Amfion pro musica classica

Monthly Archives: lokakuu 2016

You are browsing the site archives by month.

Olli Mustonen pääroolissa Turun konserttitalolla / Olli Mustonen i fokus i Åbo konserthus

Olli Mustonen. Kuva © Outi Törmälä.

Olli Mustonen. Kuva © Outi Törmälä.

Olli Mustonen esiintyy Turun konserttitalolla torstaina 3.11. ja perjantaina 4.11. Konsertissa Triptyykki Mustonen nähdään sekä Turun filharmonisen orkesterin kapellimestarina että solistina ja lisäksi ohjelmassa on Mustosen säveltämä orkesteriteos Triptyykki. Ohjelmassa on lisäksi musiikkia Mozartilta, Beethovenilta ja Hindemithiltä. Lauantaina hiljennytään Pyhäinpäivän tunnelmaan Taidekappelin kamarimusiikkikonsertissa.

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin muusikoihin kuuluva Olli Mustonen on esiintynyt viime kausina mm. Lontoon sinfoniaorkesterin ja Mariinski-teatterin orkesterin, New Yorkin filharmonikkojen sekä Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin solistina. Kapellimestarina hänet on viime aikoina nähty kotimaan ohella muun muassa Jerusalemissa, Firenzessä, Kölnissä, Melbournessa ja Moskovassa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa Mustonen on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.

Mustonen on palkittu Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.

Triptyykki-konsertin avaa Ludwig van Beethovenin mahdikas alkusoitto Die Weihe des Hauses, jonka jälkeen kuullaan Wolfgang Amadeus Mozartin pianokonsertto nro 24. Mozartin sykähdyttävimpiin teoksiin kuuluva c-mollipianokonsertto on sävyltään traaginen. Kerrotaan, että kun Beethoven kuunteli teosta pianisti- ja säveltäkollegansa Johann Baptist Cramerin kanssa, hän huudahti loppunousun aikana: ”Cramer, Cramer, me emme koskaan pysty tekemään mitään tämänkaltaista!”

Olli Mustosen Triptyykki-teos syntyi alkuperäismuodossaan vuonna 2014 kolmen sellon yhtyeelle. Teoksen tilasi Sam Steppel sellistivaimonsa muistoksi. Versio jousiorkesterille on vuodelta 2015. Konsertin päättävät Paul Hindemithin Sinfoniset metamorfoosit Carl Maria von Weberin teemoista.

Torstain konserttia voi seurata suorana verkkolähetyksenä Turun filharmonisen orkesterin sivuilta www.tfo.fi.

Triptyykki Turun konserttitalossa to 3.11. ja pe 4.11. klo 19. Olli Mustonen, kapellimestari ja piano, Turun filharmoninen orkesteri. Beethoven – Mozart – Mustonen – Hindemith. 

Kamarimusiikkikonsertti Pyhäinpäivänä

Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa kuullaan Pyhäinpäivänä lauantaina 5.11. kamarimusiikkikonsertti. Turun filharmonisen orkesterin muusikoista koostuva kvintetti esittää Johannes Brahmsin klarinettikvinteton sekä Osvaldo Golijovin mystisyyteen nojaava ”The Dreams and Prayers of Isaac the Blind”. Esiintymässä ovat Pekko Pulakka ja Ilana Gothóni, viulu, Jasmine Beams, alttoviulu, Andreas Helling, sello, ja Henna Jämsä, klarinetti.

Pyhäinpäivän kamarimusiikkikonsertti Taidekappelissa la 5.11. klo 15. Brahms – Golijov. 


Olli Mustonen uppträder i Åbo konserthus torsdagen den 3 och fredagen den 4 november. På konserterna ”Triptyk” kommer Mustonen att uppträda som både solist och dirigent för Åbo filharmoniska orkester som även spelar hans verk Triptyk. På programmet står dessutom musik av Mozart, Beethoven och Hindemith. På lördag blir det lugn Allhelgonsadagsstämning i Konstkapellet.

Olli Mustonen, som hör till de internationellt mest kända finländska musikerna, har under de senaste säsongerna uppträtt som solist med bl.a. Londons symfoniorkester och Marinskijteaterns orkester, New Yorks filharmoniker och Frankfurts radios symfoniorkester. Som dirigent har han på sistone verkat i bl.a. Jerusalem, Florens, Köln, Melbourne och Moskva. Tillsammans med den av honom grundade Helsingfors Festivalorkester har han turnerat i Centraleuropa, Japan och Kina.

Mustonen har fått Finlands kulturministeriums Finlandspris och år 2003 tilldelades han Pro Finlandia-medaljen av Finlands Lejons orden.

Konserten Triptyk inleds med Ludwig van Beethovens pompösa uvertyr Die Weihe des Hauses som följs av Wolfgang Amadeus Mozarts pianokonsert nr 24. Den tragiska konserten i c-moll hör till Mozarts mest spännande verk. Det berättas att när Beethoven hörde verket tillsammans med sin pianist- och tonsättarkollega Johann Baptist Cramer utropade han under slutstegringen: ”Cramer, Cramer, vi kommer aldrig att kunna göra något som det här!”

Olli Mustonens verk Triptyk kom i sin ursprungliga form till år 2014 för en ensemble med tre cellon. Verket beställdes av Sam Steppel till minne av hans fru som var cellist. Versionen för stråkorkester är från 2015. Konserten avslutas med Paul Hindemiths Symfoniska metamorfoser över teman av Carl Maria von Weber.

Torsdagens konsert kan man följa som direkt webbsändning på Åbo filharmoniska orkesters webbsida www.tfo.fi.

Triptyk i Åbo konserthus to 3.11 och fr 4.11 kl. 19. Olli Mustonen, dirigent och piano, Åbo filharmoniska orkester. Beethoven – Mozart – Mustonen – Hindemith. 

Kammarmusikkonsert på Allhelgonadagen

Allhelgonadagen lördagen den 5.11 firas med en kammarmusikkonsert i S:t Henriks ekumeniska konstkapell. Kvintetten bestående av Åbo filharmoniska orkesters musiker framför Johannes Brahms klarinettkvintett samt Osvaldo Golijovs ”The Dreams and Prayers of Isaac the Blind”, som bygger på mysticism. Uppträder gör Pekko Pulakka och Ilana Gothóni, violin, Jasmine Beams, viola, Andreas Helling, cello, och Henna Jämsä, klarinett.

Allhelgonadags kammarmusikkonsert i Konstkapellet lö 5.11 kl. 15. Brahms – Golijov

HYMS ENSEMBLEN KONSERTTI torstaina 3.11

HYMS ENSEMBLEN KONSERTTI torstaina 3.11. klo 17-19, Kielikeskuksen musiikkisalissa Fabianinkatu 26, 3. krs.

Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamariyhtye ”La belle époque” lähtee kiertueelle Ranskaan (Aix en Provence 9.11. Conservatoire Darius Milhaud, Pariisi 12.11. Institut Hongrois ja Strasbourg 15.11. Palais Universitaire). Sarja juhlistaa Eero Tarastin teoksen Sémiotique de la musique classique ilmestymistä (Presses Universitaires de Provence) .

Helsingin läksiäiskonsertin ohjelmassa on Reynaldo Hahnin (1874-1947) ja Jean Sibeliuksen (1865-1957) teoksia (lauluja ja pianokvintetot). Lisäksi kuullaan Eero Tarastin kolme laulua Kari Aronpuron ja Eino Leinon runoihin.

Yhtyeessä esiintyvät Laura Pyrrö, sopraano, Eila Tarasti, piano sekä HYMSin kvintetti (Petrus Laitinmäki , 1. viulu, Oskari Eirola, 2. viulu, Mikko Metsälampi, altto, Lauri Rantamoijanen , sello, ja Eero Tarasti , piano)

Vapaa pääsy.

Encanto Festival järjestää joukkorahoituskampanjan

Kuva © Dieter Hartwig

Kuva ©: Dieter Hartwig

Angel’s Share. Kuva ©: Dieter Hartwig

PARHAAT JUTUT EIVÄT OLE ILMAISIA – Encanto Festival kutsuu yksityiset ja yritykset mukaan joukkorahoituskampanjaan ensi vuoden pääspektaakkelinsa toteuttamiseksi

Encanto Music ry. järjestää taiteen joukkorahoituskampanjan 16.10.–6.12.2016. Kampanjan kohteena on yhdistyksen järjestämän Encanto Festivalin ensi kevään päänumero Angel’s Share – A Staged Concert, joka esitetään lauantaina 27.5.2017 klo 20.30 Kauniaisten Uudessa Paviljongissa. Joukkorahoituskampanja toteutetaan Mesenaatti.me-palvelun kautta. Kampanjan tavoitteena on saavuttaa joukkorahoituksella vähintään 2500 euroa, jotta maailmalla palkittujen ammattitaitelijoiden kokeileva taiteidenvälinen pääteos voidaan toteuttaa. Kampanjan varsinaisena tavoitteena on 10 000 euron potti.

Keväällä 2017 toista kertaa Kauniaisissa järjestettävä Encanto Festival puhaltaa uutta henkeä klassiseen musiikkiin epätavallisten konserttikokonaisuuksiensa avulla. Eri taidelajeja luovasti yhdistelemällä ja esim. valoa, tilaa tai muusikoiden asettelua uudella tavalla hyödyntämällä voidaan kuulijoille saada aikaiseksi täysin erilainen, ja totutuista – ehkä jäykistäkin – kaavoista vapaa elämys. Ja kaikki tämä voidaan toteuttaa myös laadukkaasti: Encantossa palkitut maailmanluokan soittajat, laulajat, tanssijat, konseptoijat ja muut taiteilijat ympäri Eurooppaa heittäytyvät festivaalin projekteihin tinkimättömällä ammattitaidolla.

— ”Paras ja vaikuttavin ohjelmisto ei useinkaan ole tuotettavissa Suomeen kovin halvalla”, toteaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Laura Kajander. Festivaali etsiikin jatkuvasti uusia keinoja toimintansa rahoittamiseen ja on nyt käynnistänyt joukkorahoituskampanjan ensi kevään tapahtuman tukemiseksi. Kampanja toteutetaan Mesenaatti.me-palvelussa. Palvelun kautta kuka tahansa voi helposti rahoittaa mielenkiintoisia hankkeita valitsemalla sopivan vastikkeen ja sijoittamalla haluamansa summan. Encanto on suomalaisista festivaaleista ensimmäisiä joukkorahoituksen hyödyntäjiä. Yksityishenkilöt voivat osallistua rahoitukseen pienemmillä summilla, mutta rahoittajiksi kutsutaan myös yhteisöjä ja yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneet korkealaatuisen kulttuurin tukemisesta tai haluavat esim. edistää työntekijöidensä hyvinvointia taide-elämysten avulla.

Kampanja kohdistuu kevään 2017 festivaalin pääteokseen Angel’s Shareen. Saksalaisten konseptinikkarien kehittämä spektaakkeli yhdistää mm. barokki- ja kansanmusiikkia, korkea- ja pubikulttuuria, tanssia ja lausuntaa ja huumoria ja tragediaa luovalla tavalla. Vaikka kyse on kokeilevasta konserttimuodosta, jää yleisön tehtäväksi vain rentoutuminen ja korkealuokkaisesta taiteesta nauttiminen. Tu(l)e ja hämmästy!

Lue lisää www.encanto.fi/festival ja www.mesenaatti.me/encantoangelsshare.

Arvio:  Hafizista Bruckneriin – musiikin länsi-itämainen divaani

 

Hafiz

Hafiz

Kaikkein hauskinta on mennä ihan tavalliseen sinfoniakonserttiin, jossa on normaalia ohjelmaa ja jota soitetaan vailla festivaalien ylikuumentunutta ilmapiiriä. Filharmonian konsertin ohjelmisto sisälsi kaksi harvoin kuultua teosta: Brucknerin 6. sinfonia, joka on jäänyt niin vahvasti 7. ja 8. varjoon, ettei se todellakaan usein loista konserteissa. Vielä tuntemattomampi oli Szymanowskin Hafiz-laulujen sarja vuodelta 1919. Illan kapellimestarin nimeä Mirga Gražinytė-Tyla en ollut kuullut aiemmin, kun taas laulajaksi pikaisesti hälytetty Jenni Lättilä on tietenkin vahva Wagner– sopraano.

Joka tapauksessa ilta yllätti monessa mielessä. Hafiz on yksi kaikkien aikojen suurimpia runoilijoita. Hän kuoli 1390 Persiassa, hänen hautansa Shirazissa on keskeinen pyhiin vaelluspaikka, sillä Hafizin runous on yhä ajankohtainen koko tuolla kulttuurialueella Turkista Intiaan ja Keski-Aasiaan. Hän oli myös sufimystikko, joka toi esiin heidän katoamisen oppiaan; hän ylisti viiniä ja juopumista sekä erotiikkaa; tästä huolimatta hän on nyky-Iraniassa niin keskeinen auktoriteetti, että ihmiset hakiessaan ratkaisua arkielämän pulmiin, ottavat käteen Hafizin jonkun kirjan, avaavat sen umpimähkään ja panevat sormen satunnaiseen kohtaan — ja vastaus löytyy siitä! Suomessa Hafizia toi esiin Henri Broms, Persian kirjallisuuden dosentti, joka väitöskirjassaan Two studies in the relations of Hafiz and the West (Studia orientalia fennica XXXIX, Helsinki 1968) pohti mm. Goethen suhdetta Hafiziin. Vanha Goethe ihastui Hafizn lemmenrunouteen ja laati siitä omat mukaelmansa Länsi-itämaisessa divaanissaan. Mutta parhaiten suomalainen lukija perehtyy Hafiziin lukemalla Jaakko Hämeen-Anttilan hienoja käännöksiä kuten kirjassa Ruusu ja satakieli (Basam Books 2004). Hafiz on käsittämättömän ajankohtainen , satojen vuosien takaa hän puhuu nykyihmiselle aivan suoraan, hänen runonsa koskettavat välittömästi.

Szymanovskin vokaalityyliä tunsin aiemmin lähinnä frescomaisen oopperan Kuningas Roger perusteella, mutta näissä Hafiz- lauluissa hän kehitti aivan oman orientalistisen tyylinsä. Olennaista on impressionistisen värikylläisen orkestraation muodostama taustakuvionti, eräänlainen itämainen sointimatto. Pianon ja celestan klangi olennaisena efektinä. Vokaaliosuus taas on eräänlaista myöhäis-Wagneria tai varhaista Schönbergiä tai miksei Richard Straussia. Melodia liikkuu laajalla alalla ja vaatii sopraanolta erittäin ekspressiivistä otetta vaativissa ylärekistereissä. Wagner-pohjalta Jenni Lättilä tulkitsi näitä lauluja vakuuttavasti. Yksi lauluista on nimeltään Ikuinen nuoruus. Odotin hieman kuulevani tuon ulkoa-oppimani Hafizin runon: ”Nuoruus katsoi peiliin / mutta ei tunnistanut kasvojaan / Vain toinen nuoruus on oikea.” Mutta kyseessä olikin eri teksti.

Naiskapellimestari Brucknerin tulkkina, mitähän tästä tulee, saattoi joku ounastella. Mutta on rehellisesti sanottava, ettei liite nais- tullut hetkeäkään mieleen. Mirga Gražinytė-Tyla on yksinkertaisesti huippulahjakas kapellimestari, enkä yhtään ihmettele, että hänet on valittu Birminghamiin mm. Sakari Oramon jälkeen. Hän kykeni yhdistämään kaksi olenaista asiaa: monumentaalisen muodon hahmottamisen ja koossapitämisen – mikä on etenkin tässä sinfoniassa erittäin haasteellista. Tässä kuudennessa sinfoniassa ei nimittäin ole sellaista selkeää koossapitävää temaattisuutta kuin esim 7. ja 8. sinfoniassa, esiin piirtyviä teema-aktoreita ja mieleenpainuvia melodioita. Sen sijaan on sarja alinomaa vaihteleva karakteereja, värejä, tekstuureja, joita pitää yhdessä vain jossain määrin löyhästi bruckneriaaninen blokkiajattelu, ts. symmetrinen muoto häämöttää taustalla ja pakottaa kuulijan käymään läpi kaikki sen vaatimat kertaukset ja vaiheet. Mutta samalla illan kapellimestari herätti eloon jokaiseen taitteenn sisäisen kineettisen ergian ja musiikillisen voimatilan, käyttääkseni Ernst Kurthin termejä. Harvat pystyvät antamaan ankaran muodon puitteissa elämän myös yksityiskohdille ja niiden ilmeikkyydelle, Suomessa jotkut Leif Segesrtam ja Mikko Franck lähinnä. Kullekin teemaryhmälle voi siis huoleti antaa oman temponsa, ja silti kokonaisuus pysyy koossa. Tämä tulkinta oli ehdottomasti merkittävää Bruckner-soittoa, perinnettä uudistavaa. Orkesterin kanssa Gražinytė-Tyla tuli toimeen erinomaisesti. Kapellimestari oli siis loistava valinta, ja kiehtova tuttavuus, toivottavasti hän tulee pian Suomeen uudestaan!

— Eero Tarasti

Helsingin kaupunginorkesteri
Mirga Gražinytė-Tyla, kapellimestari
Jenni Lättilä, sopraano

Szymanovski: Love Songs of Hafiz
Bruckner: Sinfonia nro 6

Musiikkitalo, Helsinki
Pe  21.10.2016 klo 19

 

Kiitetyn ohjaajan Lentävä hollantilainen Kansallisoopperassa; Sentan roolissa Camilla Nylund

Kuva © Suomen kansallisooppera

Kuva © Suomen kansallisooppera

Camilla Nylund. Kuva © www.camillanylund.com

Camilla Nylund. Kuva © www.camillanylund.com

Lontoon kuninkaallisen oopperan Covent Gardenin oopperanjohtaja Kasper Holten ohjaa Lentävän hollantilaisen Kansallisoopperalle. Hänet muistetaan Suomessa erityisesti vuonna 2010 nähdystä tuotannosta Die tote Stadt, joka on yksi Kansallisoopperan kiitetyimpiä toteutuksia. Lentävän hollantilaisen ensi-ilta on 18.11. ja se nähdään nyt ensi kertaa nykyisen oopperatalon näyttämöllä. Teoksen uudenlaisessa tulkinnassa Sentan roolissa säteilee Camilla Nylund.

Holtenin uudenlainen tulkinta Lentävästä hollantilaisesta sijoittuu nykypäivän urbaaniin taidemaailmaan. Nimihenkilö on kuuluisa taiteilija, joka matkustaa ympäri maailmaa. Holtenin mukaan Wagnerin ikuinen rakkauden etsiminen tulee esiin erityisesti tässä teoksessa: ”Ajatus rauhan ja ikuisen rakkauden löytämisestä oli tuttu Wagnerille, joka matkusti koko elämänsä eikä koskaan löytänyt omaa paikkaansa. Hänen oma sielunsa ja elämäntapansa toivat hänelle aina vihollisia; ne saivat hänet löytämään uuden naisen ja sitten taas eroamaan. Hän ei löytänyt rauhaa silloinkaan, kun oli kuuluisa – hänen taiteellinen lahjakkuutensa olikin myös kirous”, Holten tiivistää.

Teoksen videosuunnittelusta vastaa Luke Halls. Hänen videototeutuksiaan on nähty paitsi Euroopan merkittävillä oopperalavoilla myös Pariisin muotiviikoilla ja popin maailmantähtien, kuten Adelen, Rihannan ja U2:n konserteissa. Lavastuksen on suunnitellut Philipp Fürhofer, puvut Anja Vang Kragh ja koreografian Signe Fabricius.

Esitykset johtaa amerikkalaiskapellimestari John Fiore. Nimiroolissa esiintyvät Johan Reuter ja Olafur Sigurdarson. Sentana nähdään ensi-illan lisäksi viidessä muussa esityksessä Camilla Nylund, joka on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaissopraanoja. Sentan roolissa esiintyy myös Pauliina Linnosaari. Dalandin roolissa puolestaan vuorottelevat Jyrki Korhonen ja Gregory Frank. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Mika Pohjonen, Sari Nordqvist ja Christian Juslin.

Lentävä hollantilainen nähdään suoratoistona Yle klassisen verkkopalvelussa sekä Oopperan ja Baletin Stage24-palvelussa torstaina 24.11.

Richard Wagner: Lentävä hollantilainen

Ensi-ilta Suomen kansallisoopperassa 18.11. klo 19
Muut esitykset: 22.11., 24.11., 26.11., 30.11., 3.12., 5.12., 9.12., 14.12. ja 30.12.
Maksuttomat teosesittelyt 22.11. ja 24.11. klo 18.15
Livelähetys 24.11.2016 klo 18.50 alkaen verkossa: yle.fi/klassinen ja oopperabaletti.fi/live/