Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2017

You are browsing the site archives by month.

Kansallisoopperan kantaesitys Koodi ilolle on riemuviesti satavuotiaalle Suomelle

Kirmo Lintisen säveltämä ja Minna Lindgrenin kirjoittama Koodi ilolle saa kantaesityksensä Mestarien messissä -konsertissa, jossa 60 nuorta musiikinopiskelijaa Espoosta ja Vantaalta soittaa Oopperaorkesterin ammattimuusikoiden rinnalla. Koko perheelle sopiva konsertti järjestetään päänäyttämöllä 28.9. klo 19.

Koodi ilolle on saanut innoituksensa Beethovenin 9. sinfoniasta. Ilon koodia etsitään Minna Lindgrenin libretossa muun muassa filosofian, arjen riemujen ja onnen oikoteiden kautta. Kantaesityksen johtaa Atso Almila. Solisteina laulavat Saara KiiveriElli VallinojaPetri Bäckström ja Samuli Takkula. Lisäksi teoksessa kuullaan Kansallisoopperan kuoroa ja lapsikuoroa.

Mestarien messissä -konsertti on järjestetty aiemmin vuosina 2016, 2014 ja 2013. Tällä kertaa Oopperaorkesterin ammattimuusikoiden rinnalla musisoi 60 opiskelijaa Espoon ja Vantaan musiikkiopistoista. Iältään 12–24-vuotiaat muusikonalut valmistelevat konsertin yhdessä Kansallisoopperan orkesterin kanssa soitinryhmäkohtaisista stemmaharjoituksista alkaen. Konsertin ohjelmassa kuullaan Koodi ilolle -kantaesityksen lisäksi myös musiikkia oopperoista Jevgeni Onegin ja Thaïs sekä baletista Romeo ja Julia.

Mestarien messissä – Koodi ilolle kuuluu Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon. Yle radioi konsertin ja lähettää sen suorana verkossa osoitteissa yle.fi/klassinen sekä oopperabaletti.fi/live. Radiossa konsertti on kuultavissa kanavalla Yle Radio 1 lauantaina 30.9. klo 19.03

Arvio: Rattlen ja LSO:n La damnation de Faust oli syvä elämys

Sir Simon Rattle, Bryan Hymel (Faust) ja Christopher Purves (Méphistophélés) Barbicanissa sunnuntaina. Kuva Jari Kallio.

Sir Simon Rattle, Bryan Hymel (Faust) ja Christopher Purves (Méphistophélés) Barbicanissa sunnuntaina. Kuva Jari Kallio.

Lontoon sinfoniaorkesteri jatkoi kautensa avajaisjuhlaa uuden musiikillisen johtajansa Sir Simon Rattlen kanssa sunnuntaina Lontoon Barbicaissa. Illan konsertissa oli tarjolla todellinen musiikillinen seikkailu, Hector Berliozin draamallinen legenda La damnation de Faust, op. 24 (1845-46).

Länsimaisen kulttuurin hengen kiteytymänä Faust-legenda ja erityisesti Goethen sille vuosina 1788-1825 antama muoto ovat olleet inspiraation lähde vaikuttavalle joukolle säveltäjiä, joiden luomistyön kautta olemme saaneet rikkaan soivan Faust-tradition.

Berlioz innostui tietenkin tästä monikerroksisesta maailmasta välittömästi luettuaan Goethen Faustin ensimmäisen osan ranskankielisen käännöksen. Vajaan vuoden kuluttua tästä säveltäjän ensimmäinen tutkielma Huit scènes de Faust (1828) sai muotonsa.

Vaikka Berlioz painatti Faust-kohtaustensa partituurin omakustanteisesti, jäi tämä varhaisteos kuitenkin pöytälaatikkosävellykseksi. Seitsemäntoista vuotta ehti kulua ennen kuin Berlioz tarttui aiheeseen uudelleen. Tällöin intensiivisen sävellysprosessin tuloksena syntyi yksi säveltäjän mestariteoksista, La damnation de Faust.

Berlioz otti karnevalistisen riemastuttavasti vapauksia Faustin sävellystyössään niin musiikillisen muodon kuin tekstinkin suhteen. Kuten tunnettua, kokonaisuutena La damnation de Faust eroaa loppujen lopuksi huomattavasti Goethen näkemyksestä.

Berlioz yhdistelee oopperan ja oratorion elementtejä luoden kokonaisuuden, jonka olemusta on vaikea kategorisoida. Tämä problematiikka on kuitenkin kerrassaan toissijaista. Olennaista on se, kuinka läpikotaisin ravistelevan vaikutuksen Berliozin musiikki synnyttää kuulijassaan. Kaikessa moni-ilmeisyydessään La damnation de Faust muodostaa mukaansatempaavan ja johdonmukaisen kokonaisuuden, joka toimii parhaiten nimenomaan konserttiesityksenä.

Kuulijansa Berlioz lumoaa toinen toistaan herkullisimmilla numeroilla. Ensimmäisessä osassa tapaamme Unkarin maaseudulle eristyksiin vetäytyneen Faustin, joka pohtii elämästä vieraantuneisuuttaan niin karkeloivien maalaisten kuin uljaan sotajoukonkin kohdatessaan.

Partituurinsa esipuheessa Berlioz tunnustaa valinneensa Goethen tekstistä poikkeavan tapahtumapaikan yksinomaan voidakseen käyttää unkarilaisia aineksia musiikissaan. Ensimmäisen osan päättääkin yksi säveltäjän suurimmista hiteistä, Unkarilainen marssi.

Toisessa osassa Faust riutuu pohjoissaksalaisessa työhuoneessaan hautoen itsemurhaa. Nämä itsetuhoiset ajatukset kutsuvat paikalle Méphistophélésin, joka houkuttelee Faustin tutustumaan vielä maallisiin iloihin.

Massiivinen orkestericresendo ja kuoron vyöryvä purkaus johdattavat kuulijan Auerbachin kellariin, leipzigilaiseen tavernaan, jonka useamman promillen huuruja Berlioz kuvaa mitä värikkäämmin. Kohtauksen huipentuma on juomareiden rienaava, näennäisen improvisatorinen amenfuuga.

Tavernan ilot eivät Faustia liikuta, mutta nukkuessaan päätään selväksi hän saa näyn Margueritesta. Päähänpinttymä rakkauden ajatuksesta tuo toisen osan päätökseensä.

Kolmannessa osassa tapaamme vihdoin Margueriten. Faust kohtaa unen kuvajaisensa ja parin rakkaus saa muotonsa. Kuitenkin siinä missä Marguerite tuntee aitoa rakkautta, Faust on ehkä ennemmin viehtynyt omaan rakkauden kokemukseensa. Lopulta Marguerite jääkin yksin odottamaan vastakaikua rakkaudelleen.

Viimeisessä osassa Faust on palannut yksinäisyyteensä, mutta nyt rauhan saaneena. Hänen meditaationsa, Nature immense, on yksi La damnation de Faustin hienoimpia numeroita.

Pitkään ei Faust kuitenkaan ehdi nauttia mielenrauhastaan, sillä Méphistophélés saapuu kertomaan Margueriten joutuneen tyrmään ja olevan kuolemanvaarassa. Margueriten äidilleen juottama unilääke, joka oli mahdollistanut rakastavaisten salaiset tapaamiset, on toiminut liiankin hyvin tuudittaen äidin ikuiseen uneen.

Méphistophélés tarjoaa järkyttyneelle Faustille mahdollisuuden vapauttaa Marguerite kuolemansellistään. Vastapalvelukseksi hän saa aavemaisen konginkumahduksen säestämänä Faustin allekirjoituksen vanhaan pergamenttin. Tietämättömän Faustin sielunkaupat on näin tehty.

Alkaa hurja ratsastus yhä luonnottomammiksi käyvissä maisemissa. Matka ei vie Marqueriten luo vaan Helvetin porteille. Orkesterissa ja kuorossa puhkeavaa täysi myrsky, Pandaemonium, jonka riettaalle kauhulle vetää vertoja kenties ainoastaan Ligetin Requiem.

Faustin joutuessa ikuiseen kadotukseen Margueriten sielu vastaanotetaan taivaaseen helkähtelevien harppujen ja kuorojen autuudessa. Hellästi häikäisevä kirkastus ympäröi kuulijan päättäen teoksen.

Sir Simon Rattle on lyömätön kapellimestari ranskalaisen musiikin parissa. Berliozinsa hän tuntee tietenkin viimeistä yksityiskohtaa myöden. Sunnuntai-illan huumaavan hieno La damnation de Faust oli mitä vaikuttavin näyte tästä syvällisestä ymmärryksestä. Tämä huikea matka Berliozin ainutlaatuiseen maailmaan piirtyi muistoihin pysyvästi.

Bryan Hymel (Faust) ja Karen Cargill (Marquerit). Kuva Jari Kallio.

Bryan Hymel (Faust) ja Karen Cargill (Marquerit). Kuva Jari Kallio.

Harvoin saa kuulla yhtä vaikuttavaa tulkintaa Faustista kuin Bryan Hymelin sunnuntai-illalla tarjoama ilahduttavan kokonaisvaltainen ja läpikotaisen musikaalinen näkemys. Karen Cargill puolestaan teki ensimmäisen Margueritensa juuri sillä perinpohjaisella ymmärryksellä ja ammattitaidolla, jonka hän onnistuu aina tuomaan projektiin kuin projektiin.

Sairastuneen Gerald Finleyn tilalle Méphistophélésin rooliin erittäin lyhyellä varoitusajalla hypännyt Christopher Purves teki niin ikään hyvän roolityön sekä vokaalisesti että dramaturgisesti juuri sopivan hienovireistä ironiaa ja pahaenteisyyttä huolellisin elein viljellen.

Gábor Bretz (Brander) ja Cheistopher Purves (Méphistophélés). Kuva Jari Kallio.

Gábor Bretz (Brander) ja Cheistopher Purves (Méphistophélés). Kuva Jari Kallio.

Gábor Bretz oli oivallinen Brander, jonka mainion kapakkalaulun haasteet, ripeätempoiset synkopoidut rytmit, hän selvitti kerrassaan hienosti.

Simon Halseyn läpikotaisella ammattitaidolla valmentama Lontoon sinfoniakuoro lauloi mitä upeimmin kautta illan. Sen verrattomat laulajat taipuivat vaivatta monilukuisiin vaativiin rooleihinsa niin ilakoivasta maaseudun väestä juoppokuoroksi kuin kauhua kylvävistä demoneista koskettavankauniiksi taivaallisiksi kuoroiksikin.

La damnation de Faustin päättävässä Margueriten kirkastuksessa James Dayn valmentamat lapsikuorot lauloivat niin sydäntäliikuttavan koskettavasti, että silmiään saivat pyyhkiä niin yleisö kuin muusikotkin.

LSO on tietenkin mitä oivallisin Berlioz-orkesteri, jonka osaamisen pitkää traditiota on jalostanut vuosikymmenten varrella erityisesti Sir Colin Davis, joka esitti pitkän yhteistyönsä varrella orkesterin kanssa säveltäjän lähestulkoon koko tuotannon.

Niinpä orkesterin työskentelyä Berliozin moni-ilmeisen partituurin parissa saattoikin seurata mitä syvimmällä nautinnolla. Orkesterin innostus ja osaaminen olivat läsnä joka tahdissa vaikuttavista soolo-osuuksista täydelliseen ensembletyöskentelyyn.

Tämä ilta oli yksi parhaista.

— Jari Kallio

Hector Berlioz: La damnation de Faust, op. 24, Hol. 111

Lontoon sinfoniaorkesteri
Sir Simon Rattle, kapellimestari

Bryan Hymel (Faust)
Karen Cargill (Marguerite)
Christopher Purves (Méphistophélés)
Gábor Bretz (Brander)

Lontoon sinfoniakuoro
Simon Halsey, kuoron valmennus

Tiffin Boys Choir
Tiffin Girls’ Choir
Tiffin Children’s Choir
James Day, kuorojen valmennus

Barbican Centre, Lontoo
Su 17.09.2017, klo 18.00

Huippuarviot saanut Syyssonaatti suoratoistetaan maailmanlaajuisesti

Höstsonaten - Syyssonaatti. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisooppera

Höstsonaten – Syyssonaatti. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisooppera

Lehdistöltä ja yleisöltä kiitosta saanut Sebastian Fagerlundin Höstsonaten – Syyssonaatti suoratoistetaan Ylellä, The Opera Platformilla sekä Oopperan ja Baletin Stage24:llä lauantaina 23.9.2017.

Sebastian Fagerlundin säveltämä Höstsonaten – Syyssonaatti sai kantaesityksensä Suomen kansallisoopperassa 8.9.2017. Teoksessa kohtaavat elokuvamaailman legendan Ingmar Bergmanin elokuvaan perustuva Gunilla Hemmingin teksti, säveltäjä Sebastian Fagerlundin musiikki sekä yksi aikamme arvostetuimmista mezzosopraanoista, Anne Sofie von Otter.

Syyssonaattia on kantaesityksen jälkeen ylistetty Suomessa ja kansainvälisesti. Esimerkiksi Financial Times antoi teokselle viisi tähteä ja kirjoitti sen olevan erinomaisesti onnistunut versio elokuvan pohjalta – niin ohjauksellisesti, musiikillisesti kuin draamallisesti. Suomalaislehdistössä Syyssonaattia on kuvailtu uudeksi kotimaiseksi oopperatapaukseksi. Svenska Dagbladet kehui Fagerlundia taidoiltaan jo hioutuneeksi oopperasäveltäjäksi, vaikka Syyssonaatti on vasta hänen toinen oopperansa. Dagens Nyheterin toimittajan mukaan ”nykyooppera on harvoin viiltänyt näin syvältä”.

Suora lähetys lauantaina 23.9. klo 18:55 alkaen Oopperan ja Baletin Stage24-palvelussaYle Areenassa ja The Opera Platformilla.

Arvio: Oliver Knussenin ja 30-vuotiaan Birmingham Contemporary Music Groupin hurmaavan inspiroiva ilta Milton Courtissa

Oliver Knussen ja BCMG:n oivalliset muusikot Lontoon Milton Courtissa lauantaina. Kuva Jari Kallio.

Oliver Knussen ja BCMG:n oivalliset muusikot Lontoon Milton Courtissa lauantaina. Kuva Jari Kallio.

Osana Sir Simon Rattlen kauden avausta Lontoon sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana Barbicanin naapurissa Milton Courtissa kuullaan tämän ja ensi viikon aikana neljän brittiläisen säveltäjän, Oliver Knussenin, Helen Grimen, Thomas Adèsin ja Sir Harrison Birtwistlen suunnittelema konserttisarja, jossa aikamme musiikkia rinnastetaan sukulaisteoksiin 1900-luvulta myöhäiskeskiajalle.

Ensimmäisen illan ohjelmasta vastasivat kolmekymmentävuotisjuhliaan viettävä Birmingham Contemporary Music Group (BCMG) yhdessä kapellimestarinsa Oliver Knussenin kanssa.

Knussen tunnetaan säveltäjänä, kapellimestarina ja pedagogina, jonka syvä ja laaja aikamme musiikin ja sen juurien ymmärrys tekevät hänestä yhden oivallisimmista kapellimestareista 1900-luvun teosten ja uuden musiikin parissa. Niinpä illan konsertin odotukset saattoi virittää aivan erityisen korkealle, varsinkin kun Knussenin partnerina oli BCMG:n kaltainen huippuosaava soittajisto.

Illan käynnisti Patrick Brennanin hieno Polly Roe (2014). Harrison Birtwistlelle tämän 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi omistettu teos käyttää sekä samankaltaista instrumentaatiota kuin Birtwistlen varhainen klassikko Tragoedia (1965) että joitakin vanhemman kollegan soittimellisia eleitä.

Brennanin teos ei kuitenkaan ole Birtwistle-parafraasi, vaan se kehittyy hyvin omintakeiseen suuntaan kulkien neljässä minuutissa hyvin moninaisten soivien tilojen läpi BCMG soittajien varmassa otteessa.

”Kun kantaesitimme tämän kappaleen Royal College of Musicissa pari vuotta sitten, naapurissa aloitettiin ilotulitus juuri samaan aikaan. Se peitti alleen musiikin monet hienot yksityiskohdat, joten soitimme sen silloin heti perään uudestaan. Nyt soitamme sen uudestaan ihan vain siksi, että minä pidän tästä kappaleesta”, Knussen totesi aplodien jälkeen yleisölle.

Juuri näin uuden, yleisölle tuntemattoman musiikin kanssa onkin mielekästä toimia. Näin kuulijalle avautuu mahdollisuus tarttua uuteen perusteellisemmin. Tästä voisi tulla vähän yleisempikin käytäntö.

Seuraavaksi saatiin kuulla Igor Stravinskyn kaksi lyhyttä laulusarjaa sopraanolle ja soitinyhtyeelle. Kaksi laulua Balmontin teksteihin (1911, sov. 1954) ja Kolme laulua japanilaisiin teksteihin (1912-13) ovat yhtäältä inspiroivia esimerkkejä Stravinskyn omaleimaisesta vokaalityylisä ja toisaalta kiinnostavia rinnakkaisteoksia Petrushkalle ja Kevätuhrille.

Kolmessa laulussa japanilaisiin teksteihin on myös aistittavissa Stravinskyn tuolloin Berliinissä kuuleman Schönbergin Pierrot Lunairen (1912) vaikutusta varsinkin soitinyhtyeen kokoonpanossa ja tekstuureissa.

Sopraano Claire Booth oli mitä oivallisin tulkitsija näille omintakeisille lauluille, joita saa kuulla niin kovin harvoin. Knussen ja BCMG:n muusikot tekivät tarkkaa työtä säestäjinä

Birtwistlen Silbury Air (1977) viidentoista soittajan kamariyhtyeelle on yksi säveltäjänsä tunnetuimpia ja hienoimpia teoksia. Sen perustana ovat hienovaraiset päällekkäiset pulssit, joiden varaan erityisesti puhaltimet punovat ristikkäisiä verkostojaan kuin soivaksi labyrintiksi, joka pinnalta kuulija voi poimia nautittavia hoketustyyppisiä kulkuja, rikkaita sointivärien kirjoja ja lyömäsoitinten aina yhtä vaikuttavia repliikkejä.

Knussen ja BCMG hallitsivat Silbury Airin partituurin rytmiikan ja artikulaation haasteet suvereenisti. Musiikin viisitoistaminuuttinen kokonaisuus rakentui kirkkaan johdonmukaisesti. Tämä oli syvä ilo.

Väliajan jälkeen saatiin kuulla ensimmäistä kertaa Lontoossa viime kesän Aldeburghin musiikkijuhlilla kantaesitetty Knussenin O Hototogisu (2017) huilulle, sopraanolle ja kamariyhtyeelle. Kahdeksanminuuttisen haikuihin perustuvan teoksen on määrä olla osa laajempaa valmisteilla olevaa kaksoiskonserttoa huilulle ja sopraanolle.

Säveltäjänä Knussen on myöhäisen Stravinskyn tai Anton Webernin tavoin tiivistetyn ilmaisun mestari. Hänellä on oivallinen kyky ilmaista pienin musiikillisin elein, hienovaraisin harmonisin liikkein ja tarkoin harkitun orkesteaation kautta kokonaisia maailmoja muutamassa minuutissa. Nämä ominaisuudet ovat kuin luotu ilmentämään haikujen maailmaa. O Hototogisu onkin Knussenia parhaimmillaan.

O Hototogisun lyhyet ensemblerepliikit sekä huilun ja sopraanon vuoropuhelu  olivat nautinnollista kuultavaa. Claire Booth oli sopraano-osuuden parissa mitä oivallisin ja huilisti Marie-Christine Zupancicia kuunteli riemulla. BCMG oli säveltäjän johdolla täydellinen partneri näille verrattomille solisteille.

”Näin paljon väkeä lavalla ja näin lyhyt kappale, joten eiköhän soiteta se vielä uudestaan. Tämä on tietenkin puhdasta egoismia”, Knussen totesi yleisön innokkaiden aplodien päätteeksi. Tämä oli jälleen erittäin tervetullut yllätys, sillä O Hototogisun kaltaisessa teoksessa  riittää moninkertaisesti enemmän löydettävää kuin mitä yhdellä kuulemalla pystyy hahmottamaan.

Illan päätöksenä saatiin pitää hauskaa Stravinskyn hulvattoman Renardin (1915-16) parissa. Tämä venäläisen kansanperinteen innoittama tarina kukosta, ketusta, kissasta ja vuohesta innoitti Stravinskyä värikkääseen neljän laulusolistin ja soitinyhtyeen tarinankerrontaan, joka on yksi säveltäjänsä mainioimpia teoksia.

Kahden tenorin ja kahden basson ohella keskeinen sija on cimbalomilla, jonka sointiin Stravinsky oli mieltynyt kuullessaan sitä kahviloissa. Instrumenttivalinta osuukin hyvin yhteen kansanomaisen tekstin olemuksen kanssa.

Renard sai BCMG:ltä, RSVP Voices -lauluyhtyeeltä ja Knussenilta niin hulvattoman hienon toteutuksen, että tämän elämyksen pariin palaa mielessään innolla varmasti useaan kertaan. Hieno avaus kiinnostavalle konserttisarjalle.

— Jari Kallio

Birmingham Contemporary Music Group
Oliver Knussen, kapellimestari

Claire Booth, sopraano
Marie-Christine Zupancic, huilu
RSVP Voices

Patrick Brennan: Polly Roe
Igor Stravinsky: Kaksi laulua Balmontin teksteihin
Igor Stravinsky: Kolme laulua japanilaisiin teksteihin
Sir Harrison Birtwistle: Silbury Air
Oliver Knussen: O Hototogisu
Igor Stravinsky: Renard

Milton Court Concert Hall, Lontoo
La 16.9. klo 19.30

Edward Gardner debytoi RSO:n kapellimestarina

Englannin kansallisoopperan pitkäaikainen musiikillinen johtaja ja Bergenin filharmonikkojen nykyinen ylikapellimestari Edward Gardner johtaa Radion sinfoniaorkesteria 29.9. Musiikkitalossa. Ohjelmassa on Maurice Ravelin Tombeau de Couperin Thomas Adès’n Three Studies from Couperin sekä Bernd Alois Zimmermannin kantaatti sellolle ja orkesterille, Canto di Speranza, jonka solistina soittaa Marko Ylönen. Myöhäisillan kamarimusiikissa RSO:n muusikot esittävät Ravelin jousikvarteton.

Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/areena. Konsertin alkupuoli esitetään Yle Teemalla 8.10. ja uusintana Yle TV1:ssä 14.10. Jälkipuoli nähdään Yle Teemalla 15.10. ja uusintana Yle TV1:ssä 21.10.

Gloucesterissa, Englannissa syntynyt Edward Gardner lauloi kuoroissa yli kaksikymmenvuotiaaksi asti. Kapellimestarin työt alkoivat kiinnostaa häntä vaikuttavien oopperakokemusten myötä. Gardner vierailee säännöllisesti New Yorkin Metropolitan-oopperassa, Chicagon lyyrisessä oopperassa, Milanon La Scalassa ja Lontoon Covent Gardenissa. Hän on johtanut mm. New Yorkin filharmonikoita, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria ja Amsterdamin Concergebouw-orkesteria. Gardner työskentelee myös paljon nuorten muusikkojen kanssa New Yorkin Juilliard -musiikkikorkeakoulussa ja johtaa Britannian kansallista nuoriso-orkesteria, Lontoon Barbican keskuksen nuoriso-orkesteria ja Birminghamin sinfoniaorkesterin nuoriso-orkesteria. Gardner on palkittu Royal Philharmonic Societyn parhaan kapellimestarin palkinnolla 2008 ja oopperatyöstään Olivier-palkinnolla 2009. Vuonna 2012 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Gardnerille OBE-arvon hänen musiikillisista ansioistaan.

Concert Artists Guild -kilpailun voittaja, Pohjoismaisten sellokilpailujen kakkonen sekä Moskovan Tšaikovski-kilpailun ja Turun sellokilpailun finalisti Marko Ylönen on yksi tunnetuimmista suomalaisista sellisteistä ja kamarimuusikoista. Hän on esiintynyt mm. Camerata Salzburgin, Englantilaisen kamariorkesterin ja Prahan kamariorkesterin solistina. Soolokonsertteja Ylönen on pitänyt mm. New Yorkin Carnegie Hall’ssa ja Amsterdamin Concertgebouwssa. Kamarimusiikkia hän soittaa eri kokoonpanoissa kotimaisten muusikoiden lisäksi mm. sellisti Natalia Gutmanin, viulisti Gerhard Schulzin, sellisti Gary Hoffmanin ja pianisti Leif Ove Andsnesin kanssa. Ylönen toimii kamarimusiikin professorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.