Amfion pro musica classica

Aspenin musiikkiakatemia alkaa

Aspen, Colorado, toimii kesäisin kotina Yhdysvaltojen suurimmalle klassisen musiikin festivaalille, joka tänä vuonna juhlii 60 ikävuottaan. Tämä Kalliovuorten kainalossa sijaitseva pikkukaupunki tunnetaan myös monen filmitähden kotina ja talvisin vilkkaana hiihtokeskuksena. Täällä ilma on ohutta ja keskipäivän aurinko paahtava, yöt taas koleita – ainakin näin kesäkuussa.

Aspen Music Festival alkoi virallisesti toissapäivänä kanadalaispianisti Marc-André Hamelinin pianoresitaalilla, mutta meidät Aspen Music Schoolin opiskelijat on kutsuttu paikalle jo viikkoa aikaisemmin. Kaikki joutuvat tekemään koesoiton, minkä perusteella oppilaat sijoitetaan eri opettajille, kamarimusiikkiryhmiin ja eri orkestereihin. Kapellimestariakatemia on myös toiminut täydellä teholla alusta lähtien. Koejohdon jälkeen saimme välittömästi tietää kahden ensimmäisen viikon ohjelmiston ja sen, ketkä pääsevät johtamaan ensimmäisessä konsertissa. Pääopettajamme on festivaalin taiteellinen johtaja, Tonhalle-orkesterin ylikapellimestari David Zinman. Hänen lisäkseen opettajina toimivat festivaalilla vierailevat kapellimestarit, kuten tällä viikolla meitä ohjastanut brittiherrasmies Christopher Seaman, sekä tietenkin Zinmanin assistentti Murry Sidlin joka on kuulunut festivaalin vakiokalustoon jo kolmekymmentä vuotta.

David Zinman

Amerikassa kaikki on suurta, ja Aspenin musiikkijuhlat eivät ole poikkeus. Festivaali kestää yhdeksän viikkoa ja sen aikana yleisö voi ottaa osaa 350 tapahtumaan. Opiskelijoita on noin 750, opettajia ja esiintyjiä 200. Konsertteja pidetään päivittäin 2000-paikkaisessa Benedict-musiikkiteltassa (jonka aiempi versio oli muuten Eero Saarisen suunnittelema!), minkä lisäksi kaupungissa on mm. yksi Pohjois-Amerikan vanhimmista oopperateattereista.

Eilen ehdin käydä festivaalin ensimmäisessä orkesterikonsertissa, jonka johti (Isaacin poika) Michael Stern. Beethovenin ensimmäisen pianokonserton solistina toimi Jeremy Denk. Eurooppalaiseen silmään esiintyminen on täällä korostetun visuaalista – en ole aiemmin nähnyt pianistia joka soittaa jatkuvasti kasvot yleisöön päin kääntyneinä! Aspen Chamber Symphony soitti upeasti vaikka harjoituksia oli ehtinyt olla vasta pari päivää. Kesken konsertin meidät yllätti ukkoskuuro jonka pauhu teki soiton mahdottomaksi kuunnella (konserttisali on siis todellakin teltta, vaikkakin kiinteä sellainen). Konsertti siis keskeytettiin ja kapellimestari yritti viihdyttää yleisöä mikrofonin varressa sen aikaa kun kuuroa kesti! Onneksi säätiedotus piti paikkansa, ukkosrintama loittoni, ja konserttikin saatiin päätökseen. Noin tuhatpäinen yleisö osoitti suosiotaan täkäläiseen tapaan seisaaltaan.

Oma aikatauluni kapellimestariakatemian puitteissa on ollut tavattoman tiukka. Opetuksen lisäksi meidän oletetaan istuvan orkesteriharjoituksissa ja konserteissa, minkä lisäksi omalle harjoittelullekin pitäisi löytyä aikaa. Kapellimestariakatemia on tavattoman hyvin organisoitu, ja kerronkin siitä lisää ensi kerralla, kunhan saamme akatemian ensimmäisen konsertin ensin alta pois!

Vastaa

Post Navigation