tämän musiikin perustana on neljästä soinnusta rakentuva motiivi, johon linnunlaulumelodiat lomittuvat jännittävin tavoin.

Hiljaisuus on olennaisimpia Vingt Regardsin läpäiseviä elementtejä. Tämä korostuu luonnollisesti seitsemännessätoista osassa, Regard du Silence, jonka harmoniat heijastavat Messiaenin kokemusta sateenkaaren spektristä. Seuraava osa, Regard de l’Onction terrible taas kurkottaa tuonpuoleisen näkyjen pelottavaan majesteettiin nostattaen kylmiä väreitä. Tätä juuri on aito mystiikka: ihmetystä, jännitystä, hämmästystä ja jopa pelkoa.

Viimeinen osa, Regard de l’Église de d’amour oli illan vavahduttava päätös. Vingt Regardsin aiheet lomittuivat yhteen vielä kerran peilautuen Aimardin taidokkaassa otteessa loputtomin värisävyin kohti säteilevää loppuhuipennusta ja syvää, vaikuttavaa hiljaisuutta, jota kesti lähes puoli minuuttia ennen kuin kukaan salissa pystyi liikahtamaankaan. Sitten alkoivat huumaavat suosionosoitukset, jotka jatkuivat jatkumistaan. Täysi sali kiitti kasvot sädehtien seisaaltaan Aimardia, joka sai tehdä kumarruksen toisensa jälkeen. Ylimääräistä ei luonnollisesti kuultu, sillä maailmassa ei ole musiikkia, joka voisi soida tämän Vingt Regardsin jälkeen. Tässä musiikissa oli kaikki.

— Jari Kallio

Pierre-Laurent Aimard, piano
Olivier Messiaen: Vingt Regards sur l’Enfant-Jésus
La 16.4.2016, klo 19.30
Milton Court Concert Hall
Barbican Centre, Lontoo

Kategoria: Päävalikko