Amfion pro musica classica

Daily Archives: 14.4.2017

You are browsing the site archives by date.

RSO kantaesittää Jaakko Kuusiston Konserton fagotille ja orkesterille

Jaakko Kuusisto

Jaakko Kuusisto

Radion sinfoniaorkesteri kantaesittää Yleisradion Jaakko Kuusistolta tilaaman Konserton fagotille ja orkesterille 21.4. Musiikkitalossa. Solistina esiintyy orkesterin oma soolofagotisti Otto Virtanen. Kapellimestari Anna-Maria Helsingin johdolla ohjelmassa on myös Sibeliuksen Rakastava-sarja ja Elgarin Enigma-muunnelmat.  Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Huhtikuun kamarimusiikkikonsertissa sunnuntaina 23.4. Harjoitussali PAAVOssa RSO:n muusikot esittävät suomalaisia pianotrioja Suomen satavuotisen itsenäisyyden ajalta.

Jaakko Kuusisto on tullut tunnetuksi viulistina ja kamarimuusikkona ja Sinfonia Lahden konserttimestarina. Tuosta tehtävästä hän on siirtynyt luontevasti kapellimestarin tehtäviin ja johtanut niin koti- kuin ulkomaillakin monia keskeisiä orkestereja ja laajaa ohjelmistoa. Säveltäjänä Kuusisto ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn tyyliin, mikä on antanut mahdollisuuden tarttua hyvin erilaisiin aiheisiin ja sulauttaa vaikutteita Debussystä ja Stravinskysta viimeisimpiin virtauksiin. Konsertto fagotille ja orkesterille on Kuusiston ensimmäinen puhallinsoittimelle kirjoitettu solistinen teos. ”Aiemmissa konsertoissani olen voinut sanoa operoivani tutulla maaperällä; viulukonserton osalta itsestään selvästi, ja pianokonserton säveltämistä helpotti harrastuspohjainen suhteeni pianonsoittoon. Fagottia en kuitenkaan ole koskaan edes kokeillut. Edellä mainittuihin teoksiin verrattuna konsertto fagotille ja orkesterille on hiljaisempi, herkempi ja sisäänpäin kääntyneempi” säveltäjä kertoo.

RSO:n 1. soolofagotisti Otto Virtanen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Tanskan kuninkaallisessa konservatoriossa sekä Pariisin konservatoriossa. Ennen RSO:a Virtanen työskenteli Helsingin kaupunginorkesterissa sekä Tampere Filharmoniassa. Orkesterimuusikon työnsä lisäksi hän esiintyy säännöllisesti mm. fagottitrio VITAL BASSOONissa, kamariyhtye TampereRawssa sekä puhallinkvintetti Idée Fixessa. Virtanen on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten säveltäjien kanssa sekä soittanut paljon kantaesityksiä ja Suomen ensiesityksiä.

Anna-Maria Helsing on saavuttanut mainetta kapellimestarina Pohjoismaiden ykkösorkestereissa ja oopperataloissa. Vuosina 2010–2013 Helsing toimi Oulu Sinfonian ylikapellimestarina. Kuluvalla kaudella hän debytoi mm. Lontoon Philharmonia-orkesterin ja Norjan radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oopperaa Helsing on johtanut mm. Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Oulussa ja Tampereella.

21.4. klo 19
Perjantaisarja 13

Jean Sibelius: Rakastava
Jaakko Kuusisto: Konsertto fagotille ja orkesterille op. 35, kantaesitys (Ylen tilaus)
Edward Elgar: Enigma-muunnelmat
Ennen konserttia klo 18, alalämpiö: Minkälainen on uusi konsertto – ja minkälainen soitin on fagotti? Toimittaja Outi Paanasen haastateltavana säveltäjä Jaakko Kuusisto ja RSO:n fagotistit.

23.4. klo 15
Kamarimusiikkikonsertti 8
Harjoitussali PAAVO

Ensimmäiset kiusaukset, suomalaisia pianotrioja 1917–2017
Joonas Kokkonen: Pianotrio (1948)
Jukka Koskinen: Pianotrio (1983)
Aarre Merikanto: Pianotrio (1917)

Arvio: Blomstedtin ja RSO:n unohtumaton ilta Sibeliuksen ja Beethovenin parissa

Herbert Blomstedt, RSO ja unohtumaton Sibeliuksen neljäs sinfonia. Kuva © Jari Kallio.

Herbert Blomstedt, RSO ja unohtumaton Sibeliuksen neljäs sinfonia. Kuva © Jari Kallio.

Pääsiäisviikolla Radion sinfoniaorkesterin vieraaksi oli saapunut heinäkuussa  yhdeksänkymmentävuotispäiviään viettävä ikinuori Herbert Blomstedt. Tuomisinaan maestrolla oli tällä kertaa kaksi verratonta orkesterikirjallisuuden klassikkoa, Sibeliuksen neljäs sinfonia (1910-11) ja Beethovenin viides sinfonia (1804-08).

Sibeliuksen a-mollisinfonia on kertakaikkisen tinkimätön teos. Säveltäjänsä mukaan siinä ei tunnetusti ole ripaustakaan sirkusta. Vaikka Sibelius pyrkikin tietoisesti asemoitumaan etäälle ennen kaikkea Richard Straussista mutta myös sinfonikkokollegastaan Gustav Mahlerista, voi neljännestä sinfoniasta löytää tiettyjä yhtymäkohtia jälkimmäisen viidenteen ja kuudenteen sekä jopa keskeneräiseen kymmenteen sinfoniaan.

Sibelius avaa sinfoniansa hitaalla Tempo molto moderato, quasi adagio -osalla, jonka ensimmäistä tahtia hallitsee tritonuskulku c-d-fis-e. Sävyt ovat tummien jousten ja fagotin värittämiä. Musiikki kohoaa hetkittäin pimeydestä, mutta varsinaista kirkastumista ei tapahdu kuin häivähdyksenomaisesti. Sibelius ajaa sinfoniansa etsimään tietään tummien varjojen lomassa, kuten jousten tremolokulkujen päällä harhailevat puhallinten aiheet tahtien 70-88 paikkeilla hätkähdyttävästi osoittavat.

Tätä musiikkia kuulee verrattavan Wagnerin Parsifaliin, eikä ihme, sillä jonkinlainen perheyhtäläisyyden tuntu näiden ulkoisesti varsin erilaisten teosten välillä tuntuu vallitsevan. Jos Webern olisi säveltänyt oman pitkäperjantain ihmeensä, lopputulos olisi saattanut olla samalla tavoin tiivistyneen keskittynyt kuin Sibeliuksella.

Jo avausosaa kuunnellessa kävi ilmeiseksi, että Blomstedtin ja RSO yhteistyöstä oli kasvamassa jotakin varsin ainutlaatuista. Harvoin olen kuullut tämän teoksen piirtyvän soivaksi todellisuudeksi yhtä vastaansanomattoman hienosti ja johdonmukaisesti.

Toinen osa, Allegro molto vivace alkaa lähes leikittelevällä oboemelodialla. Tästä kasvaa impressionistissävytteinen, joskin tummanpuhuvampi tanssi, jonka unenomaisen tunnelman Radion sinfoniaorkesteri toteutti Blomstedtin johdolla kerrassaan upeasti.

Sibeliuksen hidas osa, Il tempo largo on arkkitehtoninen mestarinäyte Brucknerin hengessä, joskin soiva asu on varsin erilainen. Tätä osaa kuulee välillä johdettavan esitysmerkinnän inspiroimana varsin hitaasti, mikä ei aina ole välttämättä musiikille eduksi. Blomstedtin temporatkaisut tuntuivat jotakuinkin optimaalisilta, ja RSO:n hieno sointi teki oikeutta tälle Sibeliuksen sinfonioiden hitaista osista kenties hienoimmalle.

Finaaliallegro on Mahlerin kuudennen sinfonian finaalin ohella yksi kaikkein syvimmältä kouraisevista sinfonisista päätöksistä. Musiikki pyrkii kohti korkeuksia kellopelin kirkastaman kudoksen kautta, mutta on tuomittu syöksymään pimeyteen.

Finaalin kohtalokasta vaskipurkausta seuraavat viimeiset partituurinsivut ovat Sibeliuksen nerokkaimpia. Mahlerin viidennen sinfonian Stürmisch bewegt -osan päätöksen ja kuudennen sinfonian finaalin eräiden taitteiden tavoin Sibelius antaa musiikin hajota fragmenteiksi, jotka ovat tuomittuja haihtumaan ilmaan, kuten musiikillisella materiaalilla myöhemmin Webernin teoksissa on usein tapana. Lopulta kahdeksan a-mollisointua saattelevat sinfonian karun vaikuttavaan päätökseensä.

Musiikki ei ole kilpailua, jossa tulkintoja pistetään paremmuusjärjestykseen tai jaetaan mitalisijoja, mutta en silti voi olla sanomatta, että tämä Radion sinfoniaorkesterin ja Herbert Blomstedtin näkemys Sibeliuksen neljännestä sinfoniasta on varmasti yksi hienoimpia koskaan kuulemiani Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikoiden sekä Osmo Vänskän ja lahtelaisten tulkintojen ohella.

RSO tavoitti Sibeliuksen sointimaailman mitä vakuuttavimmin ja niin kokonaisuuden kuin yksityiskohtienkin toteutus oli vertaansa vailla. Blomstedtin Sibelius-näkemys muistutti kuinka oivallinen skandinaavisen musiikin tulkitsija hän onkaan.

Väliajan jälkeen edessä oli seikkailu Beethovenin maailmaan. Blomstedt on taannoin johtanut kaikki säveltäjän sinfoniat Leipzigissa Gewandhaus-orkesterin kanssa. Tätä sinfoniasykliä ollaan parhaillaan julkaisemassa videotallenteina.

Beethoven-tulkintatraditiossa astuttiin jännittävään vaiheeseen lähestyttäessä vuosituhannen vaihdetta, kun Jonathan Del Marin vuosia työstämä kriittinen partituurieditio sinfonioista ilmestyi. Tämä editio oli myös Blomstedtin tulkinnan lähtökohtana.

Mutta millainen kokemus Beethovenin viides mahtoikaan olla aikalaisyleisön korvissa.  Vaikka tämä teos on toki lähestulkoon jokaiselle nykykuulijalle mitä tutuin, voivat inspirotunut näkemys ja sen taidokas toteutus avata kuulijalle kokonaan uusia maisemia, kuten torstaina Musiikkitalossa saatiin kokea.

Ajatellaan sinfoian ensimmäistä osaa. Sen läpäisee allegron itsepäinen, uhkaava neljän sävelen motiivi. Tämä motiivi, ei siis edes melodia, ei jätä kuulijaa rauhaan. Se ponnahtelee soitinryhmältä toiselle, purkautuen välillä voimakkaana orkesterituttina, välillä punoutuen hiljaa hiipien kudokseen. Musiikissa on liike-energiaa on kuin John Adamsin tai Magnus Linbergin teoksissa konsanaan.

Toinen osa, andante con moto, on Nikolaus Harnoncourtin sanoin kuin rukous. Se avaa mielenmaisemia, joista voi assosioida niin Schubertin kuin Brucknerinkin myöhempään sinfoniseen keksintään.

Entäpä scherzon hiipytyvä avaus, josta käyrätorvien kajahdus nostaa musiikin lentoon peräänantamattomalla voimalla? Mikä oivallus! Kun Beethoven pilkkoo materiaaliaan ja hajauttaa sen aiheiksi eri puolille orkesteria tanssivien pizzicatojen keskelle tahtien 243-323 välillä, ei Berliozin Fantastinen sinfonia ole kaukana.

Ja lopulta tuo finaalin riemukkuus, jossa pasuunat ja piccolo esiintyvät ensi kertaa sinfoniassa. Tämä on kuin ulkoilmamusiikkia konserttisalissa, äärimmäisyyttä kuten myöhemmin Mahlerilla. Mitäpä muuta voisi enää lisätä kuin loputtoman vuolaan codan!

Niin ilahduttavan raikasta uuden etsintää oli Blomstedtin ja RSO:n Beethoven-soitto täynnänsä, että nämä ajatuskulut tulvivat spontaanisti mieleen konsertista nauttiessaan. Oli kuin olisi saanut seikkailla tämän sinfonioista tunnetuimman maailmassa ensimmäistä kertaa. Unohtumaton ilta! Blomstedtin seuraavaa vierailua odotellessa.

— Jari Kallio

Radion sinfoniaorkesteri
Herbert Blomstedt, kapellimestari

Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 a-molli, op. 63
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 5 c-molli, op. 67

Musiikkitalo, Helsinki
To 14.04.2017 klo 19.00