Amfion pro musica classica

Monthly Archives: lokakuu 2018

You are browsing the site archives by month.

Leonardo Chiodo Paulon sellokilpailun finaaliin ainoana suomalaisena

Leonardo Chiado

Leonardo Chiado

22.–25. lokakuuta Espoon Tapiolasalissa ja Helsingin Musiikkitalossa käytävissä finaaleissa kilpailee kuusi nuorta huippusellistiä. Leonardo Chiodo selviytyi vaativan kilpailun finaaliin ainoana suomalaisena.

VI Kansainvälisen Paulon sellokilpailun finalistit ovat selvillä. Lahden Sibeliustalossa 19.–20.10. käydyssä toisessa erässä esiintyi yhteensä yhdeksän kilpailijaa, joista kuusi jatkaa Espoon Tapiolasalissa ja Helsingin Musiikkitalossa 22.–25.10. käytäviin finaaleihin. Ainoana suomalaisena loppukilpailuun selvisi Leonardo Chiodo. Muut finalistit ovat Bryan ChengBrannon Cho,Zlatomir FungMinji KimTimotheos Petrin.


Kuudes Kansainvälinen Paulon sellokilpailu järjestetään Helsingissä, Lahdessa ja Espoossa 15.–25.10. Huipputason solistikilpailu osallistuu yhteensä 25 vuosien 1988-2002 välillä syntynyttä sellistilahjakkuutta 13 eri maasta. Kilpailijoiden suorituksia arvioi yhdeksästä jäsenestä koostuva kansainvälinen tuomaristo, puheenjohtajanaan kilpailun perustaja ja taiteellinen johtaja, professori Arto Noras. Yleisradio taltioi kilpailun ja se on katsottavissa ja kuunneltavissa Yle Areenassa.

Kansainvälinen Paulon sellokilpailu on huipputason solistikilpailu 16–30-vuotiaille sellisteille. Paulon Säätiön sekä professorien Arto Noras ja Ahti Tarkkanen aloitteesta syntynyt kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1991. Kilpailun järjestää Paulon Säätiö, joka vuosittain edistää ja tukee lääketieteellistä tutkimustyötä, edistää liikesivistyksellistä tutkimus- ja koulutustyötä sekä tukee ja kehittää kuva- ja säveltaidetta.  Kansainvälisen Paulon sellokilpailun voittajia ovat Xavier Phillips (1991), Hai-Ye Ni (1996), Enrico Bronzi (2002), Andreas Brantelid(2007) sekä Kian Soltani (2013).

Thomas Adès johtaa omaa musiikkiaan RSO:n konsertissa

Thomas Ades. Kuva © Irish National Opera

Thomas Ades. Kuva © Irish National Opera

Säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina tunnettu Thomas Adès johtaa Radion sinfoniaorkesteria 26.10. Musiikkitalossa. Ohjelmassa on Kurtágia, Sibeliusta ja Adèsin oma teos Totentanz. Solisteina Totentanzissa laulavat mezzosopraano Christianne Stotijn ja baritoni Mark Stone. Adésia kuullaan myös myöhäisillan kamarimusiikissa, jossa RSO:n muusikot esittävät hänen käyrätorvelle, oboelle ja cembalolle säveltämänsä sonaatin Sonata da caccia.

Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa ja nähdään Yle Teemalla 11.11. ja 18.11. sekä uusintana Yle TV1:ssä 17.11. ja 24.11.

Thomas Adès kuuluu niihin suhteellisen harvoihin aikamme muusikoihin, jotka ovat pystyneet toimimaan rinnakkain kolmella uralla: säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina. Hän on kuitenkin todennut, että ”säveltäminen tulee ensimmäiseksi”, mutta myös työ esiintyvänä taiteilijana on hänelle tärkeää. Adès on toiminut Lontoon Royal Academy of Music -korkeakoulun sävellyksen professorina ja Aldeburghin festivaalin taiteellisena johtajana. Vuosiksi 2016–19 hänet on nimitetty Bostonin sinfoniaorkesterin ensimmäiseksi taiteelliseksi partneriksi.

Keskiaikaisesta kuolemantanssimaalauksesta inspiraationsa saanut vaikuttava Totentanz sai säveltäjän johdolla kantaesityksensä Lontoon Proms-festivaalilla 2013. Teoksen vastaanotto on ollut yksimielisen kiittävää, ja se on jo ehditty kohottaa yhdeksi Adèsin pääteoksista.

Hollantilaisen lyyrisen mezzosopraanon Christianne Stotijnin orkesterikonserttien ohjelmistossa on mm. Beethovenin, Berliozin, Mahlerin, Wagnerin ja Bergin teoksia. Oopperalavoilla hänen roolejaan ovat mm. Patarouvan Pauline, Poppean kruunauksen Ottavia, Tristanin ja Isolden Brangäne ja Hovanštšinan Marfa. Thomas Adèsin Totentanzia hän on esittänyt teoksen kantaesityksestä lähtien lukuisia kertoja.

Englantilainen baritoni Mark Stone tunnetaan monista Mozart-rooleistaan niin Englannin kansallisoopperassa, Berliinin saksalaisessa oopperassa kuin Philadelphian oopperassakin. Thomas Adèsin Totentanzin Stone on esittänyt mm. New Yorkin filharmonikkojen solistina säveltäjän johdolla.

26.10. klo 19
Thomas Adès, kapellimestari
Christianne Stotijn, mezzosopraano
Mark Stone, baritoni
György Kurtág: Ligatura-Message to Frances-Marie (The Answered Unanswered Question) op. 31b
Jean Sibelius: Tapiola op. 112
Jean Sibelius: Tuonelan joutsen op. 22/3
Thomas Adès: Totentanz

Myöhäisillan kamarimusiikki:
Jorma Valjakka, oboe
József Hárs, käyrätorvi
Jouko Laivuori, piano
Thomas Adès: Sonata da caccia

Paulon sellokilpailussa suomalaisista jatkoon vain Leonardo Chiodo

VI Kansainvälisen Paulon sellokilpailun jatkoon menijät ovat selvillä. Helsingin Konservatoriolla pidetyssä ensimmäisessä erässä esiintyi yhteensä 25 sellistiä ja Lahden Sibeliustalolla 19.–20. lokakuuta järjestettävään toiseen erään jatkaa yhdeksän kilpailijaa. Suomalaisista kilpailussa jatkoon selvisi Leonardo Chiodo. Lisäksi tiensä ensimmäisestä erästä jatkoon selvittivät Bryan ChengBrannon ChoZlatomir FungMinji KimMaciej KulakowskiTimotheos PetrinIvan Sendetskiy ja Michiaki Ueno.

Tulevana viikonloppuna Lahden Sibeliustalolla järjestettävässä toisessa erässä kilpailee yhdeksän huippusellistiä. Toisessa erässä kuultavat konsertot ovat:
Edward Elgar: Sellokonsertto e-molli, Robert Schumann: Sellokonsertto a-molli, Pjotr Tšaikovski: Rokokoo-muunnelmat

Kuudes Kansainvälinen Paulon sellokilpailu järjestetään Helsingissä, Lahdessa ja Espoossa 15.–25.10. Huipputason solistikilpailu osallistuu yhteensä 25 vuosien 1988-2002 välillä syntynyttä sellistilahjakkuutta 13 eri maasta. Kilpailijoiden suorituksia arvioi yhdeksästä jäsenestä koostuva kansainvälinen tuomaristo, puheenjohtajanaan kilpailun perustaja ja taiteellinen johtaja, professori Arto Noras. Yleisradio taltioi kilpailun ja se on katsottavissa ja kuunneltavissa Yle Areenassa.

https://cellocompetitionpaulo.org/ 

Reijo Karhinen kutsuttu Savonlinnan Oopperajuhlien kunniapuheenjohtajaksi 

Reijo Karhinen

Reijo Karhinen

Vuorineuvos Reijo Karhinen on kutsuttu Savonlinnan Oopperajuhlien valtuuston kunniapuheenjohtajaksi. Karhinen on toiminut Savonlinnan Oopperajuhlien valtuuston jäsenenä, valtuuston puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä sekä hallituksen varapuheenjohtajana.

Karhiselle nimitys on iloinen asia. ”Kunniapuheenjohtajuus kytkee minut sellaisten nimien joukkoon, että kyllä päällimmäinen tunne kiteytyy sanaan  wau!”   Suhde Oopperajuhliin on ollut pitkä ja lämmin niin yksityishenkilönä, yhteistyökumppanina kuin hallintohenkilönäkin. ”Voin avoimin mielin todeta, että kyseessä on ollut rakkaussuhde. Rakkaus nimenomaan Oopperajuhliin ja alueeseen. Ja tämä suhde jatkuu”, Karhinen kertoo.

Kunniapuheenjohtajaksi kutsuminen on Oopperajuhlien tapa huomioida ja kiittää sellaisia henkilöitä, joiden henkilökohtainen panostus ja Oopperajuhlien hyväksi toimiminen on ollut merkittävää. ”Reijo Karhinen on tehnyt pitkään töitä Oopperajuhlien eteen. Hänen tyyppisiä henkilöitä tarvitaan, jotta juhlien upeat perinteet jatkuvat.” Oopperajuhlien valtuuston puheenjohtaja Johanna Lamminen kommentoi.  ”Reijo Karhinen on merkittävällä intohimolla ja taidolla ollut vahvasti tukemassa Oopperajuhlia ja siitä olemme hänelle erittäin kiitollisia”, Oopperajuhlien festivaalijohtaja  Jan Strandholm jatkaa.

Candominosta tulikin Grandomino

c5

Candominon kuoroperhe kasvaa entisestään! Kansainvälisestikin tunnettu ja palkittu espoolainen Candomino-kuoro järjestää 27.10. klo 18 Espoon tuomiokirkossa Grandomino-konsertin, joka esittelee uuden suuren Grandomino-kokoonpanon, joka koostuu nykyisistä ja entisistä candominolaisista.

Grandominon idea heräsi kuoronjohtaja Esko Kallion mielessä kuoron viimevuotisen 50-vuotisjuhlakonsertin jälkeen, jossa nykyisen kokoonpanon rinnalla lauloi Candominon alumneja. “Nykykuorosta ja alumneista muodostettu joukko soi niin vaivattoman yhtenäisesti, että moni lavalla olleista jäi pohtimaan että tällä porukalla olisi mukavaa laulaa yhdessä toistekin”, avaa Kallio idean alkuperää. Grandomino ei Candominosta poiketen harjoittele säännöllisesti vaan vaihtelevat kokoonpanot kootaan konserttikohtaisesti. Kahden viikon päästä ensimmäinen Grandomino-kokoonpano saakin ensi-iltansa.

Grandominon debyyttikonsertissa kuullaan teoksia, jotka tuovat kuoron suuren ja kauniin soinnin oikeuksiinsa: J. S. Bachin Jesu, meine Freude ja Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn yhdessä Espoon barokin yhtyeen kanssa, Mendelssohnia, Schnittkeä, Madetojaa ja Kuulaa. Konsertissa tuodaan debyytin lisäksi esiin Grandominon mieskuoroa, useampaa polvea tenoreita ja bassoja.