Amfion pro musica classica

Monthly Archives: helmikuu 2017

You are browsing the site archives by month.

Ilmaisia kaupunkikonsertteja, kulutuskritiikkiä, sonaatteja ja jongleerausta Avantin Suvisoitossa

Suvisoiton ohjelmiston suunnittelee Lotta Wennäkoski. Kuva © Maarit Kytöharju.

Suvisoiton ohjelmiston suunnittelee Lotta Wennäkoski. Kuva © Maarit Kytöharju.

Avantin järjestyksessään 32. Suvisoitto pidetään jälleen tulevana kesänä viisipäiväisenä. Perinteinen varaslähtö käynnistää festivaalin Pernajan kirkosta ke 28.6. Muut konsertit järjestetään Porvoossa torstaista 29.6. sunnuntaihin 2.7. Kaikkineen festivaalilla kuullaan 14 konserttia. Festivaalin taiteellisena suunnittelijana toimii säveltäjä Lotta Wennäkoski.

– Kesäfestivaalin sommittelu on ollut tavattoman mieluisaa puuhaa, eikä vähiten siksi, että olen seuraillut Avantia kuulijana jo 1980-luvulta lähtien. Myöhemmin olen saanut suuren ilon tutustua tähän ainutlaatuiseen muusikkoryhmään myös omien nuottieni kautta, ja nyt on käsillä heille suunnittelemani festivaali, kertoo Suvisoiton taiteellinen suunnittelija, säveltäjä Lotta Wennäkoski.

– Avantin musisointia ovat aina leimanneet taito, kvaliteetti, energia sekä silmää räpäyttämättä heittäytyminen. Vähintään yhtä tärkeitä elementtejä ovat monipuolisuus ja monimuotoisuus, joiden toteutumisessa juuri Suvisoitto on vuosien varrella usein ollut Avantille se kaikkein leimallisin temmellyskenttä. Tämänkertaisen festivaalin sävelet levittäytyvät yli neljänsadan vuoden ylitse, myöhäisrenessanssista aina nyt kuluvana vuonna sävellettyyn musiikkiin asti. Kaiken takana ovat laulut ja tarinat. Tervetuloa perhosten, heinäsirkkojen, laulujen sekä moniin erilaisiin suuntiin kurkottelevien satujen maailmaan, Wennäkoski maalailee.

Lotta Wennäkoski toimi vuosina 2008–2010 Tampere Biennalen taiteellisena suunnittelijana ja kauden 2010–2011 Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjänä. Hänen sävellyksiään on esitetty laajasti suomalaisissa ja kansainvälisissä konserttisaleissa ja festivaaleilla, joista mainittakoon mm. Helsingin juhlaviikot, Musica nova Helsinki, Märzmusik Berlin, Varsovan syksy, Huddersfield Contemporary Music Festival sekä Other Minds. Lisäksi Wennäkoski on säveltänyt tilaustöitä mm. Radion Sinfoniaorkesterille ja Scottish Chamber Orchestralle.

Monipuolinen ja monimuotoinen kokonaisuus

Festivaaliohjelmiston monipuolisuus tarkoittaa tyylikirjon lisäksi myös monimuotoisuutta: solisteina esiintyvät ”tavanomaisempien” instrumentalistien lisäksi myös jonglööri sekä foley-artisti. Mukana on nimekkäitä ulkomaalaisia vieraita, mm. puolalainen sopraano-säveltäjä Agata Zubel ja saksalainen, arvostetun hollantilaisen Kuninkaallisen Concertgebouw –orkesterin huilisti Kersten McCall. Koko ohjelmisto on nähtävillä osoitteessa www.avantimusic.fi/suvisoiton-ohjelma/

Festivaali käynnistyy keskiviikkona 28.6. Pernajan kirkosta, jonka kaunis tila on kuin luotu intiimille kamarimusiikille. Ravelin viulu-sellosonaatin seurana kuullaan kolme nykymusiikkiteosta. Tulkinnoista vastaavat Avanti-kvartetti ja John Storgårds.

Taidetehtaan Avanti-salin avajaiskonsertissa torstaina 29.6. kuullaan, miten puolalaisen säveltäjä-sopraano Agata Zubelin säveltämä ja John Storgårdsin tulkitsema “kirskuva ja räpistelevä” viulukonsertto törmää perkussiivisesti paukkuvaan orkesteriin. Säveltäjä Ville Raasakan kulutuskriittinen Hypermarket and Hypercommodity (Hypermarketti ja hyperhyödyke) on konsertto esineille, pianolle ja kamariorkesterille. Ylikulutusta käsittelevän teoksen sävelmateriaali on peräisin kulutusesineiden kuljetukseen, pakkaukseen ja hankintaan liittyvistä asioista, kuten muovipusseista, ostoskoreista ja seteleistä. Avantin solistina on pianisti Emil HolmströmDima Slobodenioukin johtamassa konsertissa kuullaan myös György Ligetin mikropolyfonian klassikko Ramifications ja StravinskinPulcinella-sarja, rakkautta ja kunnioitusta pohdiskeleva raikas löytöretki menneisyyteen.

Torstai-ilta päättyy Taidetehtaan Tehdassaliin. Joonas Ahosen myöhäisillan pianoresitaalissa soi amerikkalainen musiikki, jota valotetaan sekä villien että meditatiivisten teosten kautta.

Mitä kaikkea tapahtuukaan, kun John Storgårdsin johtama Avanti saa seurakseen sopraanon, jonglöörin ja äänitehosteita luovan foley-artistin? Se selviää Taidetehtaalla perjantaina 30.6. Georges Aperghisin La Nuit en tête on hämärässä kihisevä nokturno sopraano Agata Zubelille ja kamariorkesterille. Lotta Wennäkosken Jongissa huomio kiinnittyy orkesterin ohessa taituroivaan jonglööri Sakari MännistöönSami Klemolan kantaesitettävässä kappaleessa solistina on foley-artisti Heikki Kossi, joka on elokuvien ääniraitoihin askelten kopinaa ja ovien narinaa loihtiva äänitaiteilija.

Perjantai päättyy Zum Beispielin iltamiin, joissa avantilaiset musisoivat erityisesti kansanperinteestä ammentavan ohjelmiston parissa. Viuluun aikoo tarttua myös festivaalisuunnittelija Wennäkoski, jolle unkarilainen kansanmusiikki on pitkäaikainen ja rakas harrastus.

Lauantain 1.7. Kulttuuritalo Grandin lastenkonsertissa ääneen pääsee lastenohjelmista tuttu Mimmit, joka on riemastuttavan hauska kahden sisaruksen vetämä yhtye. Konsertti on riemastuttava kokonaisuus musiikkia, tanssia ja visuaalisia elementtejä ja se saa sekä lapset että aikuiset taatusti hyvälle tuulelle.

Säveltäjä-sopraano Agata Zubel tulkitsee lauantain Taidetehtaan Avanti-salin konsertissa Samuel Becketin monologiin pohjautuvan oman sävellyksensä Not I. Sävellys puristaa Becketin sanoista kiihkeää kiertelyä ja välttelyä, ja säveltäjä nauttii saadessaan itsensä kiemurtelemaan laulajana ja minuuden kieltäjänä. Wennäkosken huilukonsertossa Soie musiikilliset tekstuurit ovat inspiroituneet erilaisista tekstiileistä ja hulmuavat kevyen silkkisestä karhean pellavaiseen. Teoksen solistina on huilisti Kersten McCall.

Illan jälkimmäisessä Taidetehtaan konsertissa Emma Salokoski tulkitsee Eva Dahlgrenin lauluja Jag vill se min älskade komma från det vilda -albumilta, jonka Dahlgren teki yhdessä kapellimestari Esa-Pekka Salosen, sovittaja Anders Hillborgin ja Ruotsin Radion Sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1995. Konsertissa kuullaan myös Salokosken omia kappaleita kotimaisina orkesterisovituksina. Konsertin johtaa Anna-Maria Helsing.

John Storgårdsin johtama festivaalin päätöskonsertti pidetään su 2.7. Taidetehtaalla. Tristan Murailin L’esprit des dunesissa elektroniset tuulet puhaltavat Gobin autiomaassa ja Tiibetin vuoristossa. Lotta Wennäkosken Verdigris on Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kirjoitettu orkesteriteos, jonka taustalla myhäilee säveltäjämestarin Satu. Päätösnumerona kuullaan Brahmsin sinfonia nro 4.

Ilmaiset kaupunkikonsertit jatkuvat

Viime vuonna käynnistetyt, suuren suosion saaneet ilmaiset kaupunkikonsertit jatkuvat Porvoon keskustassa. Konsertit ovat pienimuotoisia ja helposti lähestyttäviä tapahtumia, makupaloja koko festivaalin ohjelmistosta – ja tietysti taattua Avanti!-laatua. Niillä halutaan tuoda Suvisoitto kaikkien porvoolaisten ulottuville. Ilmaiskonserteissa kuullaan mm. puolalaista laulurunoutta Agata Zubel – Joonas Ahonen -duon tulkitsemana, energisen intensiivistä Süle-Lahti-Nikula Trioa ja nuorten säveltäjien Sävellyspajassa takomaa musiikkia. Konserttipaikkoina toimivat Taidetehdas, Pikkukirkko, Kulttuuritalo Grand ja Haaga-Helia.

Vuonna 1986 syntyneet ilmaiseksi Suvisoittoon

Vuonna 1986 perustettu Suvisoitto kutsuu kaikki v. 1986 syntyneet aikalaisensa ilmaiseksi mukaan kesäfestivaalille.
– Haluamme tarjota ruuhkavuosiaan eläville kolmekymppisille irtaantumisen arjesta. Sinä v. 1986 syntynyt, ota yhteyttä toimistoomme, ja saat ilmaislipun valitsemaasi orkesterikonserttiin, Avantin toiminnanjohtaja Maati Rehor yllyttää.

Lippuostoksille kannattaa lähteä pikaisesti, sillä Avanti tarjoaa Taidetehtaan konserttiliput -32 %:n alennuksella 20.3. asti. Alennuksen saa normaalihintaisista lipuista Lippupisteestä koodilla AIKALAISET. Lisätietoa Aikalaiset-kampanjasta osoitteesta www.avantimusic.fi/liput

XXXII Avantin Suvisoitto: ”Chantefables – Lauluja ja tarinoita”
Ke 28.6.–su 2.7.2017, Porvoo ja Loviisa

 

Kirja-arvio: Jean Sibelius ja Adolf Paul – kaksi Don Quijotea

Din tillgifne ovän. Korrespondensen mellan Jean Sibelius och Adolf Paul 1889-1943.
Utgivare Fabian Dahlström. SLS 2016

Sibeliuskansi 

Usein parhaita ystäviä keskenään ovat ne, jotka ovat tutustuneet toisiinsa jo lapsina tai varhaisnuoruudessa. Tällaisia ystävyksiä olivat yhtäaikaa Helsingin Musiikkiopistossa opiskelleet Jean Sibelius ja kirjailija Jean Paul. Heissä oli myös elämäntaiteilijoina jotakin samantapaista. Sibelius toteaa kirjeessään 13.1.1891: ”Wi äro ju bägge pä sätt och vis konstnärliga Don Quizotes.” Heidän vain osittain säilyneen kirjeenvaihtonsa julkaisu Fabian Dahlströmin erinomaisesti toimittamana on kulttuuriteko. Se antaa aiheen pohtia eikö Adolf Paul ansaitsisi omaa elämäkertaansa ja eikö Sibeliuksen tienoiltakin löytyisi vielä tutkittavaa. Erik W. Tawaststjernan suuri elämäkertahan jäi hiukan kesken ja kaikenlaista tutkittavaa materiaalia löytynee. Saksassa on julkaistu Paul Hindemithin vieraskirja Berliinin ajoilta. Suomessa Ainolan vieraskirja olisi hyvin kiinnostava. Sen nimiluetteloa pitäisi vain osata kommentoida ohi tavanomaisten sanomalehtitietojen.

Adolf Paul rannalla (kirjan kuvitusta).

Adolf Paul rannalla (kirjan kuvitusta).

Taiteilijoitten ystävyyden syvyys käy huvittavasti selville siitä, miten he mollasivat toisiaan kirjeittensä allekirjoituksissa. 1891 Sibelius allekirjoittaa vielä ”Din egen Jean” ja Paul vastaavasti 1892 ”Din tillgifne vän Adolf Paul”. Samana vuonna Sibelius päättää kirjeensä: ”Må väl gamle hederspascha” ja Paulin kirjeeseen ilmaantuu ”Adjö! Din evige ovän”. Siis suomeksi hieman kankeasti ’epäystävä’. Samana vuonna kutsuu Paul Sibeliusta määreellä ”Kroaft idiot”. 1895 säveltäjä riimittelee ”Adjö gamle räf Din egen ovän Sibelius”. Viisi vuotta myöhemmin säveltäjä päättää kirjeensä ”Må väl! Din gamle satan”. Kerran etunimi Jean muuttuu Paulin kirjeessä epäillyttävään muotoon ”Gamle Schang”. Vuosien kuluessa nimittelyt vakiintuvat kohteliaiksi ja viimeisessä kirjailijan kirjeessä lukee vain ”Din Adolf Paul”.

Kokoelman varhaisimmat kirjeet ovat syyskuulta 1889. Sibelius kirjoittaa: ”För en vecka sedan kom jag till Berlin, naturligtvis som sjuk; jag har, som du lär veta, syff. Eländig och så att jag knapt hölls på benen tog jag in på ett Hotel men blef efter några timmar så dålig att jag fördes till en Klinik (Syff-förstås) Nu I dag slap jag ut ehuru med boboner tippare och mera dyl.”

Kirje saa aprikoimaan, eikö nuori säveltäjä alunperin lähtenytkään ulkomaille opintomatkalle vaan päästäkseen parempaan hoitoon. Vapaamielinen opiskelijaelämä tuntuu yli sata vuotta sitten olleen vähintään yhtä vaarallista kuin nykyään. Lääkkeitä on keksitty, mutta uusia tauteja on tullut.

Samassa kirjeessä tulee esiin pianistinimi Venusberg, joka oli Loviisassa soittanut Schubertin Es-duuri-impromptun kylpylän flyygelillä. Leikillisen nimen takana on todennäköisesti Alexis Vennerberg, Busonin oppilas Helsingin Musiikkiopistossa. Hänen tiedetään olleen joskus Busonin ja kumppanien seurassa myös iltaisin. Lehtori Anna Lehmuksen tutkimuksen mukaan kyseessä oli alkuperäiseltä sukunimeltään Friberg-niminen mustalaispoika Nummelta, joka oli otettu kasvatiksi Nevaksen kartanon isännän, merikapteeni Wennerbergin lapsettomaan perheeseen. Pianistimme matkusti Moskovaan samoihin aikoihin kuin Busoni ja toimi sittemmin elämänsä viimeisessä vaiheessa vuodesta 1910 toisen puolisonsa kanssa pianopedagogina Turussa. Tämä unohdettu pianisti ansaitsisi oman tutkielmansa sikäli kuin materiaalia enää kovin paljon löytyy.

Kamppailu rahasta

Johtoaiheena Sibeliuksen ja Paulin kirjeenvaihdossa on toverusten hirvittävä rahapula. He elivät velaksi ja lainailivat toisilleenkin. Loppujen lopuksi Sibelius näyttää olleen enemmän antavana puolena johtuen maailmanmaineen vakiintumisesta. Adolf Paul avioitui 35-vuotiaana parikymppisen lyypekkiläisen pormestarintyttären kanssa ja aviopari sai häälahjaksi miljoona saksanmarkkaa. Jotenkin he saivat rahat kulumaan melko pian ja olivat jälleen pienten kirjoitustulojen ja velkojen varassa. Säveltäjillä Alban Berg ja Anton von Webern oli hiukan samanlainen tilanne. Heille oli tarjolla omaisuutta, mutta he eivät osanneet pitää siitä kiinni ja köyhtyivät.

Sibelius Berliinissä 1889 (kirjan kuvitusta).

Sibelius Berliinissä 1889 (kirjan kuvitusta).

Keväällä 1901 Paul Kirjoittaa: ”Sedan två monader har jag ej en penni och är alldeles olycklig. ej ett ord till svar från hvem jag än vänder mig till. Teatrarne gifa intet förskott, ingen förläggare riskerar något på mig…”

1901 Paul lisää kirjeensä sivuun: ”Olisin lähettänyt sinulle hautausapua ellen joutuisi hankkimaan sitä itselleni.”

Paul joutui myös vaikeuksiin maksamattomien vuokrien takia ja häädöt olivat uhkaamassa. Vuonna 1914 hän valittaa ettei pysty työskentelemään kun täytyy joka toinen päivä juosta oikeudessa. 1925 Paul pyytää apua Sibeliukselta vaimonsa takia, joka ei yhtenä päivänä tiedä mistä saisi ostaa ruokaa seuraavana. ”Niin pitkälle olen päässyt 63-vuotiaana kaiken sen jälkeen mitä olen saanut aikaan” hän lisää. Ja 1936 Paul jälleen valittaa: ”För sista gången i detta liv ber ja dig ”hjelp mig!” Jag förgås och vet ingen råd. I dag fick jag av exekutionsbetjänten brev att han enligt domstolbeslutet – kommer att med våld utrymma min bostad den 19 alltså om lördag vecka till, om jag ej innan dess har flyttat.”

Natsismin varjossa

Vuodesta 1938 lähtien Adolf Paulin ekonominen tilanne hiukan helpottui johtuen hänen natsisympatioistaan. Siinä suhteessa hän ja Sibelius erosivat ratkaisevasti toisistaan. Hitler kiitti jotakin Paulin näytelmää ja Paul sai pienen kunniaeläkkeen; myöhemmin sodan aikana jotakin toimistotyötä.

Adolf Paul näyttää jo varsin varhaisessa vaiheessa suhtautuneen juutalaisiin torjuvasti. Kun Sibelius oli 1914 käynyt Amerikassa päättää Paul kirjeensä hänelle: ”Näitkö Amerikassa juutalaisia? Suomessahan te pääsette niistä eroon.” 1938 Paul kävi Tukholmassa tyttärensä perhettä tapaamassa ja kirjoitti, että kaupunki on kamala: ”Ett riktigt Ghetto av judar ifrån alla världens hörn.”

20. huhtikuuta 1938 päiväämässään kirjelisäyksessä Paul jopa samaistaa Sibeliuksen ja Hitlerin: ”Just nu – midnatt hör jag kyrkklockarna först i Branau an der Inn och så i Danzig ringa in Hitlers födelsedag och tusentals barnröster ifån hela riket gratulera! Ingen – utom du – har så som han hela sitt folks hjertan! Ingen så som Ni två förtjena det! Kom ihåg det när du känner dig ensam igen!

Sibelius tuskin ilahtui rinnakkainasettelusta.

Mitä Branau am Inniin tulee niin kaupunki lienee hiukan pulassa mitä tehdä Hitlerin synnyintalolle. Jos se puretaan, niin kaupungin merkittävimmäksi erityisnähtävyydeksi jää yhä käytössä oleva keskiaikainen sauna joen partaalla. Sen otaksuttavasti miedossa lämmössä voi satunnainen matkailija sitten mietiskellä historian oikkuja.

Kyllä nuoremman polven suomalaisia musiikkimatkailijoita 2. maailmansota kiinnosti. Ilpo Saunio mittaili jo vuosikymmeniä sitten valtakunnankanslian paikkaa Berliinissä. Seppo Heikinheimo kierteli Kuhmon sotamaastossa. Omaksi saavutuksekseni voin mainita pyhiionvaellusmatkan Rommelin haudalle. Niin ja Hitlerin kastekirkkoon.

Ylipäänsä Sibelius näyttää kirjoittaneen hiukan viivytellen Paulille. Ehkä hän pelkäsi uusia rahapyyntöjä. Pikaiseen vastaamiseen oli kyllä usein aihetta, sillä Paul toimi Saksassa hyvin tarmokkaasti Sibeliuksen tunnetuksitekemisessä. Hän tunsi kapellimestareita ja managereita vaikka ei ehkä ollutkaan ihan samalla sosiaalisella tasolla kuin Breitkopf & Härtelin johtaja. Ei hän voinut välttämättä kollegiaalisesti käväistä ohimennessään vaihtamassa kuulumisia.

Sibeliuksella ja Adolf Paulilla oli muutamia yhteisiä projekteja. Tunnetuin on Sibeliuksen säveltämä musiikki Paulin näytelmään Kuningas Kristian II. Kantaesitys tapahtui Helsingissä 1898. Paul oli tekemässä lavastuksia ja Sibelius johti musiikkinsa ensimmäisissä näytöksissä. Elämänsä viimeiseen vaiheeseen saakka nuo esitykset jäivät Paulin mieleen ja hän toivoi, että sarjan Elegia soitettaisi hänen hautajaisissaan.Tämä ei toteutunut, mutta kirjailijan kuoleman jälkeen hänen leskensä kirjoitti Sibeliukselle: ”Om du vill göra någonting för honom så sett dig och spel Elegien till Kung Kristian för honom. Han hör det säkert och kommer att tacka dig.”

Yksi silmiinpistävä piirre kumppanusten kirjeissä on. Niissä ei juurikaan puhuta kirjoittajien omista teoksista, mitä tyyliä ne edustivat , miten rakenteet oli ratkaistu jne.Kirjeissä liikutaan käytännön tasolla mesenaatteja etsiskellen ja tapaamisia toivoen. Sibelius ei säilyneissä kirjeissä osoita paneutuneen tarkemmin Paulin teoksiin. Paul puolestaan kertoo ihaillen kuulemistaan esityksistä ja Sibeliuksen sävellyksistä.

1891 Sibelius maanittelee Paulia tulemaan mukaansa Wienin kevääseen: ”Menisimme Prateriin ja juhlisimme ja eläisimme. Me olemme molemmat tavallaan taiteellisia Don Quizotteja.” Sitä he varmaan olivat ja tuulimyllyt olivat heille samoja. Mutta Adolf Paulissa oli suhteessa Sibeliukseen pisara Sanzo Panchaa.

— Petri Sariola

arvio: Musica Novan konsertti Musiikkitalossa lauantaina 11.2. klo 17.30

György Ligeti (1984)

György Ligeti (1984)

Uudessa musiikissa parasta on se, että se on uutta. Tämä tahtoo sanoa, ettei voi ikinä ennalta tietää mitä tapahtuu. Näin ollen entropia on maksimissaan ja siis musiikin informaatioarvokin huipussaan. Valitettavasti flunssan takia tämä jäi tällä kertaa Musica Novan ainoaksi kuulemakseni konsertiksi. Mutta kyllä se kannatti. Esitysmekanismit olivat kuitenkin nimiltään niin monimutkaisia, etten niitä hallitse. Mutta soittajien joukossa oli tuttuja kasvoja, kapellimestarina David Claudio, pianosolistina Ligetissä Joonas Ahonen, konserttimestarina Elias Lassfolk. Tavallaan sopi, että konsertit pidettiin noissa Musiikkitalon maanalaisissa kellareissa, mutta salit olivat aivan liian pienet sisään rynnänneelle yleisömäärälle. Aavistin jotain tällaista kun lehdessä tilaisuutta mainostettiin ilmaiseksi. Menin paikalle jo puoli tuntia ennen ohjeiden mukaan, mutten silti olisi päässyt sisään, ellen olisi ilmoittanut olevani musiikkitieteen professori, kutsuvieras ja musiikkiarvostelija. Muuan erittäin ystävällinen virkailija ohjasi minut sitten saliin.

Aulassa näytettiin kankaalla videoelokuvaa György Ligetin Suomen vierailusta, jota olin itsekin aikanaan järjestämässä musiikkitieteen laitokselle, se taisi olla 1990. Tuolloin säveltäjän vierailun ehtona oli, että pianisti Louise Sibourdin tuli saada soittaa kaikki hänen etydinsä. Erkki Salmenhaara raportoi sitten Ligetin vierailua Musiikkitiede-lehden numerossa 1/90:

György Ligetin helmikuinen Suomen vierailu oli yksi näyttävimmistä ja eniten huomiota herättäneistä tapahtumista mitä laitoksemme ylipäätään on järjestänyt. Maineikkaatkin luennoitsijavieraat joutuvat usein esiintymään kuulijakunnalle, joka on juuri ja juuri saatu kootuksi muutamasta opettajasta ja paikalle komennetusta opiskelijasta, mutta Ligetin luennolla ja sitä seuranneessa konsertissa helmikuun 20. päivänä Valkoinen Sali täyttyi ääriään myöten… Laitoksen ohella järjestelyhin osallistui Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus sekä vastaperustettu Helsingin yliopiston musiikkiseura HYMS, jonka ensimmäinen ’voimannäyttö’ tämä tilaisuus oli.

Joka tapauksessa eilinen konsertti – ja sitä edeltänyt symposium – osoittaa, että Ligetin suosio on yhä huipussaan. Kuultiin kolme äärimmäisen erilaista teosta. Aluksi Georg Friedrich Haasin (s. 1953) Anachronism kamariyhtyeelle. Tuntematta säveltäjän kansallisuutta lähin liittymäkohta on amerikkalainen minimalismi. Tuli mieleen Philip Glassin Monsters of Grace, jonka kuulin aikoinaan Minnesotassa. Tässä teoksessa läpikäyvänä on rytminen figuuri 3+3+3+2 joka on sen verran epäsymmetrinen , että pitää valppaana. Klangi on pistävän high-pitched koko ajan. Tätä taustaa vasten tapahtuu pienen pieniä muutoksia säveltasoissa ja soinnissa, ne ovat kai niitä Reichin ’asteittaisia muutosprosesseja’ . Jos tätä analysoisi semioottisesti voi sanoa että temporaalisuus pysyy muuttumattomana, spatiaalisuus muuntuu hiukan ts. tapahtuu débrayagea eli disengagementia, eli irtoamista keskipisteestä, ja aktoriaalisuutta ei ole, sillä ei kukaan voi pitää toistuvaa rytmistä figuuria minään aitona melodiana. Musiikissa on tiettyä mekaanisen toiston hurmiota, joka tuo mieleen filosofi Jaspersin lausuman: Selbst die Maschinen gewinnen ein mythisches Leben. Onko tämä koneromantiikan myöhäinen verso? Teos päättyy lopulta hiljaiseen unisonosoinntiin ikään kuin edeltävän prosessin lopputuloksena.

Karlheinz Stockhausenin teos Cosmic Pulses kuvaa vuorokauden 13. tuntia ja on elektroninen. Luku 24 kuulemma hallitsee teoksen struktuuria. Mutta olennaista on että pimennetyssä salissa – jonka nimi oli jo enteellisesti Black Box – äänilähteiden suunta vaihtuu luoden eräänlaisen kolmiulotteisen äänimaiseman vaikutelman. Tätä musiikkia ei voi analysoida mitenkään perinteisen lingvistispohjaisen semiotiikan avulla, se ei jäsenny ollenkaan säveltäjän lausumana musiikillisena viestinä modaliteetteineen. Tämä musiikki on täysin epäkäsitteellistä. Ohne Begriff. Ehkä Kant olisi ollut mielissään, sillä esteettinenhän oli juuri vailla käsitteitä.

Kuulijasubjekti ei voi myöskään tehdä mitään, kun hän joutuu tähän sävelvirtaan. On kuin olisi pudotettu syvän meren pohjaan, jossa outoja olentoja uiskentelee siellä täällä ja ympäristö vaihtaa hahmoaan joka hetki. Toinen analogia on Avicennan kuuluisa metafora avaruudessa kelluvasta miehestä, jolla ei ole mitään aistimuksia kehostaan. Silti hän kokee olevansa olemassa. Kuitenkaan ei voi sanoa, että teoksen perusklangi olisi vieraudessaan epämiellyttävä, dysforinen. Loppujen lopuksi tämä on Wagnerin idean jatketta. Bayreuthissa orkesteri upotettiin monttuun, jotta kuulijat eivät näkisi mistä äänet tulevat. Tässäkin efekti perustuu siihen, että kuulija joutuu universumiin, jonka hahmottumiseen hän ei voi mitenkään vaikuttaa. Oikeastaan siis myös John Cagen non-vouloirin estetiikan toteutumaa. Sävellys jäi askarruttamaan yllättävyydellään.

Väliajan jälkeen vaihdettiin salia ja sitten kuultiin Ligetin pianokonsertto. Se on perinteisesti neliosainen eli pysyy konsertto-genren rajoissa ja hahmottuu vielä selkeästi rajautuviin intonaatioihin. Teoksen negaatio tapahtuu sitten niiden puitteissa. Pohjimmaltaan tämä on adornolaista vieraannuttamisen musiikkia, älyllistä, sarkastista, pianismissa muistumia Debussylta, Bartókilta, rytmit centrifugaalisia, epäsäännöllisiä. Salmenhaara kirjoitti Ligetin etydeistä ajatuksia, jotka sopivat konserttoonkin: ”Virikkeiden monitahoisuus kuvastaa hyvin Ligetin ’epäpuhdasta’ estetiikkaa, joka ei pyri luomaan matemaattisia, kvasitieteellisiä struktuureja, vaan yhdistämään tietoisen konstruktion ja poeettiseemotionaalisen mielikuvituksen…” Ligetin rytmiikassa on erityisesti vaikutteita muista kulttuureista, afrikkalaisperäistä additiivista rytmiikka, hemiolia jne.” Erkki Pekkilä käsitteli sitten kuukautta myöhemmin dosentin luennossaan sitä, että modernit säveltäjät ovat yhä enemmän alkaneet kiinnostua länsimaisen taidemusiikin ulkopuolelta peräisin olevista aineksista ja integroida musiikkikulttuureja keskenään.” Tätä on kuultavilla myös Ligetin pianokonsertossa. Joonas Ahosen tulkinta oli hyvin tarkka kuviosoitossa ja rytmiikassa sekä soinnillisesti oikealla tavalla pureva, ja ennen kaikkea erittäin sujuvasti ensembleen sulautuva. Esitys saavutti suuren suosion helsinkiläiseltä avantgarde-yleisöltä.

— Eero Tarasti

arvio: Jonaksen paluu – Wagnerin Lohengrin Pariisin Bastillen oopperassa

Jonas kaufmann. Kuva © Gregor Hohenberg / Sony Music

Jonas kaufmann. Kuva © Gregor Hohenberg / Sony Music

Joskus sattuu sellainen onni, että on paikalla oikeaan aikaan. Minut oli pyydetty avaamaan Philharmonie de Paris’n järjestämä Euroopan ammattikamarikuorojen yhdistyksen TENSOn symposium aiheesta Words in Music: Mots et musique dans l’art choral 23.-24.1. TENSO on hollantilaisen säveltäjän, musiikkikriitikon ja organisaattorin Leo Samanan perustama yhdistys. Siihen kuuluu Suomesta yksi kuoro: Helsingin kamarikuoro, jonka johtaja Nils Schweckendieck oli paikalla. Oli hienoa nähdä Philharmonian uudet tilat Villetten takana – vaikka alue muistuttaakin mielestäni elokuvia.

Joka tapauksessa edeltävänä lauantaina oopperassa meni Lohengrin, johon heti päätin hankkia liput. Paikkoja olikin jäljellä enää kolme, tähtitieteellisin hinnoin. Silti ostin, koska nyt kerrankin kuulisin lavalla oikeasti kuuluisaa Jonas Kaufmania. Le monde –lehti oli juuri riemuinnut, että laulumaailman iloksi Kaufman oli tullut Pariisiin. Hän oli laulanut Lohengrinissä viiden kuukauden tauon jälkeen johtuen verenvuodosta kurkussa. Arvostelija totesi hänen säästelleen ääntään ja roolissa tulkinta oli psykologisesti vielä arkaa.

Bastillen oopperatalon älykkyystesti on oikealle paikalle löytäminen, sillä portit ja paikat on ryhmitelty kriteeriin pair ja impair mukaan. Lobbyssa on jotain tuttua, eikä ihme sillä teräspalkit ovat Partekin toimittamat. Kohtasinkin jo ennen oopperaa tuttuja, kollegani professori Anne Hénaultin ja hänen miehensä suurlähettiläs Patrick Hénaultin. Heidän mukanaan oli yhden kuvanveistäjän nimeä kantava yhdistys, sen joka on tehnyt Bastiljin aukion valtavan patsaan.

Nyt päästään itse asiaan. Ohjaus oli Claus Guthin. Sen hyvä puoli oli, että Regietheater oli kohtuullista, laulajille annettiin reilusti tilaisuus laulaa. Tapahtumat oli siirretty 1800-luvulle saksalaiseen porvariskaupunkiin, jonka torin parvekkeet toimivat kuoron sijoittelussa. Ainoastaan viimeinen näytös oli ulkoilmassa, eräänlaisessa heinikkoisessa vesistössä, jossa laituri sai toimia häävuoteena. Pysyvä modernisointi elementti oli pystypiano näyttämön sivulla, johon Elsa aina turvautui, Ortrud hänen sadistisena piano-opettajanaan kepin kanssa. Lisäksi surrealistisena elementtinä Elsa ja hänen veljensä esiintyivät lapsina ilmaantuen aina silloin tällöin taustalle muistuttamaan juonen tapahtumista. Guthin näkemys Lohengrinista oli tehdä hänestä jonkinlainen antisankari, joka ei missään tapauksessa tahtonut ottaa rooliaan kansan pelastajana. Hän saa enimmäkseen esiintyä paljain jaloin ja kun hän saapuu Elsan joutsenritarina, hän makaa maahan käpertyneenä nykien käsiään ja vartaloaan. Siihen hän myös palaa lopussa. Tämä on kyllä hieman epäjohdonmukaista; joutseneen viitataan vain yhdellä valkealla siivellä ja taivaasta satavina valkoisina höyheninä. Kukaan ei pääse salissa kysymään: Wann kommt der nächste Schwan? (Milloin tulee seuraava joutsen?), kuten kerrotaan joskus tapahtuneen Wienin oopperassa. Epäloogista on myös se, että hääkulkue toisen näytöksen lopussa tapahtuu pihalla, ei kirkon portilla, vaikka musiikissa on urut. Muutoin hääkulkue oli poeettinen ja vaikuttava – joskin näyttämökuvat kalpenevat Werner Herzogin lumoavien näkymien rinnalla Bayreuthin versiossa.

Kerran ranskalais-bulagrialainen säveltäjä André Boukourechliev sanoi, että opéra est tarée. Ooppera on hullua. Hän tarkoitti tällä sitä, että oopperassa mikä tahansa elementti voi yhtäkkiä varastaa koko huomion: joku laulaja, lavasteet, kuoro, orkesteri, kapellimestari – mikä tahansa mikä kohoaa esiin ylivoimaisena. Tässä tapauksessa se oli tietenkin Jonas Kaufman. Hänen ei tarvitse mitään muuta kuin astua lavalle ja laulaa. Hän on suurten 1800-luvun bel canto -tähtien veroinen, Pastan, Rubinin ja muiden, jotka vain lauloivat. Wagner kannatti bel cantoa, koska hän halusi että oopperan pitää olla kaunista. Jonas Kaufman on nykyisellään aivan ihanteellinen. Hänen dynaaminen skaalansa ei kohonut hetkeäkään mezzoforten yläpuolelle. Mutta kukaan ei ole osannut käyttää kuiskaavia pianissimoja tässä roolissa niin liikuttavasti kuin hän. Jäähyväiset joutsenelle mein lieber Schwan ja sen jälleen näkeminen olivat huippukohtia. Wagner-laulun historiassa on luultavasti nuori tenori Max Lorentz ollut 20- ja 30-luvuilla tällainen. Esitys sai minut päättämään, että jos Kaufman vain suinkin esiintyy jossain Euroopassa Wagner-roolissa, sinne täytyy mennä. Hän laulaa keväällä Parsifalia, mutta Sydneyn oopperassa. Hieman liian kaukana.

Kaikki muut roolit olivat myös erinomaisesti miehitettyjä tai naisistettuja. Samoin orkesterin johto Philippe Jordanin tahtipuikon alla rytmisesti ja soinnillisesti elävää ja täydellisessä synkroniassa näyttämön kanssa. En tiennytkään, että Ranskassa voi olla näin hieno kuoro kuin Bastiljissa.

Koko esityksestä tuli mieleen, miten taideteos irtaantuu synty-yhteydestään, taustastaan ja jopa asemastaan kuttuurihistoriassa ja kohoaa ’esteettiseen nykyhetkisyyteen’. Ohjelmakirjassa oli Timothée Picardin ansiokas essee Lohengrin-tematiikasta mm. kirjallisuudessa Héros ou anti-héros? Visages de Lohengrin. Vaikka Wagner sanoi, että muusikon tulee tuntea ideoiden maailmaa, suuri paradoksi on se, että ne ideat, joita Wagnerilla oli mielessään, kun hän sävelsi Lohengrinia eli ne ideat, joista hän kirjoitti verbaalia diskurssia, EIVÄT OLE niitä ideoita, joita tämä ooppera välittää, kun se esitetään tässä ja nyt. Teos kohoaa aivan omaan maailmaansa omalle tasolleen, joka liikuttaa meitä musiikkinsa magialla ja koko sadunomaisella atmosfäärillään, jonka varaan kuulijan tulee antautua. Teoksen todellinen merkitys on siinä. Olin ostanut edellisenä päivänä yhden ohjaaja Philippe Godefroidin kolmiosaisesta Wagner-tutkimusten sarjasta: Wagner et le juif errant: Une hontologie. Qu’est-ce qui est allemand? Donner la mort (L’Harmattan, 2014). Godefroidhan vieraili aikanaan Imatralla pidetyssä Wagner-symposiossa. Hänellä on obsessio, että kaikki lähtee Wagnerilla hänen antisemitismistään. Sitä hän toi esiin omissa ohjauksissaan, mm. Strasbourgin oopperassa. Hän kuitenkin erehtyy ja juuri edellä mainitusta syystä. José Ortega y Gasset julkaisi aikoinaan kirjan Taiteen irtaantuminen inhimillisestä. Taideteos on aina muuta ja enemmän kuin tekijä on tarkoittanut. Ja lopulta – tämä ehkä olikin se, mitä Wagner pohjimmaltaan tarkoitti.

— Eero Tarasti

Wagner: Lohengrin
Opéra Bastille, Pariisi
La 21.1.2017

Orchestre et Choeurs de l’Opéra national de Paris / Philippe Jordan
Ohjaus: Claus Guth

Riikka Talvitien uusi kamariooppera Tuomarin vaimo maaliskuussa Balderin salissa

Riikka Talvitie

Riikka Talvitie

Defunensemble kantaesittää Riikka Talvitien uuden kamarioopperan Tuomarin vaimo maaliskuussa Balderin salissa. Esityksen ohjaa Teemu Mäki. Oopperan teema — terrorismi ja oikeudenmukaisuus

Tarinan ydin: Terroristi on jäänyt kiinni. Tuomari langettaa hänelle liian ankaran rangaistuksen, mihin kansa reagoi. Tuomari saapuu kotiinsa ja asettuu illalliselle vaimonsa ja tämän siskon kanssa. He käyvät kiivasta keskustelua ja puhelin soi.

Ooppera perustuu Caryl Churchillin TV-käsikirjoitukseen The Judge’s Wife vuodelta 1972. Teksti käsittelee eri yhteiskuntaluokkien välisiä valtarakenteita sekä terrorismin ja vallankumouksen välistä eroa. Alkuteksti on ajaton ja abstrahoitu. Siinä ei kerrota, minkä terroriteon tuomittu on tehnyt tai minkä rangaistuksen Tuomari hänelle antaa, vaan sen sijaan teksti kannustaa lukijaa miettimään sekä terrorismin että institutionaalisen väkivallan logiikkaa ja oikeutusta. Miten terroristi oikeuttaa omat väkivaltaiset tekonsa? Miten valtio oikeuttaa oman väkivaltakoneistonsa? Milloin ihminen kokee itsensä niin voimattomaksi, että usko edustukselliseen demokratiaan katoaa?

Ooppera toteutetaan monitaiteellisena esityksenä, jossa Churchillin alkutekstiin ja Talvitien musiikkiin yhdistetään Mäen kirjoittamaa lisätekstiä ja dokumentaarista valokuva-, video- ja äänimateriaalia. Kokonaisuus on lähempänä nykyteatteria tai esitystaidetta kuin perinteistä ooppera- tai teatteridraamaa. Esitys tarkoittaa tässä tapauksessa ei niinkään ’jännittävää ja mukaansatempaavaa tarinaa’, vaan erilaisten materiaalien esittämistä, tarjoamista yleisölle sellaisena sommitelmana, joka toivottavasti on kiehtova, informatiivinen ja koskettava. Esitys sisältää aterian.

Esityksen työryhmään kuuluvat säveltäjä Riikka Talvitien ja ohjaaja Teemu Mäen lisäksi kapellimestari Jutta Seppinensopraanot Tuuli Lindeberg, Saara Kiiveri, altto Tuula Paavola, basso Juha Uusitalo sekä elektroakustinen nykymusiikkiyhtye defunensemble.

Oopperan sävellystyö valmistui vuonna 2014. Oopperan tilaajana toimi Ooppera Skaala.

TUOMARIN VAIMO / THE JUDGE’S WIFE (k.e.) — kamariooppera
Sävellys: Riikka Talvitie
Teksti: Caryl Churchill
Ohjaus: Teemu Mäki
Jutta Seppinen, kapellimestari
Tuuli Lindeberg, sopraano
Saara Kiiveri, sopraano
Tuula Paavola, altto
Juha Uusitalo, basso
defunensemble

Esitykset:
To 16.3. klo 19.00
La 18.3. klo 19.00
Su 19.3. klo 19.30

Paikka: Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki
Keston. 2 tuntia väliaikoineen
Kieli: englanti, tekstitys suomeksi

http://www.riikkatalvitie.com