Amfion pro musica classica

Monthly Archives: maaliskuu 2016

You are browsing the site archives by month.

Kovatasoinen alkukilpailu käynnisti Toivo Kuula -laulukilpailun 2016

Toivo Kuula –laulukilpailun alkukilpailu pidettiin Helsingin Oopperatalolla sunnuntaina 6.3.2016. Tuomariston puheenjohtaja Seppo Ruohonen oli tyytyväinen alkuerien kilpailuesityksiin: ”Osanottajien suoritukset olivat todella kovatasoisia. Tuomaristolle tehtävä oli haastava ja odotukset ovat todella korkealla kilpailuviikonloppua ajatellen.” Ruohonen painottaa, että arviointi kohdistui sen hetkiseen suoritukseen eivätkä aikaisemmat meriitit vaikuttaneet vaan päivän kunto ratkaisi.

”Välierään valitut laulajat tekivät vaikutuksen nimenomaan persoonallisella Toivo Kuulan laulun tulkinnallaan”, kuvaili tuomariston jäsen Johanna Rusanen-Kartano päivän kilpailuesityksiä.

Kilpailun taiteellinen johtaja Sirkka Lamminen yhtyy edellisiin kommentteihin: ”Kaikkien esiintyjien taiteellinen panos oli nautittavaa kuunneltavaa. Kiitos kuuluu myös erinomaisille pianisteille, joiden osuus oli merkittävä.”  Rusanen-Kartano evästää jatkoon päässeitä: ”Toivomme Alavudelle vielä lisää rohkeita sävyjä”. ”

Alavudella toistamiseen järjestettäviin Toivo Kuula –laulukilpailuun ilmoittautui 98 laulajaa, joista 40 selvitti tiensä nauhakuuntelun perusteella sunnuntaina pidettyihin alkukilpailuihin. ”Jo nauhakarsinnan perusteella osasimme odottaa tämän vuoden kilpailusta kovatasoista. Nyt alkukilpailun jälkeen kilpailuorganisaationkin odotukset ovat kohonneet yhä korkeammalle. Haluamme järjestää sekä kilpailijoille, tuomareille, yhteistyökumppaneille että luonnollisesti yleisölle jälleen ikimuistoisen ja musiikillisia elämyksiä täynnä olevan tapahtumaviikonlopun”, kiteyttää kaupunginjohtaja Pekka Ala-Mäenpää tunnelmiaan alkukilpailun jälkeen. Toivo Kuula -laulukilpailun projektipäällikkö Anu Katajamäki on tyytyväinen alkukilpailun järjestelyihin ja elokuun finaaliviikonlopun järjestelyihin: ”Kilpailuvalmistelut ovat hyvällä mallilla ja etenevät aikataulun mukaisesti. Saimme alkukilpailusta erittäin hyvää palautetta sekä kilpailijoilta että tuomareilta ja olemme valmiita kilpailun loppuhuipennukseen elokuussa”.

Sirkka Lamminen tiivistää tuomariston näkemykset toteamalla, että Toivo Kuula –laulukilpailun välierään valittiin tänä vuonna peräti seitsemän tenorilaulajaa, mitä voidaan pitää lähes historiallisena tilanteena. Kaikille äänilajeille avoimessa kilpailussa ei ole koskaan aikaisemmin ollut välierävaiheessa näin montaa tenoria. Asetelma tekee kilpailuviikonlopusta entistä houkuttelevamman yleisön näkökulmasta, sillä tenorilaulu on tunnetusti yleisön mieleen.

Välierä ja loppukilpailu pidetään Alavuden kirkossa 13.-14.8.2016. Tarkemmat tiedot lipunmyynnin aloittamisesta sekä lippujen hinnasta ja saatavuudesta julkistetaan myöhemmin keväällä.

Välierään valitut laulajat 2016:

Aalto Silja, sopraano
Alamikkotervo Aki, tenori
Döragrip Malin, altto
Eloranta Joonas, tenori
Grönthal Minna, sopraano
Haakana Matias, tenori
Halinen Heikki, tenori
Hautaniemi Mari, mezzosopraano
Hylkilä Annami, sopraano
Kallio Sofia, sopraano
Kopp Eeva-Maria, sopraano
Lehmus Juha, tenori
Nisula Mika, tenori
Pajala Pia, sopraano
Pakkanen Antti, basso
Pikkarainen Juha, basso
Sares Mari, mezzosopraano
Siirala Meri, sopraano
Suominen Olavi, tenori
Takkula Samuli, baritoni
Ziegler Jussi, baritoni

 

Sammon taonta tuo yhteen sinfoniaorkesterin ja 50 tanssijaa

HKO:n konsertissa 11.3. kuullaan Stravinskyn ja Klamin musiikkia sekä viiden nuoren säveltäjän teosten kantaesitykset.

Helsingin kaupunginorkesterin konsertti perjantaina 11.3. on täynnä nuorta luovaa voimaa kun Musiikkitalon lavalle yhdessä orkesterin kanssa nousee 50 nuorta tanssijaa. Kapellimestari Klaus Mäkelän johtaman konsertin ohjelmassa on Uuno Klamin Kalevala-aiheisia orkesteriteoksia, Igor Stravinskyn Petrushka ja Circus Polka sekä viiden nuoren säveltäjän teokset lyömäsoittimille. Konsertin tanssivierailijat ja uusien teosten säveltäjät ovat iältään 6-17 -vuotiaita.

Sammon taonta -konsertin inspiraationa on Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikoiden Stravinskyn Kevätuhri-tanssiprojekti, johon osallistui 250 berliiniläistä koululaista vuonna 2003. HKO:n konsertissa esiintyvät 09 Helsinki Human Rights -säätiön Difference Makers -tanssiryhmä sekä Kruununhaan yläasteen tanssilinjan 7.-luokkalaiset.

Tanssijat ovat valmistautuneet esitykseen yhdessä koreografi Sara Hirnin ja omien opettajiensa kanssa neljän kuukauden ajan erillisissä ryhmissä osana koulunkäyntiä tai viikoittaisia tanssiharjoituksia. Säveltäjien ohjaajina Sammon taonta -konsertissa ovat toimineet säveltäjät Riikka Talvitie bMinna Leinonen, sekä avustavina ohjaajina sävellyksen opiskelija Itzam Zapata ja musiikkikasvatuksen opiskelijat Emma Kuntsi ja Joonas Tuhkanen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Sammon taonta -konsertti on osa Musiikkitalon päätoimijoiden yhteistä KUULE!-yleisötyötä, jota tukee Alfred Kordelinin säätiö. Konsertin järjestävät yhteistyössä Helsingin kaupunginorkesteri, Musiikkitalo ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Konsertin ohjelma:
www.helsinginkaupunginorkesteri.fi/fi/konsertit/sammon-taonta

 

Kapellimestari Nikolaus Harnoncourt kuollut

20140723nikolaus-harnoncourt

Kuuluisa itävaltalainen kapellimestari Nikolaus Harnoncourt (s.1929) kuoli eilen 5. maaliskuuta. Hän oli 86-vuotias.

Aiheesta enemmän:

http://yle.fi/uutiset/kapellimestari_nikolaus_harnoncourt_kuollut/8723177
http://www.ts.fi/kulttuuri/852747/Kapellimestari+Nikolaus+Harnoncourt+on+kuollut
http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/kapellimestari-nikolaus-harnoncourt-on-kuollut/721941/
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016030621227336_vi.shtml

Harnoncourtista lisää Amfionin sivustolla:

http://www.amfion.fi/harhaoppinen-autenttisuus/
http://www.amfion.fi/nikolaus-harnoncourtin-yllattava-suosikkikappale/

Tüürin kahdeksannen sinfonian uudistettu versio saa ensiesityksensä Tapiola Sinfoniettassa

Frank Braley © King Records

Frank Braley © King Records

image001

Tapiola Sinfoniettan konsertissa 11.3. kuullaan kahta suuren soinnin mestaria; ohjelmassa ovat impressionistisäveltäjä Maurice Ravelin Hanhiemo-sarja ja G-duuri-pianokonsertto sekä virolaisen säveltaiteen kärkinimiin lukeutuvan Erkki-Sven Tüürin kahdeksas sinfonia, joka esitetään nyt ensimmäistä kertaa uudistettuna versiona. Pianokonserton solistina on ranskalainen Frank Braley, ja konsertin johtaa palkittu virolainen kapellimestari Olari Elts.

Frank Braley (s.1968) aloitti pianonsoiton neljän vuoden iässä. Jo kuusi vuotta myöhemmin hän konsertoi Ranskan radion filharmonisen orkesterin kanssa. Ensimmäinen palkinto Kuningatar Elisabetin musiikkikilpailussa vuonna 1991 vei nuoren pianistin konsertoimaan ympäri maailmaa. Hän on työskennellyt mm. Ranskan kansallisorkesterin, Ensemble InterContemporainin,  Lontoon ja Tokion filharmonikkojen, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin ja Bostonin sinfoniaorkesterin kanssa sekä levyttänyt paljon sooloteoksia ja kamarimusiikkia.

Mielenkiintoisesta ohjelmatyöstään ja kamariyhtyeosaamisestaan ylistetty kapellimestari Olari Elts (s.1971) teki läpimurtonsa voittamalla Jorma Panula -kapellimestarikilpailun 1999 ja Sibelius-kapellimestarikilpailun vuonna 2000. Sen jälkeen hän on toiminut ylikapellimestarina Latvian kansallisessa sinfoniaorkesterissa ja nähty päävierailijana mm. Orchestre de Bretagnessa, Skotlannin kamariorkesterissa ja Helsingin kaupunginorkesterissa. Tällä hetkellä Elts on Viron kansallisen sinfoniaorkesterin päävierailija.

Virolainen säveltäjä Erkki-Sven Tüür (s.1959) on lunastanut paikkansa yhtenä maansa kansainvälisesti tunnetuimmista ja arvostetuimmista säveltäjistä. Tüürin viimeisin, Kahdeksas sinfonia (2010), kuuluu hänen vektoriaalisen kautensa teoksiin. Tüür on todennut, että siinä on keskeistä jatkuva tien päällä olemisen tuntu, orgaaninen kehitys ja soljuvuus. Teos kuullaan nyt uusittuna versiona, jossa Tüür on tiivistänyt toista osaa.

Maurice Ravel (1875-1937) oli yksi musiikinhistorian moni-ilmeisimmistä tyylittelijöistä, joka kykeni liikkumaan suvereenisti mitä erilaisimmissa maailmoissa. Alun perin pianolle sävelletty ja Ravelin myöhemmin orkesterille sovittama Hanhiemo-sarja vie kuulijan hienostuneen naivistiseen maailmaan. G-duuri-pianokonsertto kuuluu säveltäjän viimeisimpiin teoksiin ennen hänen kuolemaansa. Teoksessa ilmenee aikakaudelle tyypillisiä vaikutteita jazzista uusklassismiin.

Pe 11.3.2016 klo 19, Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

RAVEL & TÜÜR

Tapiola Sinfonietta
Olari Elts, kapellimestari
Frank Braley, piano

Ravel: Hanhiemo-sarja
Ravel: Pianokonsertto G-duuri
Tüür: Sinfonia nro 8

Konserttiesittely (FM Kimmo Korhonen) pe 11.3. klo 18.15–18.45. Vapaa pääsy.

Urkuyö ja Aarian 31. kesässä legendoja ja tulevaisuuden tähtiä

header1-300x200

Urkuyö ja Aaria -festivaali tarjoaa tänä kesänä 13 tunnelmallista kesäyön konserttia 2.6.–25.8.2016 täynnä mielenkiintoisia esiintyjiä ja monipuolista musiikkiohjelmaa. Esiintyjinä nähdään suomalaisia ja kansainvälisiä tähtiä, muun muassa baritonilegenda Jorma Hynninen, tämän hetken puhutuin baritoni Waltteri Torikka, mezzosopraano Monica Groop, korealaissyntyinen sopraano Yeree Suh, tenori Tuomas Katajala, Lappeenrannan laulukilpailujen voittajat Suvi Väyrynen ja Kristian Lindroos, Tapiola Sinfonietta, Suomen Kansallisoopperan orkesteri solisteineen ja Suomalainen barokkiorkesteri, pianistit Paavali Jumppanen ja Ilmo Ranta sekä urkurit Ilpo Laspas ja Andreas Liebig. Ohjelmassa kuullaan muun muassa Brahmsin, Schumannin, Schubertin, Sibeliuksen ja Merikannon laulumusiikkia, Bachin kantaatteja ja urkumusiikkia, Haydnin ja Brahmsin orkesterimusiikkia, Rautavaaran vaskimusiikkia, Byrdin renessanssimusiikkia ja kansanmusiikkia.   

Tähdet, tähdet

Urkuyö ja Aarian koko kesän mittaisen konserttisarjan avaavat Espoon oma huippuorkesteri Tapiola Sinfonietta ja yksi tämän hetken puhutuimmista laulajista, Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuttu baritoni Waltteri Torikka. Avajaiskonsertissa 2.6. Torikka laulaa Tapiola Sinfoniettan solistina Franz Schubertinyksinlauluja. Nuoren virolaiskapellimestari Risto Joostin johtama orkesteri tarjoilee varmaa osaamistaan myös Joseph Haydnin ensimmäinen ja viimeinen sinfonian parissa.

Festivaalin päätöskonserttiin Suomalaisen barokkiorkesterin solistiksi ensimmäistä kertaa Suomeen saapuu maailmankuulu korealaissyntyinen sopraanoYeree Suh, joka tunnetaan niin barokkimusiikin kuin uuden musiikin ilmaisuvoimaisena tulkitsijana. Konsertin ohjelmassa Antonio Vivaldin kantaattiAll’ombra di sospetto ja J.S. Bachin kantaatti Non sa che sia dolore saavat seurakseen G.F. Händelin ja E.F. dall’Abacon värikästä orkesterimusiikkia.

Legenda ja tulevaisuuden tähtiä

Taiteellinen johtaja Hannu Norjanen on kutsunut festivaalille jälleen monipuolisen ja tasokkaan esiintyjäjoukon. Festivaalikesä on Norjasen viimeinen Urkuyö ja Aarian taiteellisena johtajana. Uudeksi taiteelliseksi johtajaksi valittu seuraaja julkistetaan myöhemmin tänä vuonna.

Baritonilegenda Jorma Hynnisen vaikuttavia tulkintoja kuullaan festivaalilla jo 11. kerran. Yhdessä ikäpolvensa menestyneimpiin suomalaispianisteihin kuuluvan Paavali Jumppasen kanssa he esittävät 7.7. muun muassa Johannes Brahmsin laulusarjan Vier ernste Gesänge ja Yrjö Kilpisen Lakeus-sarjan.Monipuolinen pianotaitelija istahtaa konsertissa myös urkurin penkille soittaen J.S. Bachin Passacaglia ja fuuga c-mollin sekä kaksi Brahmsin koraalipreludia.

Suomen eturivin taiteilijoista festivaalilla esiintyvät myös mezzosopraano Monica Groop, pianisti Ilmo Ranta ja urkuri Tapio Tiitu 16.6., tenori Tuomas Katajala, urkuri Ilpo Laspas ja pianisti Maija Weitz 18.8. sekä kansanmusiikkimestarit Maria Kalaniemi (harmonikka), Senni Valtonen (kantele) jaTimo Alakotila (piano, harmooni) 28.7.

Festivaalilla esiintyy lisäksi nuoria lahjakkaita tulevaisuuden tähtiä. Vuoden 2016 Lappeenrannan laulukilpailun karismaattiset voittajat, sopraano Suvi Väyrynen ja baritoni Kristian Lindroos konsertoivat 30.6. yhdessä pianisti Tuula Hällströmin ja urkuri Pauliina Hyryn kanssa. Ensimmäisen Helsinki Lied -kilpailun voittajaa, sopraano Aurora Marthensia kuullaan tämän vuoden juhannusiltamissa.

Synkistä varjoista paratiisiin

Vanhan musiikin osaamista festivaalilla edustavat muun muassa kansainvälisesti tunnustettu ensemble Prattica Terza (Pietari), solisteinaan mezzosopraanoSabine Kaipainen ja Tuomas Kaipainen (barokkifagotti) ja gambayhtye The Jaye Consort Helsinki solistinaan mezzosopraano Debi Wong. Konserteissa kuullaan Bachin kantaatteja, Vivaldin fagottikonsertto sekä renessanssiajan musiikkia William Byrdiltä.

Kesäkuun alussa järjestettävän VocalEspoo -festivaalin kanssa yhteistyössä toteutettava konsertti In Paradisum tarjoaa kesään hartaita tunnelmia. Taiteellisen johtajan Hannu Norjasen johtamassa konsertissa 9.6. kuullaan Gabriel Faurén ja Maurice Duruflén Requiemit. Kamarikuoro Kampin Laulun, E-ensemblen ja VocalEspoon kuoroteoskuorokurssilaisten solisteina laulavat sopraano Hedvig Paulig ja baritoni Elja Puukko. Duruflén Requiem kuullaan konsertissa urkusäestyksellisenä versiona. Konsertti pidetään poikkeuksellisesti Tapiolan kirkossa ja se alkaa klo 21.00.

Oopperaa ja arvosoittimia

Suomen Kansallisoopperan orkesteri solisteineen vierailee Espoossa 4.8. mukanaan oopperan käyttöön luovutetut arvosoittimet. Soolosellisti Jussi Vähälän soittama Tononi-sello ja konserttimestari Jukka Merjasen soittama Guarnieri-viulu pääsevät oikeuksiinsa Johannes Brahmsin Kaksoiskonsertossa viululle ja sellolle op. 102 kapellimestari Eugene Tziganen johdolla. Konserttoon johdattelevat W.A. Mozartin Sinfonia nro 32 ja sopraanoAnna-Kristiina Kaappolan ja tenori Jyrki Anttilan laulamat aariat oopperasta Zaïde ja oopperasta Taika-ampuja.

Lisäksi festivaalilla vierailee Kaartin soittokunnan vaskiyhtye Ville Paakkunaisen johdolla ja saksalainen urkuri Andreas Liebig. Heidän konserttinsa ohjelmassa 11.8. on Einojuhani Rautavaaran Requiem in our time vaskille ja lyömäsoittimille sekä Usko Meriläisen, J.S. Bachin ja Max Regerinmusiikkia.

Ilmaisohjelmaa aivoseminaarista monikulttuuriseen juhannusiltamiin

Festivaalin aloittaa toisen kerran yhteistyössä Suomen Aivosäätiön kanssa järjestettävä yleisöseminaari. 30. juhlafestivaalilla 2015 ensimmäisen kerran toteutettu seminaari musiikin merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille sai suuren suosion ja ajankohtaisen sekä tärkeän aiheen esiintuomista haluttiin jatkaa. Tänä vuonna neurologian professori Seppo Soinila avaa uusimpia aivotutkimuksen tuloksia ja kertoo musiikin merkityksestä aivojen terveydelle.  Tilaisuus pidetään Leppävaaran Sellosalissa 1.6. klo 18.00 ja siihen on vapaa pääsy.

Perinteiset juhannusiltamat järjestetään tänä vuonna 23.6. teemalla Kansanmusiikkia muilta mailta. Suomalaisen kansanmusiikin lisäksi tullaan kuulemaan musiikkia ja muusikoita muista kulttuureista. Yleisö pääsee myös tänä vuonna laulamaan yhteislauluja. Ennen konsertteja yleisö saa tavata taiteilijoita, kuulla konserttien ohjelmista sekä tutustua Espoon tuomiokirkon urkuihin.

31. Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertit Espoon tuomiokirkossa torstaisin 2.6.–25.8.2016 klo 22.00, paitsi 23.6. ja 4.8. klo 21.00 ja 9.6. Tapiolan kirkossa klo 21.00.

Ohjelmat ja muut tarkemmat tiedot löytyvät festivaalin kotisivuilta http://urkuyofestival.fi/category/ohjelma/