Amfion pro musica classica

Daily Archives: 18.4.2017

You are browsing the site archives by date.

TAMPEREEN PIANOKILPAILU KÄYNNISTYY ENSI VIIKOLLA

Valtakunnallinen Tampereen pianokilpailu kokoaa 24.4.–5.5. Tampereen Musiikkiakatemialle ja Tampere-taloon Suomen nuoret 15–30-vuotiaat pianistitähdet. Kilpailun kaikki erät ovat avoimia yleisölle.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailuun on ilmoittautunut yli 50 pianistia ympäri maan. Eri ikäryhmät ovat kilpailussa monipuolisesti edustettuina. Alku- ja välierät järjestetään 24.–30.4. Tampereen Musiikkiakatemialla. Kilpailu huipentuu finaaleihin 4.–5.5. Tampere-talossa.

 Odotan innokkaana, millaista sanottavaa maamme nuorilla pianotaiteilijoilla on juuri nyt  ja millainen kokonaiskuva piirtyy suomalaisesta nuoren polven pianismista, kertoo kilpailun projektipäällikkö Jani Aarrevaara.

Tampereen pianokilpailun tuomaristoa luotsaa säveltäjä Kimmo Hakola. Tuomariston muut jäsenet ovat Sonja Fräki (Suomi), Liv Glaser (Norja), Paolo Giacometti (Hollanti), Kristiina Kask-Valve (Suomi) ja Mats Widlund (Ruotsi). Finaalissa soittaa Tampere Filharmonia kapellimestarinaan Klaus Mäkelä.

Kilpailuohjelmaan kuuluu mm. viimeisen sadan vuoden kuluessa sävellettyä suomalaista musiikkia ja kilpailun yhteydessä järjestetyssä sävellyskilpailussa palkittuja tamperelaisten säveltäjien teoksia. Paljon on jätetty tilaa myös kilpailijoiden omille ohjelmistovalinnoille.

Tampereen pianokilpailun päätukijat ovat Suomen Kulttuurirahasto, Sibelius-Akatemian Tukisäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Pro Musica Säätiö, Majaoja-säätiö, Tampereen kaupunki ja Tampereen konservatorio. Kilpailun suojelijana toimii Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Paulon Säätiö tilaa sellokonserton Sauli Zinovjevilta

Sauli Zinovjev. Kuva © Otto Virtanen.

Sauli Zinovjev. Kuva © Otto Virtanen.

Paulon Säätiö tilaa sellokonserton nuorelta suomalaissäveltäjältä Sauli Zinovjevilta. Tilaus on säätiön lahja 100-vuotiaalle Suomelle. Sellokonsertto kantaesitetään 3.2.2018 Sibafestin päätöskonsertissa Musiikkitalossa Helsingissä. Konsertissa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteria johtaa Atso Almila. Konserton solisti valitaan koesoitolla toukokuussa 2017 Sibelius-Akatemian sello-opiskelijoista.

Paulon Säätiö haluaa lahjoittaa 100-vuotiaalle Suomelle jotain pysyvää, ja teostilauksellaan se tukee Suomen säveltaidetta. Säätiö on kansainvälisen Paulon sellokilpailun päärahoittaja. Sauli Zinovjev on säveltänyt aiemmin mm. teokset Charged I & II (2015–2016) kahdeksalle sellolle ja sooloselloteoksen Arco (2014). Nyt tilattu sellokonsertto on kestoltaan 15–20 minuuttia.

Sauli Zinovjev (s. 1988) on uuden säveltäjäsukupolven nousevia nimiä. Hän sijoittui vuonna 2014 kolmanneksi kansainvälisessä Uuno Klami -sävellyskilpailussa orkesteriteoksellaan Gryf (2013). Radion sinfoniaorkesteri kantaesitti helmikuussa 2017 hänen orkesteriteoksensa Batterian (2016, Ylen tilaus).

– Paulon Säätiön tilaus on suuri luottamuksen osoitus ja kunnia, Sauli Zinovjev toteaa. – Tilauksesta syntyy teos, jota toivottavasti pääsee kuulemaan useammankin kerran. Pöytälaatikkoon ei ole motivoivaa säveltää. Kaikkiaan tilauksen saaminen on hirveän tärkeää henkisesti. Toki se tarkoittaa myös elantoa.

Zinovjev valmistui musiikin maisteriksi 2015 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta, jossa hänen sävellysopettajansa oli Tapio Nevanlinna. Hän on täydentänyt opintojaan Karlsruhessa Wolfgang Rihmin johdolla. Zinovjev aloitti musiikkiopinnot Lahden konservatoriossa, jossa hän opiskeli pianonsoittoa. Hänen teoksiaan ovat esittäneet RSO:n ja Kymi Sinfoniettan lisäksi mm. Sinfonia Lahti ja Oulu Sinfonia sekä saksalainen Ensemble Recherche ja tanskalainen Esbjerg Ensemble.

Sibafest on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian joka toinen vuosi järjestämä festivaali. Vuoden 2018 Sibafestin taiteellinen johtaja on kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professori Atso Almila. Viikon kestävä tapahtuma esittelee yleisölle Sibelius-Akatemian toimintaa kaikessa laajudessaan. Seitsemäs Sibafest järjestetään Musiikkitalossa 27.1.­–3.2.2018.

Paulon Säätiö on apurahoja jakava säätiö, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea lääketieteellistä tutkimustyötä, tukea ja kehittää kuvaama- ja musiikkitaidetta sekä edistää liikesivistyksellistä tutkimus- ja koulutustyötä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö jakaa vuosittain apurahoja edellä mainittuihin tarkoituksiin. Säätiö on perustettu vuonna 1966. Säätiön rahoittama Kansainvälinen Paulon Sellokilpailu järjestetään joka viides vuosi. Seuraavan kerran kilpailu on lokakuussa 2018.