Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

Tiedote: Mestariohjaaja toteuttaa Wagnerin jättiteoksen Kansallisoopperassa

b6a2a226c4f66974_org

Richard Wagnerin ooppera Nürnbergin mestarilaulajat saa pitkään odotetun ensi-iltansa Kansallisoopperassa 13.3. Jättiläismäisen oopperan ohjaa mestariohjaaja Harry Kupfer. Edellisen kerran Mestarilaulajat tuotettiin Kansallisoopperassa 65 vuotta sitten.

Esitykset johtaa Kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler. Lavastaja on Hans Schavernoch ja puvustaja Yan Tax, jotka molemmat ovat tehneet pitkään yhteistyötä Harry Kupferin kanssa. Edellisen kerran työryhmän kädenjälkeä nähtiin Kansallisoopperan kiitetyssä Parsifalissa.

Hans Sachsin roolissa on saksalainen Ralf Lukas ja Beckmesserinä laulaa Lepakossa vakuuttanut Michael Kraus. Muissa rooleissa kuullaan kotimaisia mestarilaulajia, sillä Waltherina on Mika Pohjonen, Evana Tiina-Maija Koskela, Davidina Tuomas Katajala ja Veit Pognerina Jyrki Korhonen.

Teos kertoo keskiaikaisen Nürnbergin runoilevien käsityöläisten suuresta laulukilpailusta. Kilpailun palkintona on Eva, johon ovat mieltyneet mestarilaulaja Hans Sachs sekä virheiden kirjaaja Beckmesser. Eva rakastaa nuorta Waltheria, mutta Waltherin omaperäinen tyyli ei kelpaa kilpailuun. Lopulta sääntöjä noudattava Beckmesser saa opetuksen ja Walther voittaa uudella taiteellaan kilpailun ja Evan.

Harry Kupfer katsoo, että Wagner valitsi keskiaikaisen Nürnbergin tapahtumapaikaksi, koska se edusti Saksan historian myönteistä vaihetta. Vasta myöhemmin Mestarilaulajiin on lyöty nationalistinen leima. ”Sachsin nationalistinen loppupuhe on ongelmallinen, tässä ei kuitenkaan ole kysymys sovinistisista ajatuksista. Wagner viittaa aina vain Saksan tämän aikakauden positiivisuuteen.”

Suurista myyttisistä teoksistaan tunnettu Wagner osoittautui Mestarilaulajissa myös komiikan taitajaksi. Kun Beckmesser sekoaa laulussa sanoissaan, tai kun Sachs säestää hänen lauluaan vasaraniskuilla, tehdään hauskaa musiikkiteatteria parhaimmillaan. Nürnbergin mestarilaulajat tunnetaan myös vaikuttavista joukkokohtauksistaan ja ylväästi soivasta alkusoitostaan.

Mestarilaulajat kokoontuivat aikanaan Katharinenkirchessä. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja realistisissa lavasteissa nähdään pommitusten tuhoaman kirkon rauniot. Jälleenrakentaminen on käynnissä ja kaikkien kiistojen jälkeen sopu löytyy. ”Nürnbergin mestarilaulajien maailma kuvaa yhteiskuntaa, joka on muuttumassa”, ohjaaja Harry Kupfer kuvaa. ”Kaikkien vastakohtien, taisteluiden ja ristiriitojen jälkeen se pystyy taas pääsemään inhimilliseen harmoniaan.”

Tuotanto on alun perin Zürichin oopperasta. Suomen Kansallisoopperassa Mestarilaulajat nähdään tänä keväänä kuusi kertaa.

www.ooppera.fi

Tiedote: Lilli Paasikivi jatkaa Kansallisoopperan taiteellisena johtajana vuoteen 2020

Kuva Karoliina Bärlund

Kuva: Karoliina Bärlund

Suomen Kansallisoopperan säätiön hallitus päätti kokouksessaan 25.2.2015, että oopperan taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven kautta jatketaan vuoteen 2020 saakka. Vuonna 1.8.2013 alkaneeseen kolmivuotiseen sopimukseen liittyi alun perin kahden vuoden optio.

Oopperan taiteellinen johtaja vastaa ooppera- ja konserttiohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta, johtaa ja kehittää taiteellista toimintaa sekä ylläpitää ja kehittää taiteellista tasoa. Oopperan taiteellinen johtaja raportoi pääjohtaja Päivi Kärkkäiselle.

Hallituksen perusteluiden mukaan Paasikiven lisäkausi turvaa oopperatoiminnan jatkuvuuden ja pitkäjänteisen suunnittelun. Laajan kansallisen ja kansainvälisen kontaktiverkostonsa sekä erinomaisten sidosryhmäsuhteidensa avulla Paasikivi on kyennyt toimimaan aktiivisesti yhteistyön luomisessa mm. eri yritysten ja yhteisöjen kanssa. Lisäksi hän on suunnitellut monipuolista ja uudistuvaa oopperaohjelmistoa, kehittänyt ooppera- ja balettiosaston uudenlaisia yhteistyön muotoja sekä vaikuttanut omalta osaltaan Kansallisoopperan monimuotoiseen läsnäoloon yhteiskunnassa.

www.ooppera.fi b6a2a226c4f66974_org

Tiedote: Liettualaisen Balakauskasin konsertto soi Tapiolassa

© Sami Perttilä

© Sami Perttilä

© Matthias Heyde

© Matthias Heyde

Tapiola Sinfoniettan konsertissa Espoon kulttuurikeskuksessa 27.2. kuullaan Suomessa harvoin kuultu liettualaissäveltäjä Osvaldas Balakauskasin konsertto oboelle, cembalolle ja jousiorkesterille. Solisteina ovat Anni Haapaniemi (oboe) ja Petteri Pitko (cembalo). Lisäksi ohjelmassa on Haydnin Sinfonia nro 80 ja Prokofjevin Sinfonietta. Ennakkotiedoista poiketen orkesteria johtaa konserttimestarin paikalta Antti Tikkanen.

Konsertin avaa Joseph Haydnin Sinfonia nro 80 d-molli (1785), joka on yksi harvoista mollisävellajissa olevista Haydnin myöhäiskauden sinfonioista. Sinfonia on aiheiltaan rikas: teokseen mahtuu niin laulavaa tanssillisuutta, vahvasti synkopoituja rytmejä kuin esimerkiksi häivähdyksiä gregoriaanisesta kirkkolaulusta.

Liettualaisen Osvaldas Balakauskasin Konsertto oboelle, cembalolle ja jousille (1981) on hänen suosituimpia teoksiaan. Konserton perustana on Balakauskasin kehittelemä yhdeksänsävelinen (enneatoninen) sävelasteikko, jossa kuvastuu hänen kiinnostuksensa musiikin teoreettisiin kysymyksiin. Itse musiikissa ei kuitenkaan ole mitään teoreettista; sen sijaan konserttoa hallitsee vapautuneen musikanttinen, perinteisiä arvoja kunnioittava sävy.

Sergei Prokofjev kirjoitti Sinfoniettan vuonna 1909, ollessaan vasta 18-vuotias. Vuosina 1914-15 hän laati teoksesta uuden version, ja kolmas, lopullinen versio valmistui 1929. Teos muistuttaa ilmeeltään klassismin kauden divertimentoja ja serenadeja, ja Prokofjev kertoikin ”halunneensa vain säveltää mukavaa, helppoa musiikkia”.

Ennakkotiedoista poiketen kapellimestari Mirga Gražinyt?-Tylan sijasta konsertin johtaa Antti Tikkanen konserttimestarin paikaltaan. Antti Tikkanen on esiintynyt solistina mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Radion Sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Oulu Sinfonian ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa.  Hän esiintyy aktiivisesti on myös kamarimuusikkona, on maineikkaan Meta4-jousikvartetin jäsen ja toimii Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellisena johtajana. Puolisonsa viulisti Minna Pensolan kanssa hän muodostaa Duo Tiksolan.

Anni Haapaniemi on työskennellyt Tapiola Sinfoniettan oboen äänenjohtajana vuodesta 2009 alkaen ja esiintynyt myös orkesterin solistina. Tätä ennen hän toimi soolo-oboistina Tampere Fiharmoniassa ja Helsingin kaupunginorkesterissa.  Haapaniemi on Arktinen Hysteria -puhallinkvintetin sekä Ensemble Schratin jäsen ja toimii Kaustisen Kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana.

Cembalisti Petteri Pitko konsertoi solistina ja kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla ja hänen monipuolinen ohjelmistonsa ulottuu varhaisbarokista uusimman musiikin kantaesityksiin. Orkesterimuusikkona Pitko on työskennellyt mm. Berliinin filharmonikkojen, Zürichin kamariorkesterin, RSO:n ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa.

Pe 27.2.2015 KLO 19, Espoon kulttuurikeskus
TIKKANEN, HAAPANIEMI & PITKO

Tapiola Sinfonietta

Antti Tikkanen, viulisti-johtaja
Anni Haapaniemi, oboe
Petteri Pitko, cembalo

Haydn: Sinfonia nro 80 d-molli
Balakauskas: Konsertto oboelle, cembalolle ja jousiorkesterille
Prokofjev: Sinfonietta

Huom. Ennakkotiedoista poiketen kapellimestari Mirga Gražinyt?-Tylan tilalla esiintyy viulisti-johtaja Antti Tikkanen.

Liput Lippupisteestä alk. 25/19/11 €, sis. palvelumaksun
www.lippu.fi, 0600 900 900 (1,98 € / min+pvm)
Avoin kenraaliharjoitus, Tapiolasali pe 27.2. klo 10.00-11.20. Vapaa pääsy.
Taiteilijatapaaminen, Tapiolasalin lämpiö pe 27.2. klo 20.30. Vapaa pääsy. Järj. Sinfoniettan Ystävät.

Espoon kulttuurikeskus: Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo

http://www.tapiolasinfonietta.fi
facebook.com/TapiolaSinfonietta

Espoo

Arvio: Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikkojen vimmainen Sibelius-huipennus

Attachment-1

© Holger Kettner

Huh, mikä rutistus! Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikkojen Sibelius-syklin päätöskonsertin tunnelma oli huumaava. Rattle ja orkesteri rakensivat Jean Sibeliuksen (1865-1957) kolmesta viimeisestä sinfoniasta huikean seikkailun täynnä vimmaa, rikasta sointia ja tarkkaa detaljityötä.

Kronologisesti edenneen sinfoniasyklin päätösillan avasi viides sinfonia (Es-duuri, op. 82, 1915, uudistettu 1916-19). Pitkällisen prosessin kautta lopullisen muotonsa löytänyt sinfonia on vaativa teos niin arkkitehtonisesti kuin teknisestikin. Muodon kannalta haastavin on avausosa, jossa Sibelius fuusioi perinteisen avausallegron ja scherzon yhteen vallankumouksellsella tavalla. Erityistä tarkkuutta edellytetään myös säveltäjän vaatiman asteittain kiihtyvän tempon hallitussa toteutuksessa.

Rattlen ja berliiniläisten viidennen sinfonian avausosa hipoi täydellisyyttä. Rakenteen Sibeliuksensa tunteva sir Simon oli miettinyt viimeistä piirtoa myöden. Tämän huikean vision orkesteri toteutti kerrassaan upeasti. Rytmit olivat tarkkoja, puhallinsoolot kertakaikkisen kauniita ja musiikki eteni vastustamattomalla voimalla vailla rahtustakaan paatosta. Tarkkuustyötä siirtymässä scherzoon saattoi vain ihailla. Rattle ja orkesteri päättivät avausosan sellaisella loppukiihdytyksellä, joka hakee vertaistaan.

Andante quasi allegretto -osan läpikuultavuus ja rytminen sulavuus muistuttivat sir Simonin verrattomista ansioista Haydnin ja myöhäisen Mozartin parissa. Osassa oli nautittavaa klassistista liikkuvuutta, unohtamatta kuitenkaan niitä monia tummia varjoja, joita Sibelius musiikkiinsa punoi. Berliinin filharmonikoiden sointi oli mitä nautinnollisinta.

Siirtymä finaalin alun upeasti soivaan jousikuhinaan oli nopea. Rattlen otteessa oli tarttuvaa vimmaa, joka kasvatti orkesterin jännitettä herkullisesti kohti osan alkupuolen huippuhetkeä, jossa Janne Saksalan ja Esko Laineen luotsaama kontrabassosektio tarjoilivat ensimmäisen, sielua koskettavan välähdyksen joutsenteemasta ennen vaskia. Teema siirtyi hienosti Stefan Dohrin käyrätorvinelikon haltuun samalla kun Emmanuel Pahudin huilu piirsi mitä kauneinta vastamelodiaa. Juuri näin Sibeliuksen pitää soida!

Rattle ja orkesteri kasvattivat finaalin loppupuolen harmoniset jännitteet piinaaviksi. Nyt oltiin siinä pelon metsässä, jolla Sir Simon on Sibeliuksen musiikkia kuvannut. Nopea, täydellisesti toteutettu kudoksen kirkastus ja täsmälliset, rikassointiset loppuiskut toivat viidennen sinfonian mahtavaan päätökseen.

Väliajalla saattoi huomata pohtivansa, oliko Berliinin syklin huippu saavutettu viidennessä sinfoniassa. Konsertin jälkimmäinen puolikas osoitti kuitenkin vieläkin korkeamman huipun olevan saavutettavissa.

Kaksi viimeistä sinfoniaa Rattle ja Berliinin filharmonikot soittivat peräkkäin ilman taukoa Paavo Berglundin tapaan. Ratkaisu on perusteltu, sillä nivoutuvathan kuudennen ja seitsemännen sinfonian syntyvaiheet tiiviisti yhteen. Ja mikä kiehtovinta, näin kuultuna sinfonioiden perinpohjaisesti toisistaan eroavat luonteet korostuivat.

Kuudes sinfonia (d-molli, op. 104, 1918-23) on, ainakin minulle, mitä koskettavinta Sibeliusta. Musiikkiin nivoutuva surullinen pohjavire tuntuu vievän härkähtämättömästi kohti resignaatiota. Mutta kuinka hieno tuo vääjäämätön matka onkaan ja kuinka paljon se kapellimestarilta ja muusikoilta vaatiikaan.

Sinfonian alun Berliinin filharmonikoiden jouset toteuttivat unohtumattomasti. Rattlen johdolla musiikki hehkui pelottavan kauniina. Soitinryhmien välinen balanssi oli täysin kohdallaan ja harpun osuuskin kuului kuten Berglundin myöhäisessä levytyksesä konsanaan. Avausosan edetessä musiikki tummui hienosti, kunnes kuulija tajusi olevansa jälleen tuossa sibeliaanisessa pelon metsässä. Osan päätös oli juuri niin vähäeleinen, kuin Sibeliuksen partituuri vaatii.

Toinen osa, allegretto moderato on Sibeliuksen arvoituksellisimpia luomuksia, jonka ominaisuuksia on vaikea kuvata sanoin. Sir Simonille ja Berliinin filharmonikoille tämä musiikki tuntuu istuvan täysin luonnollisesti. En tiedä, olenko koskaan kuullut osasta yhtä hienoa toteutusta. Jälleen Rattlen Haydn-taidot olivat kuultavissa musiikin ilmavuudessa ja kirkkaissa tekstuureissa.

Tarkka rytmiikka ja tietynlainen tanssillisuus ovat kuudennen sinfonian olennaisia rakennusaineksia, jotka turhan harvoin päsevät kunnolla oikeuksiinsa. Berliinin filharmonikot tavoittivat nämäkin karakterit verrattomasti.

Scherzon jylhässä vääjäämättömyydessä on häivähdys jostakin samanlaisesta kuin Schubertin suuren C-duurisinfonian finaalissa. Musiikki tuntuu huokuvan yksinäisyyttä, uhmakkuutta väistämättömän kohtalon edessä. Sir Simon rakensi berliiniläisten kanssa osasta melkoisen jännitysnäytelmän kohti mitä huumaavinta huipennusta.

Finaalissa Rattle johdatti orkesterin mahtaviin kuohuihin tulvillaan virtuositeettia, vimmaa ja kauneutta. Lopun resignaation toteutus oli mitä unohtumattomin.

Yksi hengenveto, ja suora siirtymä seitsemänteen sinfoniaan (C-duuri, op. 105, 1918-24). Sibeliuksen päätössinfonia on rakenteellisesti yksi orkesterikirjallisuuden vaativimpia teoksia. Vaikka Robert Schumann d-mollisinfoniallaan (1841) ja Schönberg Kamarisinfoniallaan op. 9 (1906) olivat jo tutkineet yksiosaista sinfonista rakennetta, Sibelius vei rakenteellisen fuusion ennennäkemättömän pitkälle.

Seitsemännessä sinfoniassa erilaiset sinfoniset karakterit lomittuvat ja siirtymät näiden välillä edellyttävät muusikoilta ja kapellimestarilta saumattoman jatkumon ylläpitämistä.

Sir Simonilla tämä ainutlaatuinen sibeliaaninen rakenne oli täydellisesti hallussa. Orkesteri seurasi Rattlea virheettömästi, ja lopputulos oli paras koskaan kuulemani Sibeliuksen seitsemäs.

Tiukkaan kokonaisrakenteen lomaan nivoutui hurjuutta, hehkuvaa sointia ja unohtumattomia detaljeja. Sir Simonin ja Berliinin filharmonikoiden sibeliaanista matkaa arkaaisen alun, huikea pasuunateeman, ja maanisten scherzokarakterien kautta siivitti pakottavuus ja jatkuva vaaran tunne, kunnes järisyttävän loppupurkauksen kautta oltiin mitä koskettavimmassa Valse triste -muistumassa ja huumaavassa loppusoinnussa, sir Simonin sanoin ”maailman synkimmässä C-duurissa”.

”Herra Jumala tuota kauneutta.” Nämä sanat iäkkään Sibeliuksen päiväkirjasta muistuvat mieleeni seitsemännen sinfonian viimeisten kaikujen häipyessä tyhjyyteen Philharmoniessa. Huikea päätös sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikkojen mitä jännittävimmälle konserttisarjalle.

Teksti: Jari Kallio

Jean Sibelius: Sinfoniat 5-7

Berliinin filharmonikot / Sir Simon Rattle

La 7. 2. 2015 klo 19.00

Philharmonie, Berliini

tiedote: Sävelten spiraaleja – Tapiola Sinfonietta Musica nova Helsinki -festivaalilla

kelemen1-Credit-Laszlo-Emmer-e1402485436753-285x198

Barnabás Kelemen (c) Laszlo-Emmer

Ryan Wigglesworth © Benjamin Ealovega

Ryan Wigglesworth © Benjamin Ealovega

Tapiola Sinfoniettan konsertti torstaina 12.2<http://tapiolasinfonietta.fi/concerts/wigglesworth-kelemen/>. Espoon kulttuurikeskuksessa esittelee monipuolisesti nykymusiikin eri lajityylejä. Musica nova Helsinki -festivaalin ohjelmaan kuuluvassa konsertissa kuullaan mm. nykysäveltäjien klassikoihin kuuluvan György Ligetin teos Melodien sekä Suomen ensiesitys amerikkalaiselta Fred Lerdahlilta. Konsertin johtaa Ryan Wigglesworth, jonka säveltämän viulukonserton solistina on Barnabás Kelemen.

Konsertin avausnumerona kuullaan Music for a Puppet Court (1983), jonka Oliver Knussen on säveltänyt kahdelle kamariorkesterille. Toisen orkesterin ytimenä ovat celesta, kitara ja kaksi huilua; toisen harppu ja kaksi klarinettia. Muut soittajat kannattelevat, vahvistavat ja kaiuttavat ydinryhmien soittamaa materiaalia. Knussenin perintö kuuluu myös Ryan Wigglesworthin säveltämässä viulukonsertossa, sillä Knussen on toiminut pitkään Wigglesworthin mentorina. Konsertossaan Wigglesworth etsii viulun lyyrisempää luonnetta. Solisti, unkarilainen Barnabás Kelemen, kuuluu sukupolvensa ansionoituneimpiin viulisteihin.

Konsertin nuorin säveltäjä, kanadalainen Zosha di Castri (s. 1985) tutkii teoksessaan Strange Matter musiikin mystisyyttä ns. oudon aineen loputtoman monimutkaisuuden ja epätavallisten ominaisuuksien kautta. Jos di Castrin teos sivuaa supersymmetriateoriaa, niin Fred Lerdahlin Spirals nojautuu spiraalitekniikkaan: ”Teoksessa Spirals on kaksi samanmittaista osaa. Ensimmäinen on nopea ja pakottava, toinen hidas ja lyyrinen. Otsikko viittaa kehittämääni muototekniikkaan, jossa lyhyt, yksinkertainen idea rikastuu jatkuvasti monimutkaisempiin ja vaihtelevampiin muotoihin. Hiukan kummankin osan puolivälin jälkeen spiraali kääntyy ja alkaa palata kohti alkupistettä samalla, kun musiikilliset ideat jatkavat kehittymistään. Spiraalitekniikan rajoitukset sallivat vapautta ja joustavuutta samalla, kun se tarjoaa yhtenäisyyttä, joka on joskus kuultavilla, muulloin vain aistittavissa”, kuvailee Lerdahl sävellystään.

Suomen ensiesityksenä kuullaan Ryan Wigglesworthin viulukonsertto. Solistina on viulisti Barnabás Kelemen. Alankomaiden kamariorkesteri kantaesitti teoksen 17. helmikuuta 2012 Amsterdamin Concertgebouw´ssa säveltäjän johdolla. Solistina oli Gordan Nikoli?. Barnabás Kelemen on esittänyt konserton Iso-Britanniassa helmikuussa 2014 Hallé Orchestran kanssa.  Wieniläis-klassisen ajan kokoiselle orkesterille sävelletty yksiosainen teos alkaa hiljaisella ja mietteliäällä johdannolla. Sitä seuraava epilogi toimii kehyksenä kahdelle scherzando-osuudelle sekä niiden väliselle arioso-jaksolle. Ryan Wigglesworth kirjoittaa: “My Violin Concerto explores the lyrical characteristics of the soloinstrument. In a sense, the dramaturgy of the piece centres on a twofold search: first there is the ongoing pursuit to ‘recapture’ the simple melodic material stated by the solo violin in the opening bars. The second search is for a tonal resting place, the arrival of which is delayed until the close of the epilogue.”

Päätösnumerona kuultavassa György Ligetin teoksessa Melodien (1971) on vielä avantgarden kajastusta, mutta toisaalta soinnillisessa rakenteessa voidaan erottaa myös melodioita ja lyhyitä aihelmia. Ligeti itse on verrannut teoksen etenemistä virtaavaan jokeen, jonka jokainen mutka eroaa olennaisesti edellisestä.

Konsertin jälkeen järjestettävässä taiteilijatapaamisessa kuullaan kaksi pientä teosta, Lerdahlin Imbrications ja Knussenin Prayer Bell Sketch.

HUOM. Ennakkotiedoista poiketen konsertin avausnumerona kuultava Knussenin teos Music for a Puppet Court ei ole Suomen ensiesitys.

To 12.2.2015 klo 19, Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
SPIRALS
Tapiola Sinfonietta
Ryan Wigglesworth, kapellimestari
Barnabás Kelemen, viulu

Knussen: Music for a Puppet Court
Di Castri: Strange Matters
Lerdahl: Spirals
Wigglesworth: Viulukonsertto
Ligeti: Melodien

Liput Lippupisteestä alk. 25/19/11 €, sis. palvelumaksun
www.lippu.fi, 0600 900 900 (1,98 € / min+pvm)

Avoin kenraaliharjoitus, Tapiolasali to 12.2. klo 10.00-11.20. Vapaa pääsy.
Soiva taiteilijatapaaminen, Tapiolasalin lämpiö to 12.2. klo 21. Vapaa pääsy. Järj. Sinfoniettan Ystävät ry.
Fred Lerdahl: Imbrications
Hanna Juutilainen, huilu
Asko Heiskanen, klarinetti
Antti Rislakki, lyömäsoittimet
Jukka Rantamäki, viulu
Laura Bucht, sello
Emil Holmström, piano
Oliver Knussen: Prayer Bell Sketch
Ryan Wigglesworth, piano

Yhteistyössä: Musica nova Helsinki, www.musicanova.fi<http://www.musicanova.fi>
Suora radiointi: YLE Radio 1.
Espoon kulttuurikeskus: Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo

http://www.tapiolasinfonietta.fi
facebook.com/TapiolaSinfonietta
Twitter: @TSinfonietta

Espoo