Amfion pro musica classica

Arvio: Puumalaa Pariisissa

Cité de la Musique, Pariisi
Tiistaina 20.1.2009

Ensemble Intercontemporain
Pariisin konservatorion sinfoniaorkesteri
Susanna Mälkki, kapellimestari
Hidéki Nagano, piano
Laura Aikin, sopraano

Veli-Matti Puumala: Seeds of Time
Alban Berg: Lulu-sarja

Terveisiä Pariisista! Minulla oli eilen mahdollisuus ottaa tuntumaa kahteen Suomessa tänä keväänä esitettävään teokseen: Roland Pöntinen esittää Veli-Matti Puumalan pianokonserton Seeds of Time huhtikuussa Tampereella, ja Alban Bergin Lulun tuo Kaapelitehtaalle maaliskuussa Kokkolan ooppera.

Pierre Boulez’n vuonna 1976 perustama Ensemble Intercontemporain on merkittävimpiä nykymusiikkiorkestereita maailmassa. Yhtye on vaikuttanut vahvasti soittokulttuurin ja repertuaarin kehitykseen, ja sen vanavedessä on syntynyt vastaavia orkestereita muun muassa Frankfurtiin ja Wieniin. EIC:n taiteelliseksi johtajaksi valittiin pari vuotta sitten Susanna Mälkki. Jokusen kerran vuodessa orkesteri tekee yhteistyötä Pariisin konservatorion opiskelijoiden kanssa: Puumalan konsertossa sen soolosoittajia oli täydennetty avustajilla, kun taas toisella puoliskolla äänessä oli pelkästään konservatorion orkesteri. Mälkin työskentelyä oli ilahduttavaa seurata, ja etenkin pianokonsertossa orkesteri oli erinomaisessa iskussa ja soitto liikkuvaa, tarkkaa ja sävykästä. Mikrotonaaliset harmoniat ja muut erikoisefektit soivat tekstuurin täysipainoisena osana eikä siitä irrallaan, mikä saa iloitsemaan spesialistiyhtyeidenkin olemassaolosta.

Vuoden 2005 Teosto-palkinnon voittaja Seeds of Time on nelikymmenminuuttinen teos, mutta minulla aika kului yhdessä hujauksessa, soittoon kiinni naulittuna. Pianosolistina taituroi yhtyeen oma, loistava pianisti Hidéki Nagano, jonka esiintymisessä oli myllerryksien keskelläkin jotain meditatiivista. Harkittuine ja rauhallisine liikkeineen Nagano ottaa kauniin mutta jäntevän soinnin niin pianon koskettimilta kuin sen sisältäkin. Ihastelin jälkimmäisiin hetkiin liittynyttä sulavaa koreografiaa, josta välittyi suvereenius tällaisen musisoinnin parissa. Virtuoottisista hetkistä huolimatta, Puumalan konsertossa solisti on enimmäkseen osa orkesterin tekstuuria. Niinpä myös muut soittajat saavat runsaasti tilaa sooloilleen: monista hyvistä suorituksista täytyy nostaa esiin hieno trumpetisti Jean-Jacques Gaudon.

Konservatorion orkesteri esitti Lulu-sarjan vakuuttavasti, joskin näin ekspressionistiseen tyyliin sopisi mielestäni vielä pyöreämpi ja laveampi sointi sekä jousistosta että puhaltajilta. Asia korjaantunee kokemuksen karttuessa, sillä esimerkiksi konserttimestarin ja sooloaltistin suoritukset olivat erittäin vakuuttavia. Sopraano Laura Aikin on esittänyt Lulun roolia eri puolilla Eurooppaa ja lauloi pienehkön osuutensa pätevästi, kiljahtaen lopussa varsin sivistyneesti.

Lue Amfionista Puumalan konserton toinen arvio.

Comments are closed.

Post Navigation