John Williams, Anne-Sophie Mutter ja Wienin filharmonikot Musikvereinissa lauantaina: Kuva: Terry Linke / Deutsche Grammophon
Kun Hollywoodin grand old man, John Williams lauantaina asteli Wienin Musikvereinin kultaisen salin lavalle johtamaan Wienin filharmonikoita, hetken merkityksellisyys oli sanomattakin selvää.
Elokuvamusiikin harrastajat ympäri Eurooppaa ovat odottaneet lauantain konserttia ja sen sunnuntaista toisintoa enemmän kuin hartaasti. Maestron edellisestä konserttiesiintymisestä Atlantin tällä puolen kun oli ehtinyt vierähtää jo liki 25 vuotta. Kumpikin konsertti myytiin syksyllä loppuun muutamassa minuutissa.
Syksyllä 2018 Williams joutui sairastuttuaan peruuttamaan konserttinsa Lontoon sinfoniaorkesterin ja Wienin filharmonikoiden kanssa. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin suunnitellusti, ja Williams saattoi nousta hyvissä voimissa ja innokkain mielin johtajankorokkeelle. Yhdessä wieniläisten kanssa säveltäjä oli harjoittanut oivallisen ohjelman, jonka lomassa kuultiin niin Williamsin rakastetuimpia klassikoita kuin kiehtovia harvinaisuuksiakin.
Solistivieraakseen Williams oli kutsunut viulisti Anne-Sophie Mutterin, joka esitti yhdessä orkesterin kanssa kokoelman Maestron hänelle sovittamia kappaleita, jotka Deutsche Grammophon julkaisi viime vuonna artistien yhteisalbumilla.
Williamsin ilmestyessä lavalle yleisö ponnahti välittömästi seisaalleen ja tervehti Maestroa riemuhuudoin. Sama spontaani ele toistui useaan otteeseen illan kuluessa.
Williamsille itselleen tilaisuus päästä johtamaan Wienin filharmonikoita orkesterin kunniakkaassa kotisalissa on ollut elinikäinen unelma. Kautta iltapäivän salissa saattoikin aistia syvää liikutuksen ja kiitollisuuden tunnetta, niin kapellimestarikorokkeella, orkesterilavalla kuin yleisössäkin. Tämä ei ollut mikä tahansa konsertti.
Puhtaasti musiikillisessa mielessä tilaisuus päästä kuulemaan Williamsin Hollywood-perinteestä ammentavaa musiikkia sen keskieurooppalaisilla juurilla oli mitä kiehtovin. Onhan muistettava, että Hollywoodin musiikkityylin perustan loivat eurooppalaiset emigrantit, kuten wieniläissäveltäjät Max Steiner ja Erich Wolfgang Korngold.
Avauskappaleena kuultiin Flight to Neverland Steven Spielbergin vuoden 1991 elokuvasta Kapteeni Koukku (Hook). Mieltäylentävässä konserttisovituksessa yhdistyvät prologi, jonka Williams sävelsi alun perin elokuvan traileria varten sekä varsinaisen lentokohtauksen musiikki. Flight to Neverland on eittämättä Williamsin hienoimpia konserttisovituksia, jonka Wienin filharmonikot esittivät kerrassaan häikäisevästi.
Vastavoimana avauskappaleen sadunomaiselle lumoukselle orkesteri ja Williams tarjosivat toisen Spielberg-katkelman, Excerpts from Close Encounters of the Third Kind (1977). Kymmenminuuttinen orkesterifantasia hyödyntää erityyppisiä kokeellisia aineksia, joissa voi kuulla niin modernismin kuin minimalisminkin kaikuja. Lyyrisempiäkin ulottuvuuksia mahtuu joukkoon, sillä Williams siteeraa musiikissaan myös When You Wish upon a Staria.
Konserttiympäristössä tämä tiivis orkesterikappale, jossa lomittuvat monet elokuvan keskeiset teemat, tekee aina vaikutuksen. Wienin filharmonikoiden käsissä musiikin hämmästyneet, pelonsekaiset ja haltioituneet sävyt saivat taianomaisen toteutuksen.
Mahdollisuus tarkkailla Williamsin johtamista lähietäisyydeltä on jo sinänsä varsin kiinnostavaa. Vuosikymmenten tiukkaan aikataulutettu studiotyöskentely on hionut säveltäjän elekielestä kaiken turhan pois. Eleet ovat suoraviivaisen selkeitä, vailla ulkoista draamaa, mutta tarjoavat muusikoille kaiken riittävän informaation ja tuen, jotta esityksessä päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Solistille Williams on luotettava ja luonteva kumppani, minkä saattoi havaita Mutterin esittämistä, hänelle räätälöidystä konserttikappaleista. Vaikka paljon soitettu Hedwigin teema ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta (2001) on perin juurin tuttu kappale, uudessa asussaan viululle ja orkesterille siitä kuoriutuu kokonaan omanlaisensa teos, jonka taianomaisuus on ehkä jopa alkuperäistä syvempää.
Romanttisena välisoittona kuultiin Sabrinan (1995) tunnusmelodia. Koska itse elokuva on toisinto vuoden 1954 Hollywood-klassikosta, hakeutuu Williamsin tarttuva musiikkikin kohti Hollywood-vintagea.
Riehakkaita irlantilaissävyjä taasen kuultiin Donnybrook Fairissa, joka on scherzonomainen katkelma elokuvan Kaukainen maa (Far and Away, 1992) musiikista. Tämä mainio tanssi istuu kuin luonnostaan viulun ja orkesterin kilpajuoksuksi.
Mutterin viimeisenä numerona kuultiin toinen oivallinen tanssinumero, pahankurinen Devil’s Dance elokuvasta Noidat (The Witches of Eastwick, 1987). Tämä kujeileva kalmantanssi on kertakaikkisen verraton konserttinumero, joka tarjoaa niin solistille kuin orkesterille kylliksi haastetta oikullisen rytmiikkansa puolesta.
Mutterin taidokasta soittoa kuunteli suurella ilolla. Williams ja orkesteri olivat solistinsa kanssa tarkalleen samalla aaltopituudella säestäen Mutteria ihailtavasti balanssissa ja yhdessä hengittäen.
Konserttiympäristössä elokuvamusiikki pääsee useimmiten esiin nimenomaan tunnusmelodioiden kautta. Jotta taidemuoto pääsee täysin oikeuksiinsa, on verrattoman tärkeää, että konserteissa saadaan kuulla myös kohtauksiin sävellettyä musiikkia sellaisenaan, editoimattomassa muodossaan. Tällöin kuulijalle avautuvat paremmin kaikki nuo tarkkaan ajoitetut tunnelman, tekstuurin, rytmiikan ja soitinnuksen vaihdokset, joilla elokuvayleisön kokemusmaailmaan vaikutetaan.
Tässäkin mielessä oli erittäin tervetullutta saada kuulla kymmenminuuttinen Adventures on Earth, konserttiteos, joka kattaa Spielbergin E.T.:n viimeisen filmikelan musiikin alkuperäisessä, muokkaamattomassa asussaan. Kuten Williams totesi johdantopuheenvuorossaan, konserttitilanne tarjoaa mahdollisuuden saada perehtyä itse musiikkiin ilman elokuvan häiritsevää vaikutusta.
Adventures on Earth alkaa elokuvan lopputakaa-ajosta ja päättyy E.T.:n avaruusaluksen lähtöön. Musiikki käynnistyy jousten ketterällä kujanjuoksulla, jonka tiimellykseen koko orkesteri liittyy. Kuohuvan tutti-jakson jälkeen musiikki hiljentyy jäähyväisten herkkiin tunnelmiin. Lopussa kuullaan iso orkesterinousu, jonka lomassa E.T.:n alus kohoaa fanfaarien saattelemana maan pinnalta kohti kotia.
Musikvereinissa Adventures on Earth toimi täydellisenä päätösnumerona konsertin ensimmäiselle puolikkaalle. Loisteliaassa wieniläisasussaan musiikki hehkui valloittavaa sointienergiaa tehden hurmaavan vaikutuksen.
Iltapäivän toiselle taipaleelle lähdettiin mestariteoksen saattelemana. Williamsin konserttisovitus Jurassic Parkista (1993) rakentuu klassis-romanttisen alkusoiton tavoin.
Hitaan johdannon aloittaa käyrätorven signaali ja etäältä vastaava kaiku. Seuraa jousten juhlava aihe, jota kehitellään kohti tutti-huipennusta. Lyhyen suvannon jälkeen kajahtaa trumpettien loistokas teema, joka sytyttää vaskisektion täyteen hehkuunsa. Tempo on nyt ripeämpi ja musiikki kiitää kohti majesteetillista päätöstään.
Williamsin pettämätön soitinnuksen taito on luettavaissa partituurin jokaiselta tahdilta. Tässä musiikissa kaikki on erinomaisesti paikallaan. Huippuorkesterille Jurassic Park tarjoaa oivan mahdollisuuden näyttää osaamistaan, kuten Wienin filharmonikoiden verraton esitys osoitti. Yleisö palkitsikin orkesterin ja säveltäjän jälleen pitkin suosionosoituksin.
Dartmoor, 1912, rakentuu jotakuinkin sellaisenaan elokuvan Sotahevonen (War Horse, 2011) pitkän avauskohtauksen musiikista. Sävellys on Williamsin kunnianosoitus Ralph Vaughan Williamsille, jonka vaikutuksen voi aistia kautta tämän mitä hienoimman kappaleen.
Musiikki käynnistyy ja päättyy laajaan huilusooloon, jonka koko olemus huokuu englantilaisen kansanmusiikin omaleimaista henkeä. Orkesterin liittyessä mukaan musiikki avautuu aamu-usvaisena pastoraalinäkynä. Kontrastina toimii nopea keskitaite, josta kasvaa vauhdikas orkesteriseikkaulu.
Wienin filharmonikoiden soitossa oli vavahduttavaa kauneutta, jonka soiviin näkyihin saattoi sukeltaa täysin sydämin.
Williamsin taidokkaan sävellystyön yksi hämmästyttävimpiä puolia on se näennäinen vaivattomuus, jolla hän hyödyntää perinteisiä muotoratkaisuja mitä yllättävimmissä yhteyksissä. Oivallisena esimerkkinä toimii Musikvereinissa kuultu Tappajahain (1975) Out to Sea / Shark Cage Fugue.
Pettävän huoletonta johdantoa seuraa henkeäsalpaava fuuga, jonka orkesterikuohut vievät kuulijan yhä syvemmälle pimeyteen. Wieniläisten intensiivisen tumma, mutta samalla läpikuultava sointi teki kunniaa Williamsin kontrapunktille. Tämä fuuga oli todellinen jännitysnäytelmä
Marionin teema pohjautuu Kadonneen aarteen metsästäjien (Raiders of the Lost Ark, 1981) alkuperäismusiikin katkelmaan, johon Williams on myöhemmin säveltänyt B-osan. Tämä konserttiversio kuultiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017 julkaistulla, Williamsin ja Spielbergin pitkää yhteistyötä juhlistavalla studioalbumilla.
Hollywoodin romanttista traditiota kunnioittava Marionin teema on varsin viehättävä kappale, josta saatiin kuulla hienovireisen hurmaava esitys.
Ohjelman loppuhuipennuksena kuultiin kolme kappaletta Tähtien sota -saagan (1977-2019) musiikista. The Last Jedi -elokuvan (2017) Rebellion is Reborn tarjosi kiehtovan kurkistuksen Williamsin viimeaikaiseen, entistä sisäistyneempään sävellystyyliin.
Konserttisovitus sommittelee yhteen päätöstrilogian keskeistä temaattista materiaalia mieliä kohottavaan, hymninomaiseen asuun. Williamsin orkesterinkäsittely on jälleen aivan omaa luokkaansa, varsinkin säveltäjän kirjoittaessa vaskille.
Viipyilevän pohdiskeleva Luke ja Leia on Skywalker-sisarusten hieno muotokuva Jedin Paluusta (1983). Näin pidemmän aikajänteen perspektiivistä sen voi kuulla myös nimihahmojensa näyttelijöiden, Mark Hamillin ja Carrie Fisherin koskettavana muotokuvana.
Kaikista Williamsin sävellyksistä ikonisin lienee Tähtien sodan (1977) tunnusmusiikki. Tähän orkesterialkusoittoon Williams on yhdistänyt elokuvan avausfanfaarin ja lopputekstejä säestävän musiikin, joka itsessään sisältää kapinallisten fanfaarin sekä Luken ja Leian teemoihin pohjaavat jaksot.
Wienin filharmonikoiden soittaman Tähtien sodan musiikillinen kaikkeus sai mitä upeimman soiva toteutuksen. Orkesterin ainutlaatuinen sointi loi musiikkiin värien hehkua, jonka kirkastamana koko Kultainen sali tuntui väreilevän.
Vaikka tämä oli varsinaisen ohjelman päätös, iltapäivää jatkettiin vielä alkuillan puolelle peräti viiden ylimääräisen myötä. Yleisön riemuksi Anne-Sophie Mutter palasi lavalle soittamaan kolmen ensimmäisen soolo-osuudet.
John Williams, Anne-Sophie Mutter ja Wienin filharmonikot soittivat lauantain konsertin päätteeksi peräti viisi ylimääräistä: Kuva: Terry Linke / Deutsche Grammophon
Ensimmäisenä kuultiin harvinaisuus, Nice to Be Around elokuvasta Iltaloma (Cinderella Liberty, 1973). Tämä varsin vähän tunnettu helmi on intiimiydessään välittömän puhutteleva, varsinkin nykyisessä asussaan viululle ja orkesterille.
The Duel hakee innoitteensa Hollywoodin kulta-ajan seikkailuelokuvien musiikin kaksintaistelunumeroista. Tintin seikkailuihin (The Adventures of Tintin, 2011) sävelletty kappale on kuin taidokas baletti, Korngoldin hengessä. Musiikin rytmi ja dramaturgia seuraa miekkailijoiden liikettä ja kaksintaistelun dynamiikkaa. Viululle ja orkesterille sovitetuna The Duel on todellinen virtuoosinumero, jonka epäsäännöllisten aksenttien ja nopeiden sivallusten pyörteissä Mutter ja säveltäjän johtama orkesteri olivat ylittämättömät.
Railakkaiden suosionosoitusten lomassa Mutter ja Williams intoutuivat vielä jatkamaan miekkailua jousi ja tahtipuikko aseinaan.
Tämän jälkeen hiljennyttiin hetkeksi meditaatioon Itzhak Perlmanille sävelletyn Schindlerin listan (1993) koskettavan Remembrances-osan muodossa. Mutterin vähäeleinen tulkinta oli syvästi ilahduttava.
Näiden solististen ylimääräisten jälkeen Mutter liittyi vielä orkesterin ykkösviuluihin, kun vuorossa oli Raiders March (1981). Tämä ensimmäisen Indiana Jones -elokuvan iätön tunnusmelodia kuuluu tietenkin itseoikeutetusti jokaiseen Williamsin musiikin konserttiin. Yleisö olikin aivan erityisen kiitollinen tästä ylimääräisestä.
Lopulta oli liki kolmen tunnin konsertin viimeisen ylimääräisen aika. The Imperial Marchin avaustahdit kirvoittivat yleisöstä sellaiset suosionosoitukset, että musiikki peittyi riemuhuutojen alle.
Imperiumin vastaiskussa (The Empire Strikes Back, 1980) ensimmäistä kertaa kuultu Darth Vaderin musiikillinen muotokuva tekee aina vaikutuksen, mutta tällä kertaa kokemus oli niin monin tavoin aivan erityinen. Huikean esityksen päätteeksi Musikvereinin yleisö villiintyi täysin.
En tiedä sanoa, milloin moista huumaa on arvovaltaisessa konserttisalissa kuultu. Omalta osaltani voin täydestä sydämestäni sanoa tämän ilakoivan äänimassan vyöryn olleen jotakin täysin ennen kokematonta.
Tämä Wienin filharmonikoiden konsertti oli ainutlaatuinen sanan syvimässä merkityksessä; huippuluokan musisointia säveltäjän johdolla mitä omistautuneimman yleisön läsnäollessa. Näitä ei ehkä osu kohdalle kuin kerran elämässä.
– Jari Kallio
Wienin filharmonikot
John Williams, kapellimestari
Anne-Sophie Mutter, viulu
John Williams: Flight to Neverland from Hook (1991)
John Williams: Excerpts from Close Encounters of the Third Kind (1977)
John Wiiliams: Hedwig’s Theme from Harry Potter and the Philosopher’s Stone (2001/2019)
John Williams: Theme from Sabrina (1995/2019)
John Williams: Donnybrook Fair from Far and Away (1992/2019)
John Williams: Devil’s Dance from The Witches of Eastwick (1987/2019)
John Williams: Adventures on Earth from E.T. The Extra-Terrestrial (1982)
John Williams: Theme from Jurassic Park (1993)
John Williams: Dartmoor, 1912 from War Horse (2011)
John Williams: Out to Sea / Shark Cafe Fugue from Jaws (1975)
John Williams: Marion’s Theme from Raiders of the Lost Ark (1981/2017)
John Williams: The Rebellion is Reborn from The Last Jedi (2017)
John Williams: Luke and Leia from The Return of the Jedi (1983)
John Williams: Main Title from Star Wars: A New Hope (1977)
John Williams: Nice to Be Around from Cinderella Liberty (1973/2019)
John Williams: The Duel from The Adventures of Tintin (2011/2019)
John Williams: Remembrances from Schindler’s List (1993)
John Williams: Raiders March from Raiders of the Lost Ark (1981)
John Williams: The Imperial March from The Empire Strikes Back (1980)
Musikverein, Wien
La 18.01.2020, 15.30