Amfion pro musica classica

Monthly Archives: huhtikuu 2019

You are browsing the site archives by month.

Ammattiin valmistuvien opiskelijoiden näyttökonsertit koottiin festivaaliksi Helsingin Konservatoriossa

Helsingin Konservatorio järjestää ensimmäistä kertaa ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden näyttökonserteista oman festivaalin 23.–26. huhtikuuta. Näyttö!-festivaali sisältää 11 klassisen musiikin konserttia, joihin kaikkiin on vapaa pääsy. Mukana on eri instrumenttien konsertteja, kaksi laulu- ja yksi kamarimusiikkikonsertti. Esiintymässä on tänä keväänä ammattiin valmistuvia muusikko-opiskelijoita ja muita konservatoriolaisia. Kaikki konsertit pidetään Helsingin Konservatorion konserttisalissa.

– Festivaali on yksi tapa tuoda konservatoriolaisten osaamista uudella tavalla esille ja näkyväksi. Julkisessa konsertissa opiskelija saa samalla jälleen yhden arvokkaan kokemuksen aidosta konserttitilanteesta. Näyttökonsertit täydentävät myös hienosti talomme runsasta konserttitarjontaa, kertovat koulutuspäällikkö Pia Kärjes-Peltola ja tuottaja Jaakko Haapaniemi.

https://www.konservatorio.fi/event/naytto-festivaali/

Tapiola Sinfoniettan kauden 2019-2020 aloittaa Sir Roger Norrington

Tapiola Sinfoniettan kausiohjelma 2019-2020 on julkaistu. ”Tulevaa kautta 2019-2020 leimaa eloisa ja festivaalimainen teemoittelu. Kuljemme elokuvallisuuden, eri musiikkiperinteiden ja teosharvinaisuuksien maailmoissa. Tuomme vierailijoiksi useita nuoria taiteilijoita, jotka yhdistävät eri aikakausia mielekkäiksi uusiksi kokonaisuuksiksi”, kertoo intendentti Juha Ahonen.

Orkesterin taiteellisina partnereina jatkavat kapellimestari-sellisti Klaus Mäkelä sekä kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman. Mäkelän johdolla kuullaan Beethovenin V-VIII sinfonioiden ympärille rakennettu konserttisarja, ja Marzi Nymanin luovuus kuuluu mm. orkesterin lastenkonsertissa, joka toteutetaan yhteistyössä Circo Aereon kanssa. Residenssitaiteilijana kaudella 2019-2020 on Taavi Oramo, joka esiintyy Tapiola Sinfoniettan kanssa kapellimestarina ja laulajana.

Mestareiden matkassa
Kauden avauskonserttien 12.-13.9.2019 kapellimestarina on autenttisista tulkinnoistaan tunnettu Sir Roger Norrington, jonka johdolla kuullaan Robert Schumannin sinfonioiden kokonaisesitys. Syyskauden päätöskonsertissa vierailee ansioitunut barokkiviulisti Rachel Podger, jonka kanssa orkesteri konsertoi Espoon tuomiokirkossa ja Tammisaaren kirkossa. Koko kauden päätöskonsertin toukokuussa 2020 johtaa kapellimestari Mario Venzago, Tapiola Sinfoniettan pitkäaikainen taiteellinen partneri. Ansioituneiden vierailijoiden joukossa on myös vanhanmusiikin arvostetuimpiin sopraanoihin kuuluva Carolyn Sampson.

Nuorten taiteilijoiden kavalkadi ja kantaesityksiä
Nuoret taiteilijat tuovat mukanaan raikkaita ohjelmakokonaisuuksia. Klaus Mäkelän suunnittelemassa Beethoven-sarjassa kuullaan muiden säveltäjien lainauksia Beethovenin teemoista, luontokuvauksia sekä kantaesityksenä Sauli Zinovjevin teos Un Grande Sospiro. Toinen kantaesitys, Matthew Whittallin jousikvartetto nro 3, esitetään Meta4-kavertetin vierailun yhteydessä. Taavi Oramon käsissä keskeiseen klassiseen ohjelmistoon yhdistyy kansanperinteestä ja vaihtoehtorockista ammentavia teoksia. Dalia Stasevskan johtamassa konsertissa on elokuvallisia teemoja. Nuorten vierailijoiden joukossa ovat myös vuoden 2018 Malko-kapellimestarikilpailun voittanut Ryan Bancroft, Concertgebouw-orkesterin soolokäyrätorvensoittajana aloittava Katy Woolley, New Yorkin Metropolitan-oopperan sooloharpisti Emmanuel Ceysson, pianisti Alexander Kantorow, säveltäjä-viulisti Meriheini Luoto sekä Tapiola Sinfoniettan oboen äänenjohtaja Anni Haapaniemi, joka esiintyy Richard Straussin oboekonserton solistina keväällä 2020.

Runsaasti yhteistyötä
Tapiola Sinfonietta tekee tulevalla kaudella runsaasti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Orkesteri vierailee Joensuun Musiikkijuhlilla, RSO:n Magnus Lindberg -festivaalilla, PianoEspoo-festivaalilla, AprilJazz-festivaalilla, Urkuyö ja Aaria-festivaalilla sekä kesäkuussa 2020 Wûrzburgin Mozart-festivaalilla Saksassa. Lisäksi Tapiola SInfonietta aloittaa yhteistyön saksalaisen Kronberg-Akatemian kanssa tuomalla kansainvälisesti menestyneitä nuoria jousisoittajia orkesterin solisteiksi. Yhteistyö Espoon Kaupunginteatterin kanssa huipentuu kiirastorstaina 2020 esitettävään Erik Söderblomin ohjaamaan näyttämölliseen konserttiin, jossa vierailee Viron filharmoninen kamarikuoro.

Arvio: Fagerlundin Nomaden Suomen ensiesitys oli elämys

Nicolas Alstaedt, RSO ja Hannu Lintu Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Nicolas Alstaedt, RSO ja Hannu Lintu Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Viimeisen parin vuosikymmenen aikana Sebastian Fagerlund on säveltänyt joukon oivallisen taidokkaita ja omaperäisiä orkesteriteoksia. Aivan erityinen asema hänen tuotannossaan on konsertoilla, joita on syntynyt tasaiseen tahtiin, viimeisimpinä Darkness in Light (2012) viululle, Transit (2013) kitaralle ja Mana (2013-14) fagotille.

Uusin tulokas sävellysluetteloon on Nomade (2018), NDR Elbphilharmonie -orkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin tilauksesta Nicolas Alstaedtille sävelletty sellokonsertto. Hampurissa helmikuussa kantaesitetty Nomade on taidokkuudessaan säveltäjänsä kiehtovimpia teoksia.

Noin puolen tunnin mittainen Nomade jakautuu kuuteen osaan ja kahteen välisoittoon. Musiikki virtaa tauotta mitä moninaisimpien sointimaisemien läpi, pysähtyen ainoastaan kenraalitaukoon kolmannen ja neljännen osan välillä. Rikas tekstuuri kätkee sisäänsä toisiinsa lomittuvia tasoja, joiden musiikilliset aihelmat kasvavat kudoksen sisältä orgaanisesti kohti soivaa pintaa.

Nomaden avaa orkesterin lavea espressivo-repliikki, joka valmistaa sellon ensimmäistä sisääntuloa. Hiljaisuudesta kohoavaan soololinjaan kietoutuvat puupuhaltimet ja lyömäsoittimet staattisten jousten säestäminä.  Kamarimusiikillisten tekstuurien hallitsemaa avausosaa seuraa agitato, molto ritmico -osa, jonka rytmiseen energiaan liittyy koko orkesteri.

Ensimmäinen välisoitto tuo musiikin lähes pysähdystilaan, kunnes sello käynnistää nopean kolmannen osan. Vivace capriccioso on kirpeän rytmiikan juhlaa, jota seuraa Nomaden hienovaraisin osa, sarabande, jossa sello, jousella soitettu vibrafoni, harppu ja puhaltimet sidotaan yhteen häikäisevän kauniiksi säikeiksi.

Orkesterihuipennuksen jälkeen sarabande päättyy sellon, vibrafonin ja jousten mietteliäisiin sävyihin, joita kristallilasit ja bassorumpu värittävät. Kahdentoista tahdin mittainen jousten välisoitto johtaa viidenteen osaan, jota hallitsee solistin laaja ad libitum -kadenssi.

Nomade huipentuu asalto, molto agitato -finaliin, jossa solisti ja orkesteri heittäytyvät lähes ligetimäiseen soivaan pyörteeseen, jonka tihentymää seuraa arvoituksellinen coda, jossa musiikki haipuu hiljaisuuteen.

Alstaedt ja Hannu Linnun johtama Radion sinfoniaorkesteri tekivät Nomaden Suomen ensiesityksestä todellisen elämyksen. Erinomaisen vaativa soolo-osuus sai mitä taidokkaimman ja musikaalisimman toteutuksen. Linnun ja orkesterin verraton kokemus Fagerlundin musiikin parissa oli aistittavissa jokaisella tahdilla partituurin haasteiden muuntuessa soivaksi todellisuudeksi kerrassaan ihailtavasti.

Tämänviikkoisten konserttien yhteydessä Nomade taltioitiin myös tulevaa levyjulkaisua varten osana BIS-yhtiön Fagerlund-levytysten sarjaa. Tätä levytystä kannattaa pitää silmällä.

Gustav Mahlerin yhdeksäs sinfonia (1909-10) oli viimeinen teos, jonka säveltäjä ehti saada jotakuinkin valmiiksi ennen kuolemaansa. Vaikka sitä hallitsevat luopumisen tunnelmat, Mahler ei säveltänyt teosta tietoisesti jäähyväisikseen, vaan jatkoi suoraan kymmenenteen sinfoniaansa kesällä 1910. Vaikka tämä sinfonia ei valmistunut orkesteriasuisena, on sen neljälle viivastolle kirjoitettu luonnos kuitenkin oma, kokonainen teoksensa, toisin kuin yleisesti muistetaan mainita.

Vaikka yhdeksäs sinfonia ei ole Mahlerin musiikillinen testamentti sanan täydessä merkityksessä, sen läpäisee maailmasta luopumisen tematiikka, samalla tapaa kuin sitä edeltävän teoksen Das Lied von der Erden (1908-09), joka sekin on, nimestään huolimatta, sinfonia.

Neliosainen yhdeksäs sinfonia rakentuu Tšaikovskin kuudennen sinfonian (1893) tapaan hitaista ääriosista, jotka kehystävät kahta nopeampaa osaa. Sinfonian avaus, andante comodo, on Mahlerin vaikuttavimpia luomuksia, jonka puolituntinen sinfoninen kaari on jo itsessään soiva universumi.

Vaikka Mahler käyttää jättikokoista orkesteria, tekstuuri on kuitenkin liki kamarimusiikillista. Koko orkesteri soi yhdessä vain hetkittäisissä huipennuksissa, jotka hajoavat nopeasti takaisin soiviksi atomeikseen. Sinfonian avaustahdit ovat varsin weberniläisiä, melodisten fragmenttien hajautuessa jousten, käyrätorvien, harpun ja klarinettien stemmoihin. Muu orkesteri liittyy mukaan vähitellen musiikin etsiessä muotoaan.

Ensiosa vaatii orkesterilta läpikuultavuutta ja tarkkaa balanssia. Kapellimestarin on puolestaan kiinnitettävä erityistä huomiota fragmentaarisen materiaalin kokonaisarkkitehtuuriin. Linnun ja RSO:n näkemys avausosasta oli kerrassaan vaikuttava. Andante comodosta muodostui mitä koskettavin sinfoninen matka.

Keskimmäiset osat, groteski ländler ja lähes väkivaltainen rondo-burleski, muodostavat tanssillisen vastinparin, jossa pastoraali ja urbaani kohtaavat. Kummankin osan musiikki kurkottaa katastrofin rajoille vieden harmonian, rytmiikan ja instrumentaation liki hajoamispisteeseen ivallisuudessaan.

Harvoin olen saanut kuulla näiden osien musiikkia yhtä hienosti balansoituna ja detaljoituna kuin Linnun ja RSO:n kanssa varsinkin, kun samanaikaisesti musiikin emotionaaliset äärimmäisyydet saivat pidäkkeettömän soivan asun.

Sinfonian päätösadagio on kuin hidas haihtumisprosessi, jossa musiikillinen kudos ohenee ohenemistaan, kunnes jäljelle jää vain verkkaisesti kiertyviä soivia säikeitä ennen lopullista pysähdystä. Lintu ja orkesteri toteuttivat Mahlerin päätöksen erinomaisesti vailla liioittelua tai alleviivausta luottaen partituurin sanomaan.

– Jari Kallio

 

Radion sinfoniaorkesteri

Hannu Lintu, kapellimestari

Nicolas Alstaedt, sello

 

Sebastian Fagerlund: Nomade – Konsertto sellolle ja orkestereille (2018, Suomen ensiesitys)

Gustav Mahler: Sinfonia nro. 9 (1909-10)

 

Musiikkitalo, Helsinki

Ke 10.04.2019, klo 19

Hannu Lintu jättää Radion sinfoniaorkesterin 2021

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu jättää tehtävänsä RSO:n johdossa nykyisen sopimuskautensa päättyessä keväällä 2021. Linnun kausi alkoi syksyllä 2013, mitä ennen hän toimi vuoden orkesterin päävierailijana.

”Vuodet RSO:n kanssa ovat olleet musiikillisesti palkitsevia. Olemme oppineet ymmärtämään toisiamme erinomaisesti ja se kuuluu jokaisessa konsertissa. Tulevat kaksi kautta pitävät sisällään vielä paljon: levytyksiä, kiertueita ja ennen kaikkea työtä yhä uusien soitannollisten merkkipaalujen saavuttamiseksi. Sitten on kuitenkin aika mennä eteenpäin. Uusiutuminen on yksi taiteilijan ja taideorganisaation menestyksen perusedellytyksiä”, Lintu kommentoi päätöstään.

Hannu Linnun ja RSO:n yhteistyö on ollut hyvin menestyksekäs. Yleisömäärät Musiikkitalon konserteissa ovat kasvaneet koko Linnun kauden ajan ja viime vuodet lähes kaikki konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä. Lintu on vienyt orkesteria myös merkittäville kiertueille mm. Berliiniin, Wieniin, Kölniin, Moskovaan ja Tokioon. Kotimaata Lintu ja RSO ovat kiertäneet neljästi.

”Hannu Linnun taiteellista toimintaa leimaa valtava draaman taju ja rohkeus. Loppuunmyydyt salit, levytyksille myönnetyt lukuisat kansainväliset palkinnot, ja orkesterin vaikuttavuus Ylen kanavilla ovat konkreettisia esimerkkejä siitä menestyksestä, jonka RSO on saavuttanut Lintu keulakuvanaan. Iloitsemme nyt jäljellä olevista soitantokausista Linnun johdolla ja palaamme seuraajakysymykseen myöhemmin”, kertoo intendentti Tuula Sarotie.  

Suuria taiteellisia saavutuksia ovat olleet mm. vuosittainen kuoro-orkesteriteosten sarja, jossa on kuultu niin Mendelssohnin EliasHaydnin Luominen kuin Klamin Psalmuskin. Linnun ideoima säännöllinen RSO-festivaali saavutti heti suuren menestyksen ja kuluvalla kaudella kuultavaa Mahlerin sinfonioiden sarjaa on soitettu loppuunmyydyille saleille.

Linnun avulla orkesteri on tiivistänyt myös yhteistyötään merkittävien suomalaisten taiteilijoiden, kuten sopraano Karita Mattilan ja säveltäjien Magnus Lindbergin, Sebastian Fagerlundin sekä Kaija Saariahon kanssa.

Tärkeimmillä äänitealan kansainvälisillä palkinnoilla palkituilla levyillä Lintu on halunnut luoda katsauksen 1900-luvun kulttisäveltäjiin Bartókiin, Messiaeniin, Lutoslawskiin, Ligetiin ja Zimmermanniin.Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlan kunniaksi Lintu ja RSO taltioivat Yle Teemalle 7-osaisen dokumentaarisen sarjan  Sibeliuksen sinfonioista, joka julkaistiin myöhemmin myös DVD:nä.

Hannu Linnun suunnittelema konserttiohjelma kaudelle 2019–2020 julkistetaan 26.4. RSO:n lisäksi Lintu johtaa tulevalla kaudella mm. Detroitin, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita, Montrealin sinfoniaorkesteria, Orchestre de Paris’ta ja Hollannin radion sinfoniaorkesteria. Lisäksi kalenterissa ovat Asian kärkiorkesterit Singaporessa, Soulissa ja Tokiossa.


Hannu Lintu lämnar Radions symfoniorkester 2021

Radions symfoniorkesters chefsdirigent Hannu Lintu lämnar sin post i ledningen för RSO i slutet av sitt nuvarande mandat våren 2021. Lintu tillträdde som chef hösten 2013 efter att dessförinnan ha varit orkesterns förste gästdirigent i ett år.

”Åren med RSO har varit musikaliskt givande. Vi har lärt oss förstå varandra utomordentligt väl och det hörs vid varje konsert. De kommande två säsongerna innehåller ännu mycket: skivinspelningar, turnéer och framförallt arbete för att uppnå alltfler nya musikaliska milstolpar. Sedan blir det emellertid dags att gå vidare. För konstnärer och konstinstitutioner hör förnyelse till grundförutsättningarna för framgång”, säger Lintu med anledning av sitt beslut.

Hannu Lintus och RSO:s samarbete har varit mycket framgångsrikt. Publiksiffrorna vid konserterna i Musikhuset har stigit under hela Lintus period och de senaste åren har nästan alla konserter varit utsålda. Lintu har fört orkestern ut på betydelsefulla turnéer till bl.a. Berlin, Wien, Köln, Moskva och Tokyo. I hemlandet har Lintu och RSO turnerat fyra gånger.

”Hannu Lintus konstnärliga verksamhet präglas av en enorm känsla för dramatik och djärvhet. Utsålda salar, många internationella skivpris och orkesterns imponerande insatser på Yles kanaler är konkreta exempel på den framgång som RSO har uppnått med Lintu i täten. Vi glädjer oss åt de återstående säsongerna under Lintus ledning och återkommer senare till frågan om en efterföljare”, säger intendenten Tuula Sarotie.

Till de stora konstnärliga framgångarna hör bland annat den årliga serien med körverk, som omfattat såväl Mendelssohns Elias, Haydns Skapelsen som Klamis Psalmus. Den regelbundet återkommande RSO-festivalen var Lintus idé som genast fick stor framgång och under innevarande spelår har serien Mahler symfonier getts för fulla hus.

Med stöd av Lintu har orkestern också etablerat närmare samarbete med betydande inhemska artister såsom sopranen Karita Mattila och tonsättarna Magnus Lindberg, Sebastian Fagerlund och Kaija Saariaho.

Med skivinspelningar som belönats med några av de mest betydande internationella skivprisen har Lintu velat ge en översikt över några av 1900-talets kulttonsättare: Bartók, Messiaen, Lutosławski, Ligeti och Zimmermann. Sibelius 150-årsjubileum till ära spelade Lintu och RSO in för Yle Teema en dokumentär i sju delar om Sibelius symfonier, som senare också gavs ut på DVD.

Hannu Lintus konsertprogram för säsongen 2019–2020 publiceras 26.4. Förutom RSO dirigerar Lintu under den kommande säsongen bl.a. Detroits, Chicagos och Bostons symfoniorkestrar, Montreals symfoniorkester, Orchestre de Paris och Holländska radions symfoniorkester. Därtill har han Asiens topporkestrar i Singapore, Soul och Tokyo i sin kalender.

Vaasan Kuorofestivaali tuo jälleen seudulle huippukuoroja

Humanophones-lauluyhtye esiintyy 18.5.

Humanophones-lauluyhtye esiintyy 18.5.

Kuorojen ja lauluyhtyeiden kohtaamispaikaksi muodostunut Vaasan Kuorofestivaali järjestetään 16.-19.5.2019 jo 27:ttä kertaa. Laulu- ja kuoromusiikin kansainvälinen suurtapahtuma tarjoaa jälleen monipuolista ohjelmaa tuhansille musiikin ystäville noin 80 konsertissa, joista suuri osa on ilmaisia.

Tapahtumaan osallistuu puolensataa kuoroa ja lauluyhtyettä Suomesta, Ruotsista, Ranskasta sekä USA:sta.

Festivaalin taiteellinen johtaja Eero Paalanen haluaa nostaa esiintyjistä esiin erityisesti ranskalaisen Humanophones-lauluyhtyeen, joka on body-popin eli kokonaan keholla tuotetun musiikin edelläkävijä.

– Humanophones kuvastaa musiikin tätä päivää, tulevaisuutta ja kehitystä. Ryhmä yhdistää ennakkoluulottomasti ja luontevasti tanssillista liikettä sekä kehorytmiikkaa osaksi korkeatasoista laulua, Paalanen kuvailee.

Pääesiintyjiin kuuluu myös Suomen vanhin ja tunnetuin, ulkomaillakin mainetta niittänyt poikakuoro Cantores Minores, joka esiintyy Vaasan kirkossa.

Vaasassa nähdään lisäksi suuren suosion saavuttanut naiskuoro Philomela,joka juhlii 35-vuotista uraansa. Ensiesityksensä 20 vuotta sitten saanut syviä tunteita herättävä ja naisen sielunelämästä kertova teos Suden aika kuullaan ja koetaan festivaalin aikana pariinkin kertaan. Curiosa-konsertissa Philomelaa säestää yksi Suomen tunnetuimmista säveltäjistä Anna-Mari Kähärä, mikä nostaa esityksen aivan uudelle tasolle.

USA:sta saapuu barbershop-musiikin svengaava kvartetti Double Datejonka ohjelmistoon kuuluu barbershopin klassikkoja, kansanlauluja, musikaaliteoksia, jazzstandardeja ja pop-musiikkia 1900-luvulta.

Lapsille on tarjolla Tuhkimo-ooppera, joka on sovitus Rossinin kolmetuntisesta alkuperäisoopperasta. Uudenlainen ja raikas toteutus kertoo hauskan ja elämänmyönteisen nuoren tytön kasvutarinan, jossa ymmärrys, rakkaus ja anteeksianto lopulta voittavat.

Festivaalin tuottaja Ilkka Nyqvist kertoo, että pääesiintyjien konserttien lisäksi festivaali tarjoaa myös paljon maksuttomia tapahtumia, kuten pop up -konsertteja eri puolilla kaupunkia ja non stop –konsertteja perjantaina pääkirjaston Draama-salissa ja lauantaina kulttuuritalo Fannyssa, joihin siirryttiin Rewell Centerin tilamuutosten takia.

– Fanny-talossa on kuorolaululle hyvä akustiikka ja sinne järjestetään myös kahvilamyyntiä, Nyqvist vinkkaa.