Jos lauantai-iltana halusi maistaa vuosisadanvaihteen Wienin kuohuvaa dekadenssia, saattoi mennä Bio Rexiin tutustumaan Keira Knightleyn, Viggo Mortensenin ja Michael Fassbenderin tähdittämään Freud-elokuvaan A Dangerous Method – tai sitten Musiikkitalolle kuuntelemaan Freudin ajan Wienin sointeja. Kyseessä oli Radion sinfoniaorkesterin kamarimusiikkifestivaalin ainut ”ajankuvakonsertti” muiden ohjelmien yhdistellessä eri aikakausia, ja ilta tarjosi mukavan läpileikkauksen varhaismodernismin murrokseen.
Viikonlopun mittainen kamarimusiikkitapahtuma on viehättävä instituutio, jossa RSO:n muusikot pääsevät esittelemään luovaa osaamistaan. Tänä vuonna aiheena on Wien. Lauantai-illan tunnetuimmasta teoksesta, Arnold Schönbergin jousisekstetosta Verklärte Nacht (Kirkastettu yö) RSO:laiset löysivät monia taianomaisesti aavistelevia hetkiä. Sävelrunomainen jousinokturno pidättelee perusromanttisen pintansa alla suoranaista modernismin hyökyä, joka tunkeutuu esiin repivinä, silti tiukan motiivisesti rakennettuina purkauksina. Vipattavat kliimaksit pysyivät hyvin yhtenäisinä, ja kevyemmissä kohdissa tiuha tekstuuri blendautui kauniisti intiimin harsomaiseksi. Etenkin sello-osaston (Timo Alanen ja Miika Uuksulainen) otteissa oli voimakasotteista laulavuutta. Puhtausongelmia oli kuitenkin verraten paljon, ja paikoin teoksen ryhti oli vaarassa viuluparin niellessä fraasien loppuja.
Mutta väliajan jälkeen kuulosti siltä kuin Dmitri Shostakovitsh olisi ennen aikojaan hiippaillut Wieniin kummittelemaan. Alexander Zemlinskin toinen jousikvartetto hätkähdytti shostakovitshiaanisella makaaberiudellaan ja graniittisella tunnevoimallaan. Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina valmistunut massiivinen teos ammensi wieniläisestä arrogantista salonkimelodiikasta ja kiemuraisesta myöhäisromantiikasta, mutta kiteytyneessä, armottoman kompleksisesti muovatussa tyylissä oli selvästi lähtökohta monille 1900-luvun sävelkielille. Maria Puusaaren, Mirka Malmin, Ritva Kaukolan ja Timo Alasen muodostaman Aarre-kvartetin hitsautunut ja analyyttinen tulkinta toi erinomaisesti esiin Zemlinskyn samalla kertaa runsaan ja pelkistyneen ilmaisun. Etenkin viuluista välittyi itsevarmaa intohimoa.
Avauskappaleena oli jännittävä kuriositeetti ja Mahler-fanien ”must”, säveltäjän 16-vuotiaana kirjoittama yksiosainen pianokvartetto. Annika Palas-Peltokallio, Jussi Tuhkanen ja Eeva Rysä ratsastivat sulavasti mutta hieman arasti teoksen kohtalontäyteisillä, bach-kromaattisilla kuohuilla. Jouko Laivuoren piano maalasi taustalle sammaleisen jugend-maiseman, mutta jäi oudosti peittoon.