Amfion pro musica classica

Monthly Archives: maaliskuu 2017

You are browsing the site archives by month.

Maati Rehor on valittu Turun filharmonisen orkesterin intendentiksi

maatirehor9130m

Turun kulttuurilautakunta on valinnut MuM Markéta (Maati) Rehorin Turun kaupunginorkesterin toistaiseksi voimassa olevaan intendentin virkaan 1.8.2017 alkaen. Orkesterin nykyisen intendentin Emilie Gardbergin määräaikainen 5-vuotinen sopimus päättyy 31.7.2017.

Maati Rehor (s. 1976, Raahe) on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian taidehallinnon Arts management -maisteriohjelmasta. Hänellä on myös musiikkipedagogin pätevyys.  Tällä hetkellä Rehor toimii Kamariorkesteri Avantin toiminnanjohtajana. Aiemmin Rehor on toiminut muun muassa Suomen Jazzliitto ry:n toiminnanjohtajana ja ollut mukana käynnistämässä Flame Jazz ry:n toimintaa Turussa. Hän on myös toiminut Sibelius-Akatemiassa tuottajana ja sitä ennen laulunopettajana ja laulajana.


Åbo kulturnämnd har valt MuM Markéta (Maati) Rehor till Åbo stadsorkesterns intendent från den 1 augusti 2017. Tjänsten är på visstid. Rehor tillträder som intendent efter Emilie Gardberg efter att dennes 5-åriga avtal upphör den 31 juli 2017.

Maati Rehor (f. 1976, Brahestad) har studerat vid magisterprogrammet Art Management vid Sibelius-Akademin. Hon har även musikpedagogisk behörighet.

Maati Rehor är för närvarande verksamhetsledare för Kammarorkestern Avanti!. Rehor har tidigare arbetat bland annat som verksamhetsledare för Finlands Jazzförbund r.f., samt startat Flame Jazz r.f:s verksamhet i Åbo. Hon har även varit verksam som producent vid Sibelius-Akademin, samt som sånglärare och sångare.

Sibeliuksen kirjeenvaihtoa lahjoituksena Kansallismuseolle

Rolando Pieraccini, kustantaja, kirjallisuudentutkija, keräilijä ja mesenaatti, on lahjoittanut Kansallismuseolle kaksi kansallisesti merkittävää kirje- ja asiakirjakokoelmaa, joiden kerääminen on ollut hänelle vuosikymmenten intohimo. Hän aloitti keräämisen vuonna 1965 ja on jatkanut sitä tähän päivään saakka. Suomessa vuodesta 1975 asunut Pieraccini on monessa yhteydessä osoittautunut suureksi Suomen ja suomalaisten ystäväksi, ja hänet tunnetaan myös laajoista teoslahjoituksista mm. Ateneumin taidemuseolle (nyk. Kansallisgallerialle).

Kansallismuseolle lahjoitetuista asiakirjakokonaisuuksista toinen käsittää Jean Sibeliuksen aineistoa. Kirjeitä on noin 200 kpl, josta suurimman ja myös tieteellisesti arvokkaimman osuuden muodostaa Sibeliuksen ja hänen kustantajansa Robert Lienaun välinen kirjeenvaihto. Muita merkittäviä vastaanottajia ovat mm. Sir Thomas Beecham ja Walter Legge.

Kansallismuseon ylijohtajan Elina Anttilan mukaan lahjoitus vahvistaa kansallisesti tärkeiden ja tunnettujen henkilöiden henkilöhistoriaa museon kokoelmissa ja näyttelyissä.

Rolando Pieraccinin keräämät kokoelmat ovat kansallisaarteita. Alkuperäiset kirjeet tarjoavat ainutlaatuisen kosketuksen monen historiaamme ja kulttuuriimme keskeisellä tavalla vaikuttaneen henkilön elämään. Osana kansalliskokoelmaa ne heijastavat myös jaettua ja yhteistä historiaa. Lahjoitus on tärkeä itsenäisyyden juhlavuoden teko.

Virtuosi di Kuhmo palaa huhtikuussa konserttilavoille

Kuva © Maarit Kytöharju

Kuva © Maarit Kytöharju

Huippuluokan jousiorkesterina tunnettu Virtuosi di Kuhmo palaa keväällä 2017 konserttilavoille perinteistä jousiorkesteria hieman pienempänä kamariensemblenä

Virtuosi di Kuhmon aktiivisimpina toiminta-aikoina orkesteri saavutti aseman kansainvälisestikin kiinnostavana ja korkeatasoisena yhtyeenä. VdK:n levytykset sekä vierailut eri festivaaleilla ympäri Eurooppaa saivat ylistäviä arvioita niin kansainvälisessä sanomalehdistössä kuin musiikkiaikakauslehdissä. Nykyisin VdK:n muodostanut muusikkojoukko toimii keskeisissä tehtävissä suomalaisissa orkesterissa. Monet konsertoivat myös edelleen ympäri maailmaa sekä toimivat opetustehtävissä.

Koska vuosikausien aikana rakentunut yhteisoittotraditio on yhä olemassa, on orkesteri muovannut toimintaansa kamarimusiikillisempaan suuntaan. Edellämainitut kiireet ja uudet haasteet tekevät varsinaisten orkesteriperiodien toteuttamisen logistisista syistä erittäin haastavaksi. Nykyisellä toimintamallillaan Virtuosi di Kuhmon ytimen muodostanneet muusikot voivat jatkaa traditionsa ylläpitämistä konserttikohtaisesti muodostuvissa yhtyeissä. Samalla voidaan tuoda useammin konserttiohjelmiin teoksia joita kuullaan harvemmin festivaalien ulkopuolella.

”Kiertävä Kamari”-projekti pyrkii elävoittämään konserttielämää myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Pääkaupunkiseudun runsas konserttitarjonta ja varsinaista orkesteria hieman pienemmän ensemblen mukanaan tuoma joustavuus saivat VdK:n lanseeraamaan ”Kiertävä Kamari”-konserttiformaatin. Tämän formaatin tarkoitus on tarjota mille tahansa asiaa lähellä olevalle yhteisölle helppo tapa järjestää paikkakunnallaan konsertteja matalan kynnyksen periaatteella.
Kiertävä Kamari-konsertissa Virtuosi di Kuhmo huolehtii suuresta osasta konserttivalmisteluja ja kantaa myös suuren osan taloudellisista riskeistä mitä konserttien järjestämiseen voi liittyä. Lisätietoa Kiertävä Kamari-konserttien järjestämisestä: www.virtuosidikuhmo.fi/kamari. Ensimmäinen Kiertävä Kamari -konsertti pidetään Forssan työväentalolla; lauantaina 8. huhtikuuta klo 17 kuullaan Aleksandr Borodinin sekä Pjotr Tsaikovskin jousisekstetot, sekä amerikkalaisen Kenji Bunchin ”String  Circle”. Konsertin paikallisena järjestäjänä on kulttuuriyhdistys Kuvio. Sama ohjelma kuullaan seuraavana päivänä myös Helsingissä Virtuosi di Kuhmon astuessa G Livelabin lavalle 9.4. klo 19.

Huhtikuun Virtuosi di Kuhmo-kokoonpanossa soittavat:
Emma Vähälä & Kati Kuusava, viulu
Olli Kilpiö & Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Mikko Ivars & Tuomas Lehto, sello

arvio: Ensemble InterContemporainin kunniansositus Boulezille kohosi täydellisyyteen

Sopraano Yeree Suh ja Ensemble InterContemporain tulkitsivat Weberniä kerrassaan vaikuttavasti. Kuva © Jari Kallio.

Sopraano Yeree Suh ja Ensemble InterContemporain tulkitsivat Weberniä kerrassaan vaikuttavasti. Kuva © Jari Kallio.

Neljäkymmentävuotisjuhlaviikonloppunsa toisessa konsertissa Matthias Pintscherin johtama Ensemble InterContemporain osoitti kunnioitustaan perustajalleen Pierre Boulezille (1925-2016) mitä jännittävimmällä ja tinkimättömän boulezlaisella ohjelmalla.

Illan aluksi kuultiin Arnold Schönbergin (1874-1951) legendaarinen Kamarisinfonia, op. 9 (1906). Aikoinaan Berliinissä tämän huikean musiikillisen keksinnän tiivistymän kuullut Sibelius määritteli nuoremman kollegansa sävellyksen mestariteokseksi, mutta totesi samassa virkkeessä sen kuuntelemisen olevan korvienpiinaa.

On totta, että Schönbergin tiivis muoto, musiikillisen materiaalin mitä mielenkiintoisimmat syklit ja muodonmuutokset sekä rikkaat harmoniat eivät päästä kuulijaa helpolla. Mutta osaavissa käsissä Kamarisinfonia on kaukana piinasta.

Kiitos suomalaisen kirjastolaitoksen, omakohtainen tuttavuuteni Schönbergin mestariteoksen kanssa alkoi juuri Boulezin ja EIC:n klassikkolevytyksellä. Kotilainassa useaan otteeseen ollut CBS:n mainio vinyyliboksi herätti lukioikäisessä mielessäni intohimon Wienin toisen koulukunnan modernismiin, musiikilliseen seikkailuun, joka on sittemmin ollut ehtymätön ilon lähde.

Boulezin hengessä Pintscherin ja Ensemble InterContemporainin muusikoiden Kamarisinfonian tulkinta oli mitä riemastuttavin ja valaisevin. Schönbergin yksiosainen rakenne, jonka sisältä löytyvät sinfonian olennaiset elementit sonaattimuodosta scherzo- ja adagio-jaksoihin, vaatii sekä tarkoin harkittua kokonaisarkkitehtuuria että soinnin jatkuvaa läpikuultavuutta muodostuakseen mielekkäksi soivaksi kokonaisuudeksi. Nämä päämäärät saavutettiin lauantain konsertissa kertakaikkisen täydellisesti. Ja mikä ilahduttavinta, sellaista oli EIC:n muusikoiden virtuositeetti, että Schönbergin harmonioiden emotionaalinen intensiteetti sai hehkua pidäkkeettömästi soinnin kuulaudesta tinkimättä.

Anton Weberniä (1883-1945) ei konserteissa liian usein pääse kuulemaan. Silloin harvakseltaan kun hänen teoksiaan soitetaan, on aina aihetta iloon. Niinpä ei voi kyllin korostaa sitä innostusta, jota voi kokea saadessaan kuulla peräti seitsemän Webernin teosta saman illan kuluessa!

Ohjelmaan kuului säveltäjän viisi orkesterilaulukokoelmaa vuosilta 1910-24 sekä näiden lomaan sijoitettuna Konsertto yhdeksälle instrumentille, op. 24 (1934) sekä Viisi orkesterikappaletta, op. 10 (1913).

Webernin hienovireinen sävelkieli taipuu vokaalimusiikkiin oivallisesti. Musiikki peilaa tekstin nyansseja ihailtavasti niin laulumelodioiden taitavasti merkityksiä täyteen ladatuissa käänteissä kuin säestyksen instrumentaalisissa ja harmonisissa yksityiskohdissakin. Webernin soitinnus on lauluissa kenties kekseliäimmillään. Kamariorkesterin sointivärejä rikastuttavat vuorollaan harppu, celesta, harmoni, mandoliini ja kitara.

Sopraano Yeree Suh oli sisäistänyt Webernin tyylin läpikotaisin. Jokainen ohikiitävä vokaalinen hetki tuli hänen tulkinnassaan vangituksi mitä puhuttelevimpaan soivaan asuun. Artikulaation kirkkautta saattoi vain ihailla. Pintscherin johdolla Ensemble InterContemporain oli solistin verraton partneri. Soiton herkkyyttä, puhtautta, ilmeikkyyttä ja erehtymätöntä balanssia oli nautinto kuunnella.

Yleisö eli vahvasti Webernin lauluissa mukana palkiten solistin ja muusikot huumaavilla aplodeilla. Kuulijat voi hurmata myös näin.

Viisi orkesterikappaletta, op. 10 on Webernin äärimmäisimpiä teoksia. Tuskin missään hänen teoksistaan musiikillinen materiaali on yhtä tiivistettyä. Yhteensä juuri ja juuri viisiminuuttinen opus on tulvillaan soivaa informaatiota. Sen soinneissa avautuu kokonainen maailma, jonka tavoittaminen vaatii muusikoilta, ja yleisöltä, äärimmäistä keskittymistä. Tähän omintakeiseen soivaan todellisuuteen EIC ja Pintscher kuljettivat yleisön mitä luontevimmin.

Hieno oli myös Konserton, op. 24 tulkinta. Webern on suodattanut tarkkaan kontrolloidusta rakenteestaan kaiken ylimääräisen saavuttaen näin kertakaikkisen intensiivisen ja kirkkaan kokonaismuodon, jolle Ensemble InterContemporain antoi erittäin huolitellun soivan asun.

Konsertin jälkimmäinen puoli oli omistettu Boulezin huikealle tilan ja ajan tutkielmalle. Kolmelle pianolle, kolmelle harpulle ja kolmelle lyömäsoittajalle sävelletty liki neljäkymmentäminuuttinen sur Incises (1996-98) on säveltäjänsä kekseliäimpiä ja vaikuttavimpia teoksia.

Kuten usein Boulezin myöhäisteosten kohdalla, myös sur Incises perustaa musiikillisen materiaalinsa säveltäjän varhaisempaan tuotantoon. Kuten otsikko paljastaa, taustalta löytyy pianoteos Incises (1994), joka muodostaa lähtökohdan sur Incisesin maailmaan.

Alun perin Maurizio Pollinille eräänlaiseksi pianokonsertoksi kaavailtu teos koki kuitenkin moninaisen muodonmuutosprosessin Boulezin etsiessä uudenlaista musiikillista ilmaisua, joka ei niinkään ankkuroituisi perinteeseen, vaan pyrkisi kohti jotakin uutta. Koska Bartók oli jo säveltänyt Sonaattinsa kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille ja Stravinsky oli perinpohjaisesti tutkinut neljän pianon mahdollisuuksia Les Nocesissa, Boulez päätyi valitsemaan kolmen pianon yhdistelmän tiekseen ulos traditionaalisesta konserttomuodosta.

Kolmen pianon ohessa Boulez käyttää kolmen harpistin ja kolmen lyömäsoittajan ensembleä, jonka rooli ei ole niinkään perinteisen säestävä. Sen sijaan harput ja lyömäsoittimet muodostavat ikään kuin peilisalin, jonka heijastuksissa pianojen musiikillinen materiaali saa loputtomasti uusia värejä ja muotoja.

Kuten Berlioz Grand traité d’instrumentation et d’orchestration modernesissaan huomauttaa, soiva tila on mitä olennaisin musiikillinen parametri. Boulez on tutkinut tilaelementtiä monissa teoksissaan, perinpohjaisimmin Réponsissa (1982-84), jossa solistit sijoitetaan eri puolille salia soitinyhtyeen ollessa orkesterilavalla. Vaikka sur Incisesin yhdeksän muusikkoa ovat kaikki lavalla, on heidät sijoitettu avaraan viuhkamaiseen muotoon, jolloin materiaalin siirtyminen soittimelta toiselle on aina myös harkittu liike soivan tilan näkökulmasta.

On uskomatonta, millaisen kirjon sointivärejä, tekstuureja, rytmisiä eleitä, tilaefektejä ja dynaamisia kontrasteja Boulezin partituuri pitää sisällään. Musiikki on jatkuvassa muodonmuutoksessa eikä liki neljäänkymmeneen minuuttiin sisälly yhtään pysähtynyttä hetkeä. Tämä kaappaa kuulijan kiinnostuksen ja tarkkaavaisuuden vastaansanomattomalla intensiteetillä ja hämmästyttävällä vaivavattomuudella. sur Incisesin kaksi osaa, joiden otsikkoina on sattuvasti Moment 1 ja Moment 2, tuntuvat kiitävän ohitse huumaavassa hetkessä.

Sanat uupuvat kesken yrityksissä kuvailla sitä täydellisyyttä, jolla Ensemble InterContemporainin solistit ja Matthias Pintscher sur Incisesin toteuttivat. Tätä syvää musiikillista kokemusta onkin kenties mahdotonta kuvailla. Mutta paikalla olleet tietävät, miten erityinen ilta oli kyseessä. Loppuunmyydyn Philharmonien suuren salin pitkä rikkumaton hiljaisuus sur Incisesin päätteeksi kertoo oikeastaan kaiken. Tässä konsertissa onnistui kaikki.

— Jari Kallio

Ensemble InterContemporain
Matthias Pintscher, kapellimestari
Yeree Suh, sopraano

Arnold Schönberg: Kamarisinfonia, op. 9
Anton Webern: Kolme orkesterilaulua, op. post.
Anton Webern: Kaksi laulua, op. 8
Anton Webern: Viisi hengellistä laulua, op. 15
Anton Webern: Konsertto, op. 24
Anton Webern: Kolme laulua, op. 18
Anton Webern: Kolme kansanlaulua, op. 17
Anton Webern: Viisi orkesterikappaletta, op. 10
Pierre Boulez: sur Incises

Philharmonie de Paris
La 18.3.2017, klo 20.30

 

Arvio: Jännittävä maratonkonsertti juhlisti Ensemble InterContemporainin neljää vuosikymmentä oivallisesti

Matthias Pintscher ja neljäkymmentävuotias Ensemble InterContemporain Pariisin Cité de ka Musiquessa perjantaina. Kuva © Jari Kallio.

Matthias Pintscher ja neljäkymmentävuotias Ensemble InterContemporain Pariisin Cité de ka Musiquessa perjantaina. Kuva © Jari Kallio.

Kuluvana viikonloppuna pariisilainen nykymusiikkiyhtye Ensemble InterContemporain viettää neljäkymmentävuotisjuhliaan. Pierre Boulezin 70-luvulla perustamasta yhtyeestä on kasvanut nykymusiikin legendaarinen esittäjäkokoonpano, jonka moni-ilmeinen virtuositeetti on kaikkialla tunnettu.

Boulez itse siirtyi melko nopeasti Ensemble InterContemporainin taustavaikuttajaksi säilyttäen kuitenkin tiiviit yhteistyösiteet aivan loppuun saakka. Boulezin jälkeen EIC:n musiikillisina johtajina ovat toimineet Michel Tabachnik, Peter Eötvös, David Robertson, Jonathan Nott ja Susanna Mälkki. Nykyinen musiikillinen johtaja Matthias Pintscher aloitti kautensa vuonna 2013.

Ensemble InterContemporain on kenties tunnetuin 1970- ja 80-luvuilla Euroopassa perustetuista nykymusiikkiin keskittyvistä yhtyeistä. London Sinfonietta, hollantilainen Schönberg Ensemble, saksalainen Ensemble Modern ja suomalainen Avanti! perustettiin EIC:n tavoin täyttämään sitä aukkoa, jonka monet säveltäjät ja muusikot sekä myös musiikinharrastajat kokivat jääneen perinteisten orkesterien ja kamariyhtyeiden ohjelmistoihin. Sittemmin myös monen sinfoniaorkesterin sisälle on perustettu omia nykymusiikkiyhtyeitä.

Ensemble InterContemporain määrittelee itsensä solistiyhtyeeksi, ei orkesteriksi. Alusta alkaen Boulezin yksi konsepteista olikin monimuotoisuus. EIC:n soittajisto esiintyisi solisteina, mitä moninaisimpina yhtyeinä sekä kolmenkymmenen muusikon kamariorkesterina aina kulloinkin esitettävän musiikin vaatimusten mukaan.

Viikonlopun ensimmäisen juhlakonsertin ajatuksena olikin esitellä juuri EIC:n laaja-alaisuutta. Huilistit Sophie Cherrier ja Emmanuelle Ophèle olivat suuunnitelleet väljästi neljään osaan jakautuneen ohjelman, jossa kuultiin teoksia tai teoskatkelmia yhtyeen kaikilta vuosikymmeniltä; sooloteoksia, kamarimusiikkia sekä erilaisia yhtyeteoksia.

Illan avauksena kuutiin Luciano Berion mainio fanfaari Call, jonka yhtyeen upea vaskikvintetti soitti parvelta käsin. Huikea oli myös lyömäsoittaja Samuel Favren tulkinta Iannis Xenakisin riemastuttavasta Rebondsista, jonka alati muotoaan muuttavia lyömäsoitinten mukaansatempaavia rytmisiä kuvioita oli nautinto seurata.

Ensimmäisenä yhtyeteoksena kuultiin Pintcherin johtama katkelma Franco Donatonin Temasta, jossa huomio kiinnittyi ennen kaikkea yhteissoiton tarkkuuteen ja puhtauteen.

Yksi illan vaikuttavimmista teoksista oli Boulezin Mémoriale (…explosante-fixe… Originel). Johdantopuheessaan Pintscher luonnehti tätä alun perin EIC:n huilisti Lawrence Beauregardin muistolle sävellettyä kappaletta Boulezin henkilökohtaisimmaksi teokseksi. Mémoriale onkin mitä koskettavin boulezilainen elegia. Kaikkea halpahintaista sentimentaalisuutta karttaessaan tämä soolohuilulle, jousille ja käyrätorville sävelletty meditaatio on äärettömän koskettavaa musiikkia.

Boulezin haikeasta Mémorialesta siirryttiin kahden unkarilaissyntyisen oman tien kulkijan musiikkiin. Ensin György Kurtágin Jelek, játékok és üzenetek sai altisti Odile Auboinilta verrattoman tulkinnan, jonka jatkoksi Pintscher johti György Ligetin hulvattoman kamarikonserton kolmannen osan, jossa EIC:n rytmistä taituruutta oli riemullista seurata.

Vaikuttava oli myös Gerard Griseyn Modulationsin kertakaikkisen saumaton toteutus, yksi konsertin pysähdyttävimpiä hetkiä.

Vaskikvintetin rikkaisiin sointeihin palattiin Pascal Dusapinin Stanzessa, EIC:n jousikvartetti puolestaan sai loistaa Ivan Fedelen hienon Pentalogon Quartetin parissa. Sir Harrison Birtwistlen upeasta puhallinteoksesta Five Distances kuultiin myös kerrassaan vaikuttava katkelma. Pintscherin johtama George Benjaminin Three Inventions Olivier Messiaenin muistollle oli yksi henkilökohtaisia suosikkejani illan ohjelmistossa. Tästä mainiosta teoksesta olisi mielellään kuunnellut ensimmäisen osan jatkoksi myös toisen ja kolmannen invention.

Pariisilaisille tuttu säveltäjä Marc-André Dalbavie vieraili Pintscherin kutsumana johtajankorokkeella oman Tactus-teoksensa tulkitsijana. Jälleen kuultiin vain yksi osa, tosin varsin kiinnostava sellainen.

Jos minun pitäisi valita illan teoksista vaikuttavin, olisi pohdittava hyvin pitkään Boulezin Mémorialen ja sooloklarinetisti Martin Adámekin hämmästyttävän hienon Elliott Carterin Gran tulkinnan välillä. Onneksi moisia valintoja ei tarvitse tehdä.

Konsertin alkuosan päätöksenä kuultu Wolfgang Rihmin rosoinen sointivyöry Gejagte Form sähköbassosäestyksineen lisäsi illan musiikillisen annin monimuotoisuutta oivallisesti.

Väliajalla, joka onneksi oli tavallista pidempi, oli tilaisuus pohtia illan konseptia. Yhtäältä oli suunnaton ilo kohdata näin paljon näin monimuotoista musiikkia häikäisevinä tulkintoina saman konsertin puitteissa, mutta toisaalta nopeat siirtymät teoksista ja teoskatkelmista toisiin vaativat myös kuulijalta huomattavasti tavallista enemmän keskittyneisyyttä, vaikka monet teoksista ennestään tuttuja olivatkin.

Silti on sanottava, että illan kokonaisdramaturgia oli tarkoin mietitty. Siirtymät teoksista ja kokoonpanoista toisiin toimivat tyylillisesti ja logistisesti varsin hyvin.

Konsertin jälkimmäisen puoliskon avasi Dimitri Vassilakisin tulkitsema Unsuk Chinin jännittävän moni-ilmeinen ensimmäinen pianoetydi. Sitten kuultiin peräkkäin kahta kamarikokoonpanoa Yan Mareszin Entrelacsin ja Jonathan Harveyn Death of Light / Light of Deathin katkelmissa, jotka peilasivat jälleen mainiosti EIC:n muusikoiden yhtyemusisoinnin moni-ilmeisyyttä.

Philippe Hurelin Tombeaun sointimaailma puolestaan muodosti tietoisen sillan Gérard Griseyn musiikkiin, kun taas Philippe Manouryn Fragments pour un portrait rakentui kuudennessa ja seitsemännessä osassaan aivan omaksi soivaksi todellisuudekseen.

Harva säveltäjä saa kuulijansa niin voimakkasti otteeseensa kuin Yann Robin hälyn ja musiikin rajamailla viilettävässä Art of Metal II:ssa. Metalliselle bassoklarinetille ja elektroniikalle sävelletty teos täyttää soivan tilan mitä mielikuvituksellisimmilla soinneilla, jotka bassoklarinetisti Alain Billard loihti upeasti esiin soittimestaan. Billard vangitsi yleisön tarkkaavaisuuden jotakuinkin täydellisesti, ainoastaan iäkkäämpi herrasmies takanani onnistui vaipumaan auvoiseen uneen hienoisesta kuorsauksesta päätellen.

Hiljaisuuden rajoilla viipyilevä Michel Jarrellin …Nachlese II… oli Jeanne-Marie Conquerin viulun ja Éric-Maria Couturierin sellon ilmeikkäiden pizzicatojen jännittävä tutkielma, jota tuo takarivin unelias herrasmieskin ystävällisesti herätettiin kuuntelemaan.

Peter Eötvösin puhallinokteton musiikillinen kekseliäisyys oli niin ikään aivan oma maailmansa, jossa olisi mieluusti viipynyt nyt kuultua katkelmaa pidempäänkin. Ilolla kuunteli myös Bruno Mantovanin Streets-katkelmaa säveltäjän johdolla. Mantovani on oivallinen sävelrunoilija, ei tosin sanan romanttisessa hengessä, vaan ennemminkin urbaanin äänimaailman kekseliäänä nuotintajana.

Pitkän illan päätös oli hätkähdyttävä. Pintscher johti laajan katkelman omasta bereshit-teoksestaan, jonka alkuräjähdyksen sointimassa liudentuu käsinkosketeltavan jännittävästi mitä herkimmiksi soiviksi säikeiksi kadoten lopulta arvoitukselliseen hiljaisuuteen.

Pitkät, huikeat aplodit ja paperisilppusade päättivät mainion, vaativuudessaan varsin palkitsevan illan. Tunnelma loppuunmyydyssä salissa oli riemuisa. Ansaitut, sydämelliset kiitoksensa saivat niin muusikot, äänisuunnittelijat kuin lavatekniikan ahkera porukkakin. Aikamme musiikilla on täällä innokas ennakkoluuloton yleisö, jolle yli kolmetuntinen maratonkonsertti on parasta perjantai-illan ohjelmaa.

— Jari Kallio

Ensemble InterContemporain, Matthias Pintscher, kapellimestari

Luciano Berio: Call (St. Louis Fanfare)Iannis Xeakis: Rebonds (katkelma)
Franco Donatoni: Tema (katkelma)
Pierre Boulez: Mémoriale (…explosante-fixe… Originel)
Gyögy Kurtág: Jelek, játékok és üzenetek
György Ligeti: Kamarikonsertto (III. Movimento preciso e meccanico)
Gérard Grisey: Modulations (katkelma)

Pascal Dusapin: Stanze (II. osa)
Ivan Fedele: Pentalogon Quartet (I. Fanax)
Sir Harrison Birtwistle: Five Distances (katkelma)
George Benjamin: Three Inventions (I. Molto tranquillo)
Marc-André Dalbavie: Tactus (V. osa)
Elliott Carter: Gra
Wolfgang Rihm: Gejagte Form (katkelma)

Unsuk Chin: Etydi nro 1
Yan Maresz: Entrelacs (katkelma)
Jonathan Harvey: Death of Light / Light of Death (IV. John the Apostle)
Philippe Hurel: Tombeau. In memoriam Gérard Grisey (I. Énergique)
Philippe Manoury: Fragments pour un portrait (VI. ja VII. osa)

Yann Robin: Art of Metal II (katkelma)
Michael Jarrell: …Nachlese II…
Peter Eötvös: Oktetto puhaltimille (katkelma)
Bruno Mantovani: Streets (katkelma)
Matthias Pintscher: bereshit (katkelma)

Cité de la Musique, Pariisi
Pe 17.3.2017, klo 19.30