Amfion pro musica classica

2019 Teosto-palkinto mm. Sebastian Hillin Snap Musicille

Sebastian Hilli

Sebastian Hilli

Vuoden 2019 Teosto-palkinnon saivat Stina Koistisen ja Nicolas ’Leissi’ Rehnin sävellykset, sanoitukset ja sovitukset levyllä Love sekä Sebastian Hillin (s. 1990) sävellys Snap Music.

Kun palkinnon saa kaksi teosta, kummankin palkintosumma on 20 000 euroa. 16. kerran jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja.

Esiraadin asettamien ehdokkaiden joukosta voittajat valitsi tuomaristo, johon kuuluivat viime vuonna palkittujen teosten tekijät Astrid Swan (tuomariston pj) ja Joona Toivanen sekä Teoston johtoryhmän kutsumat jäsenet: professori Tuija Hakkila-Helasvuo (Taideyliopiston Sibelius Akatemia) ja musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari (Nelonen Median radiot).

”Keskenään hyvin erilaisten ja erimuotoisten ehdokasteosten kuunteleminen ja arviointi oli sekä kiinnostavaa että antoisaa. Perusteellisen kuunteluprosessin jälkeen olimme yksimielisiä siitä, että haluamme palkita juuri nämä kaksi teosta. Mielestämme voittajateoksissa oli myös paljon samaa niiden muodon erilaisuudesta huolimatta: kummatkin ovat kollaasimaisia tunnelmaltaan ja toteutukseltaan ja kumpikin teos kommentoi omalla tavallaan kiihkeätempoista aikaa, jota nyt eletään”, toteaa tuomaristo yhteisesti.

Snap Musicia tuomaristo luonnehti seuraavasti: ”Ammattitaitoinen ja vahva sävellys on dramaturgisesti elävä ja voimallisuudessaan raju. Paikoitellen jopa hiphopia ja free jazzia lähentelevä teos leikittelee humoristisesti kliseillä ja kääntää ne voitokseen. Jokainen nuotti on perusteltu.”

RSO kantaesitti Snap Musicin itsenäisyyspäivän konsertissaan viime vuonna. Teos on Hillin ensimmäinen orkesteriteos.

Teosto-palkintotuomaristo valitsi voittajat seitsemän ehdolla olleen teoksen tai teoskokonaisuuden joukosta. Ehdokkaat asetti musiikkialan ammattilaisista koostunut esiraati.

Vastaa

Post Navigation