Amfion pro musica classica

Monthly Archives: tammikuu 2009

You are browsing the site archives by month.

Kaiken nähneen viulistin blogi

Guarneri-kvartetti oli vähällä tulla Suomeenkin ensi kuussa, mutta toisin kävi. Kvartetti siirtyy eläkkeelle tämän vuoden lopulla, mutta ensiviulisti Arnold Steinhardtin ajatuksia voi lukea toivottavasti myös jatkossa. Blogin lisäksi Steinhardt on kirjoittanut työstä ja elämästä maailmalla kiertävässä kvartetissa viihdyttävän ja sivistävän kirjan ”Indivisible by Four”.

Steinhardtin blogi löytyy täältä.

Kansainvälinen baryton-symposiumi 2009

Baryton on eksoottinen, kuusi- tai seitsenkielinen jousisoitin. Sen erityispiirre on sympaattisesti värähtelevät resonanssikielet, joita voidaan soittaa vasemman käden peukalolla näppäilemällä. Joseph Haydn arvosti soitinta suuresti ja sävelsi sille lähes 200 teosta, ja viulukoulussaan Leopold Mozart pitää sitä ”yhtenä suloisimmista soittimista”.

Symposiumin aikana 23.–24.5. järjestetään myös luentoja ja muita konsertteja. Koko ohjelma löytyy täältä.

Toisenlaista viulunsoittoa

Viulisti Jaso Sasaki on perehtynyt vanhojen mestareiden soittotekniikoihin ja esittelee tutkimuksensa tuloksia soittamalla mm. Eugene Ysaÿen ensimmäisen soolosonaatin. Konsertti on aikamatka myös ohjelmansa puolesta: painavampien kappaleiden lomassa soitetaan kepeitä virtuoosinumeroita, kuten solistit tapasivat ennen vanhaan tehdä.

Alban Bergin Lulu, pitkästä aikaa Suomessa

Kokkolan Oopperayhdistys tuottaa maaliskuussa Alban Bergin Lulu-oopperan Helsingissä.  Ohjaaja Leea Klemolan versio kulttioopperasta nähdään Merikaapelihallissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Ensi-ilta on 7.3.2009, muut näytökset 10., 12. ja 13. maaliskuuta. Kapellimestarina toimii Sakari Oramo ja orkesterina Radion Sinfoniaorkesteri. Edellisistä Lulun Suomen-esityksistä on kulunut lähes neljäkymmentä vuotta.
Read More →

Arktinen Hysteria

Erinomainen puhallinyhtye soittaa haastavaa nykymusiikkia, mausteena veikeää Villa-Lobosia.