Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

Viitasaaren Musiikin aika mukana nelivuotisessa Luova Eurooppa –hankkeessa

Viitasaaren Musiikin aika on partnerina Luova Eurooppa –rahoitusta saaneessa Ulysses-hankkeessa. Hanke on jatkoa vuosina 2012–2016 toimineelle Ulysses Network –hankkeelle, jossa Musiikin aika myös oli mukana pääosin samojen partnereiden kanssa. Hankkeen tavoite on tarjota nuorille nykymusiikin tekijöille, säveltäjille, taiteilijoille ja yhtyeille mahdollisuus kehittyä, tehdä yhteistyötä ja löytää työmahdollisuuksia. Hanke tarjoaa polkuja eurooppalaisten toimijoiden välille, joita pitkin mukana olevat nuoret ammattilaiset voivat matkata ja edetä osaamisensa kartuttamisessa. Hankkeen tärkeä osuus on yleisön tekemä matka uuden musiikin maailmaan.

Musiikin aika toteuttaa hankkeessa mm. kesäakatemian kautta koulutusta nuorille säveltäjille ja esiintyjille, säveltäjien ja yhtyeiden yhteistyöprojekteja jotka tuottavat kantaesityksiä, seminaareja ja verkottumistilaisuuksia sekä monenlaisia yleisötyön tapoja.

Hanke on laajamittainen yhteistyöhanke, ja se sai EU:n komission tukea maksimimäärän, 2 milj. € neljän vuoden ajalle. Viitasaaren Musiikin ajan osalta hankkeen kokonaisbudjetti neljän vuoden aikana on noin 260 000 €. Hanke alkaa 1.6.2016.

Hanketta koordinoi ranskalainen IRCAM (Institut de recherche et de coordination acoustique musique) ja Musiikin ajan lisäksi partnereita ovat Aldeburgh Music (UK), Flagey (BE), Divertimento Ensemble (IT), Fondation Royaumont (FR), Institut für Kulturelle Innovationsforschung – new classical e.V. Summer Academy OPUS XXI (DE), Impuls (AT), Internationale Ensemble Modern Akademie (DE), Internationales Musikinstitut Darmstadt (DE), Eesti Filharmoonia Kammerkoor (EE), Gaudeamus Muziekweek (NL) ja Ultima Oslo Contemporary Music Festival (NO).

Musiikin aika –festivaali järjestetään 5.-10.7.2016. Ohjelma julkaistaan toukokuun aikana.

www.musiikinaika.org

Barokkimuusikko Fabio Biondi johtaa RSO:a

Fabio Biondi e389021e3077b2d

Barokkimusiikkiin erikoistunut kapellimestari ja viulisti Fabio Biondi johtaa Radion sinfoniaorkesteria Musiikkitalossa 29.4. Ohjelmassa on Jean-Philippe Rameaun Les Boréades ja Francesco Geminianin La foresta incantata (Lumottu metsä), jonka aikana näytetään Davide Livermoren dramatisoima animaatiofilmi. Fabio Biondi on haastateltavana taiteilijatapaamisessa Musiikkitalon päälämpiössä ennen konserttia klo 18. Konsertti kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Fabio Biondi on vuodesta 2005 lähtien toiminut Stavangerin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana barokkimusiikin osalta. Viime syyskuussa hän aloitti myös Valencian Palau de Las Artes -oopperatalon orkesterin musiikillisena johtajana. 12-vuotiaana Italian radion sinfoniaorkesterin solistina debytoinut ja neljä vuotta myöhemmin Wienin Musikvereinissa Bachin viulukonsertot esittänyt Biondi on sittemmin esiintynyt ympäri maailmaa ja tehnyt lukuisia palkittuja levytyksiä. Vuonna 1990 Biondi perusti Europa Galanten, barokkimusiikkiin erikoistuneen ensemblen, jonka kanssa hän on esiintynyt mm. Amsterdamin Concertgebouw’ssa, Wienin Musikvereinissa, New Yorkin Lincoln Centerissä ja Lontoon Royal Albert Hallissa.

Biondi tekee solistina ja kapellimestarina yhteistyötä lukuisien orkestereiden kanssa kuten Salzburgin Mozarteum-orkesterin, Eurooppalaisen barokkiorkesterin, Mahler-kamariorkesterin, Zürichin kamariorkesterin ja Montpellierin kansallisorkesterin kanssa. Seuraavalla kaudella Biondi johtaa Ensemble Orchestral de Paris -orkesteria, Chicagon sinfoniaorkesteria ja Stuttgartin kamariorkesteria. Biondin instrumentit ovat Andrea Guarneri -viulu vuodelta 1686 sekä vuoden 1766 Carlo Ferdinando Gagliano -viulu.


Italialainen ohjaaja, tuottaja ja laulaja Davide Livermore on Valenciassa sijaitsevan Palau de les Arts Reina Sofía -oopperatalon, torinolaisen Teatro Barettin ja Centre de Perfeccionamente Plácido Domingon taiteellinen johtaja. Pitkän uransa aikana Livermore on ohjaamisen, käsikirjoittamisen ja esiintymisen lisäksi myös suunnitellut oopperoiden lavastuksia, puvustuksia ja valaistuksia. Hän on laulanut mm. Luciano Pavarottin, Plácido Domingon ja Jose Carrerasin kanssa. Valenciassa Livermore on ohjannut mm. Puccinin La Bohèmen, Bellinin Norman ja Verdin Othellon. Espanjan ja Italian lisäksi Livermore on ohjannut oopperaa mm. Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Tokiossa.

29.4. klo 19
PERJANTAISARJA 13

Fabio Biondi, kapellimestari ja viulu
Davide Livermore & Fabio Biondi, visualisointi
F.S. Geminiani: La foresta incantata
Jean-Philippe Rameau: Les Boréades
ENNEN KONSERTTIA klo 18, päälämpiö:
Meet the Artist: Fabio Biondi

AARIOIDEN TAIKAA metropoliassa

Mika Pohjonen. Kuva © Kimmo Tähtinen

Mika Pohjonen. Kuva © Kimmo Tähtinen

Metropolian Musiikin suuressa oopperakonsertissa tiistaina 26.4. klo 19 soivat aariat Mozartin, Puccinin, Wagnerin ja Verdin oopperoista valovoimaisten opiskelijoiden esittäminä. Tähtivieraana on tenori Mika Pohjonen.

Helsingin Konservatorion konserttisali (Ruoholahdentori 6, Helsinki 18)

Konsertin kesto 1,5 tuntia sisältäen väliajan.

Esiintyjät
Mika Pohjonen, tenori
Simon Barrad, baritoni
Ulla Bürger, sopraano
Niina Laitinen, sopraano
Johanna Lesonen, sopraano
Robert Näse, baritoni
Erik Rousi, basso
Ilona Lamberg, piano
Tero Valtonen, piano

www.metropolia.fi/tapahtumat

Tristan ja Isolde esitetään suomalaisvoimin ensi kertaa vuosikymmeniin

Kuvassa Marion Ammann ja Lilli Paasikivi. Kuva © Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Kuvassa Marion Ammann ja Lilli Paasikivi. Kuva © Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Wagnerin suurteos Tristan ja Isolde esitetään Kansallisoopperassa lähes pelkästään kotimaisin voimin 14.5.2016 alkaen. Päärooleissa laulavat mm. Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila. Pitkästä aikaa näyttämöllä kuullaan myös Lilli Paasikiveä sekä 50-vuotista uraansa juhlistavaa Matti Salmista. Esitykset johtaa Hannu Lintu. 

Tämä Tristan ja Isolde on ensimmäinen sekä nimiroolien laulajille että kapellimestarille. Johanna Rusanen-Kartano on viimeksi laulanut Wagneria São Paulossa, jossa hän esitti syksyllä 2015 Lohengrinin Ortrudin roolin. Tristanina nähtävän Jyrki Anttilan mittavin Wagner-rooli on ollut KansallisoopperanValkyyriassa, jossa hän lauloi 2011 Siegmundin roolin. Myös Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu johtaa nyt ensi kertaa Tristan ja Isolden. Aiemmin hän on johtanut Kansallisoopperassa mm. Wagnerin Parsifalin esityksiä.

Matti Salminen on yksi kansainvälisesti maineikkaimpia kuningas Marken roolin esittäjiä. Hän juhlistaa roolissa mittavaa 50-vuotista uraansa oopperalaulajana. Tällä kerralla Salminen nähdään vain esityksessä 28.5., muissa esityksissä Marken roolin laulaa Jyrki Korhonen. Tristan ja Isolde tarjoaa myös tilaisuuden kuulla pitkästä aikaa näyttämöllä Lilli Paasikiveä Brangänen roolissa. Jyrki Anttilan kanssa Tristanin roolissa vuorottelee Robert Dean Smith, joka on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista Tristan-tulkitsijoista. Kurwenal on Tommi Hakala.

Käänteentekevä ooppera vaatii laulajilta paljon

Tristan ja Isolde on yksi oopperan historian käänteentekevistä teoksista. Viisituntisen oopperan valtavat nimiroolit ovat laulajille poikkeuksellisen haastavia. Suomalaista pääparia on kuultu viimeksi 1970-luvulla, jolloin Isolden roolia lauloi Anita Välkki ja Tristanin roolia Pekka Nuotio ja Pentti Perksalo.

Vanhaan tarinaan perustuva libretto kertoo kuningas Marken puolisoksi matkaavan Isolden ja häntä saattavan Tristanin kuolemaan johtavasta rakkaudesta. Näyttämöllä pääpaino on kaipausta ja intohimoa tulvivassa musiikissa, sen päättymättömissä melodioissa ja musiikkia uudistaneessa harmoniassa.

Wagnerin suurooppera on nähty Suomen kansallisoopperassa yhteensä 35 kertaa. Nykyinen tuotanto sai ensi-iltansa 2013. Ohjaaja Elisabeth Linton ja lavastaja Steffen Aarfing ovat luoneet tyylikkään kokonaisuuden, joka antaa tilaa musiikille.

Richard Wagner: Tristan ja Isolde

14.5., 17.5., 20.5., 25.5. ja 28.5. klo 18.00.

b6a2a226c4f66974_org

Ylikapellimestari Susanna Mälkin ensimmäinen HKO:n kausi hehkuu ranskalaisia sävyjä

Susanna Mälkki. Kuva (c) Simon Fowler

Susanna Mälkki. Kuva © Simon Fowler

Helsingin kaupunginorkesterin uuden ylikapellimestarin Susanna Mälkin ensimmäisellä konserttikaudella kuullaan runsaasti ranskalaista säveliä. Luvassa on niin Ravelin, Debussyn ja Berliozin kaltaisia klassikoita kuin oman aikamme musiikkiakin.

Mirga Grazinyte-Tyla. Kuva © Vern Evans

Mirga Gražinytė-Tyla. Kuva © Vern Evans

Syyskaudella 2016 orkesterin vieraiksi saapuvat mm. vastikään Birminghamin sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi nimitetty Mirga Gražinytė-Tyla, sellisti Steven Isserlis sekä pianistit Kirill Gerstein ja Jean-Efflam Bavouzet. Kevään 2017 taiteilijavieraita ovat mm. sopraano Dame Felicity Lott, pianisti Radu Lupu, sähkökitaristit Seth Josel ja Wiek Hijmans sekä kapellimestarit Osmo Vänskä ja Jukka-Pekka Saraste.

Tomas Nuñez-Garcés. Kuva ® Jaakko Paarvala

Tomas Nuñez-Garcés. Kuva ® Jaakko Paarvala

Kansainvälisten taiteilijavieraiden ohella orkesterin omat muusikot nousevat solisteina Musiikkitalon lavalle. Konserttimestari Pekka Kauppinen juhlii 25-vuotista uraansa HKO:ssa soittamalla Brahmsin viulukonserton, soolosellisti Tomas Nuñez-Garcés tulkitsee Kabalevskin toisen sellokonserton ja pasunisti Valtteri Malmivirta Jouni Kaipaisen hänelle omistaman konserton. Musica nova Helsinki -festivaalin ohjelmistoon kuuluvassa konsertissa alttoviulisti Atte Kilpeläinen soittaa Gérard Griseyn kulttiteoksen solistina.

Atte Kilpeläinen. Kuva © Noora Isoeskeli

Atte Kilpeläinen. Kuva ©
Noora Isoeskeli

Ohjelmistossa näkyvät ja kuuluvat myös erilaiset juhlavuodet ja merkkipäivät. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Einar Englundin sekä Henri Dutilleux’n syntymästä ja venäläissäveltäjä Sofia Gubaidulina puolestaan viettää 85-vuotispäiväänsä. Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kantaesitetään tilausteos säveltäjä Jukka Tiensuulta. Ensi vuonna muistetaan myös jazzlegenda Dizzy Gillespien satavuotissyntymäpäivää, kun saksofonisti Jukka Perko yhtyeineen yhdistää voimansa sinfoniaorkesterin kanssa.

Maria Ylipää. Kuva © D.R.

Maria Ylipää. Kuva © D.R.

Suositut konserttien HKO Screen -verkkolähetykset jatkuvat myös tulevalla konserttikaudella. Kaupunginorkesterin tuottamia suoria konserttilähetyksiä voi seurata Helsinki-kanavalla sekä YLE Klassisen verkkosivuilla. HKO Screen -sarjassa on kaikkiaan seitsemäntoista verkkolähetystä, mm. Helsinki-päivänä 12.6.2017 järjestettävä Kaikki laulavat -yhteislaulukonsertti, jossa juontajana ja laulattajana on näyttelijä Maria Ylipää. YLE Teema televisioi suorana lähetyksenä ylikapellimestari Susanna Mälkin kauden avajaiskonsertin 9.9.2016.

Koko ohjelmisto: www.helsinginkaupunginorkesteri.fi