Amfion pro musica classica

Monthly Archives: maaliskuu 2009

You are browsing the site archives by month.

Gustav Djupsjöbacka valittiin uudelleen Sibelius-Akatemian rehtoriksi

Musiikin tohtori Gustav Djupsjöbacka valittiin tänään uudelleen Sibelius-Akatemian rehtoriksi, 1. elokuuta 2009 alkavaksi viiden vuoden määräajaksi, mutta kuitenkin enintään yliopiston oikeushenkilöaseman vaihtumiseen saakka. Tämänhetkisen näkymän mukaan yliopistouudistus tulee voimaan Read More →

Suomalainen mykkäelokuva uuteen nousuun

Ollin oppivuodetYleisradio tilaa viideltä suomalaiselta säveltäjältä musiikin 1920-luvun kotimaisiin mykkäelokuviin. Ensimmäiseksi esitetään Ollin oppivuodet Hämeenlinnan Verkatehtaalla marraskuussa ja Finlandia-talolla joulukuun alussa. Ollin oppivuosien musiikin säveltää Harri Vuori. Sarjan muut elokuvat ovat Noidan kirot, Elämän maantiellä, Rakkauden kaikkivalta ja Tukkijoella. Niihin musiikin säveltävät Tapio Tuomela, Yrjö Hjelt, Lotta Wennäkoski ja Kimmo Hakola.

Mykkäelokuvia esitettiin Suomessa 1900-luvun alkupuolella salonkiorkestereiden, pianistien, balalaikkayhtyeiden ja oopperalaulajien säestyksellä. Maailman suurkaupungeissa asialla oli usein kokonainen sinfoniaorkesterikin. Radion sinfoniaorkesterin ohjelmistoon viime vuosina kuuluneiden elokuvakonserttien sarja viritti ajatyksen, että YLE voisi nostaa tämän taidemuodon uuteen kukoistukseen, selittää RSO:n intendentti Tuula Sarotie. Elokuvat nähdään myös YLE Teemalla.

Uusi klassisen musiikin aikakauslehti

Maalis-huhtikuussa pianotehdas Steinwayn omistama ArkivMusic.com alkaa julkaista kuudesti vuodessa ilmestyvää aikakauslehteä LISTEN: Life with Classical Music. Klassisen musiikin ammattilaisille ja intohimoisille harrastajille suunnattu lehti kirjoittaa muusikoista ja musiikillisista matkakohteista sekä arvioi äänitteitä, kirjoja ja elokuvia. Lehteä markkinoidaan ”lifestyle”-kategoriassa, ja jää nähtäväksi, miten tämä vaikuttaa artikkeleiden painoarvoon. Ensimmäisessä numerossa muun muassa pianistit Leon Fleisher ja Hélène Grimaud kertovat työstään, ja Seattlen musiikkitarjontaa esitellään.

Alkoholinkäyttö orkestereissa puhuttaa Britanniassa

Sanomalehti Guardianin mukaan alkoholin väärinkäyttö on yleistä orkesterimuusikoiden keskuudessa, mutta asiasta vaietaan. Aihetta käsiteltiin Iso-Britannian orkesteriyhdistys ABOn vuosittaisessa konferenssissa helmikuussa.

Koska asiaa ei ole tutkittu kunnolla, on vaikea sanoa, onko soittajien alkoholinkäyttö lisääntynyt muun väestön mukana, vai kenties jopa laskenut, kun esimerkiksi auton ajamisesta päihtyneenä on tullut sosiaalisesti ei-hyväksyttävää. Kulttuurikin on muuttunut: konferenssissa muisteltiin aikoja, jolloin takahuoneen baari oli auki ennen konserttia, sen aikana ja sen jälkeen. Näin ei enää ole. Myös stressin ja esiintymisjännityksen poistoon on yleisesti saatavilla betasalpaajia, joita voidaan käyttää alkoholin sijaan.

Orchestra of the Enlightenmentin kontrabasisti Chi-chi Nwanoku kommentoi kirjoitusta: ”25 vuotta sitten, kun päätin opiskeluni, aihe oli tosiaankin tabu niille, jotka eivät osanneet hakea ammattiapua tai emotionaalista tukea ongelmiinsa. Alalla on kuitenkin aina puhuttu vapaasti muista hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä: tenniskyynärpäästä, korkeista meluarvoista, ahtaista soitto-oloista ja konserttisalien äärimmäisistä lämpötiloista. Ja on totta, että ennen emme keskustelleet juomisesta potentiaalisena taiteellisena ja terveydellisenä vaaratekijänä.” Nwanokun mielestä asian ottaminen pöydälle kansallisessa konferenssissa kertoo kuitenkin siitä, ettei asiaa haluta lakaista maton alle. Hänen mielestään alkoholiongelmat eivät myöskään ole sen yleisempiä muusikoilla kuin muillakaan ammattiryhmillä.

Kirjoitus on herättänyt aktiivista keskustelua Guardianin verkkosivulla.

Juhani Aaltonen ja Kalevi Kiviniemi saavat säveltaiteen valtionpalkinnot

Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt 7 500 euron suuruiset säveltaiteen valtionpalkinnot saksofonisti, huilisti Juhani Aaltoselle ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemelle.

Pitkän linjan jazzmuusikko Juhani ”Junnu” Aaltonen (s. 1935) on soittanut muun muassa Edward Vesalan ja Heikki Sarmannon yhtyeissä. Ennakkoluulottomuudestaan tunnettu Kalevi Kiviniemi (s. 1958) taas on kansainvälisesti tunnetuin ja tunnustetuin suomalainen urkutaiteilija.