Amfion pro musica classica

Monthly Archives: tammikuu 2008

You are browsing the site archives by month.

Uusivuosi Kiinassa

Shanghaissa soitimme upeassa modernissa konserttisalissa. Uudenvuoden aattona orkesteri sai kutsun risteilylle Shanghai Pearl River -jokea pitkin. Kiinassa uutta vuotta juhlitaan tänä vuonna vasta 7. helmikuuta, joten ilotulituksia oli vain vähän joen varrella, juuri laivan kulkiessa ohi. Laivan henkilökunta ei ollut valmistautunut saksalaisorkesterin janoon. Jo puoli tuntia ennen vuoden vaihtumista loppuivat laivalta juomat. Vasta pitkän kauhistelun jälkeen saimme laivan uumenista 3 kiinalaista punaviinipulloa, joilla koko orkesteri joutui vastaanottamaan Uudenvuoden. Hotellin ravintola ja baari oli myös suljettu, mutta huonepalvelu toi meille riemukkaana pullon kiinalaista kuohuviiniä. Viini oli tosin niin kammottavan makuista, että pullo jäi juomatta.

Seuraava kauounki, Suzhou, on Kiinan mittakaavalla pieni provinssikaupunki – vähän yli 6 miljoonaa asukasta. Hotellimme oli jo nähnyt parhaimmat päivänsä. Hissit haisivat epäilyttävästi torakkamyrkylle ja ruokasali länsimaisille makuhermoille vieraalle ruoalle – sian paksusuoli, kananjalat ja sammakot ovat Suzhoussa tyypillist ruokaa. Huoneissa lämpötila oli n. 14 astetta, joka iltaan mennessä saatiin lentokoneen moottorilta kuulostavalla lämmitimellä nousemaan kahdeksaantoista. Konserttisalissa tilanne ei ollut yhtään parempi. Kaiken lisäksi kaikki konteissa kuljetetut soittimet olivat yön yli olleet ulkona pakkasessa, vaikka ilmastoitu kuljetus oli luvattu. Suuri osa orkesterista kieltäytyi soittamasta näissä olosuhteissa. Kun salin lämpötila saatiin nousemaan 16 asteeseen ja sali alkoi täyttyä, päätimme lopulta soittaa puolet konsertin ohjelmasta talvikengät, villapaidat ja -sukat päällä. Miten koominen näky! Mutta eihän orkesteri voi antaa yleisön olla sitkeämpi!

Konserttilavatunnelmaa Suzhoussa

Kenneth Kvarnström aloittaa juhlaviikkojen neuvonantajana

Kenneth Kvarnström ja Helsingin juhlaviikot aloittavat yhteistyön. Kvarnströmista tulee tanssiohjelmiston taiteellinen neuvonantaja. Hän avustaa jo tämän vuoden ohjelmiston suunnittelussa.

Uudenvuoden konsertteja Kiinassa

Peking, Shanghai, Suzhou, Guangzhou, 7 konserttia 9 päivässä. Gürzenich Orchester, eli Kölner Philharmonie kiersi Kiinaa soittaen Uudenvuoden konsertteja. Vähän Straussin valsseja, Brahmsin 2. Sinfonia, Stravinskin Tulilintu ja pari kiinalaista teosta jälkiruuaksi. Flunssa-aalto oli tehnyt tuhojaan orkesterin riveissä ennen kiertuetta. Molemman ensimmäiset konserttimestarit joutuivat perumaan matkan, joten minä sain vetää koko kiertueen! Tämä oli iloinen yllätys, mutta kiertueen ensimmäisessä kenraalissa ymmärsin kauhuissani, että sairastelevat konserttimestarit eivät olleet ehtineet laittaa jousituksia Straussin valsseihin ja kiinalaisiin ylimäräisiin, joita Kölnissä ei edes harjoiteltu. Koko kiertueen ajan yritin korjata kiireellä tehtyjä merkintöjä.

Kiinanmuuri

Ensimmäinen konsertti oli Pekingin 10 000 paikan People’s Hall:ssa eli kommunistisen puolueen mahtirakennuksessa, johon nimestä huolimatta tavallisilla kansalaisilla ei ole pääsyä, paitsi tällaisena iltana jolloin valtavaa katolla komeilevaa punaista tähteä saa ihailla. Akustiikka oli kamala. Orkesterin keskelle laitettiin muutama mikrofoni, joilla tilannetta vain pahennettiin. Salissa istuessa kuului jostain oikeasta nurkasta oboe, parvekkeen takaa harppu, yksinäinen viulu jostain edestä ja kaikki valtavan musiikkipuuron keskellä. Mutta kiertueen sponsorit, Pekingiläiset pankkiirit olivat onnellisia ja kiertue pääsi näin käyntiin. Käsiohjelma oli luultavasti käännetty ensin saksasta kiinaksi ja sitten takaisin. Markus Stenzin nimi olikin Pekingissä Marcoux Shitanzi!

Kuhmon kesään kuninkaita ja kvartettoja

Kuhmon Kamarimusiikin ensi kesän teemoja ovat jousikvartetot ja kuninkaallinen musiikki. Suomen suurimman kamarimusiikkijuhlan ohjelmaan sisältyy monia tyylilajeja vanhasta musiikista kantaesityksiin. Heinäkuun kahden viikon aikana Kuhmossa soittaa yhteensä noin 150 muusikkoa.

Koulukonserttien määrä aiotaan moninkertaistaa

Elävän lastenmusiikin asemaa halutaan vahvistaa Suomessa. Suunnitelmissa on moninkertaistaa koulukonserttien määrä nykyisestä. Tarkoituksena on tarjota jatkossa kaikille peruskoululaisille ainakin yksi konsertti vuodessa.