Amfion pro musica classica

Monthly Archives: huhtikuu 2007

You are browsing the site archives by month.

EMI luopuu netissä jaettavan musiikin kopiosuojauksesta

Brittiläinen levy-yhtiö EMI ilmoittaa, että sen musiikkia myydään internetissä jatkossa ilman kopiosuojausta – joskin suojaamattomat kappaleet maksavat enemmän. Niin sanotulla DRM-suojauksella on tähän mennessä rajoitettu muun muassa kappaleesta otettavien kopioiden määrää.

Musiikin hyväätekeviä vaikutuksia pohditaan Turussa

Koulujen musiikilliselle opetustehtävälle ei anneta riittävästi arvoa tämän päivän yhteiskunnassa. Professori Kimmo Lehtonen Turun yliopistosta katsoo, että musiikin opetusta pidetään usein lähes leikinomaisena harrastuksena.

Madetojan tyttökuorolle hopeaa Prahassa

Oulun Madetojan musiikilukion tyttökuoro on saavuttanut hopeaa Prahassa
nuorisokuorojen festivaaleilla. Madetojan kuoro oli toissa vuonna YLEn vuoden nuorisokuoro. Kuoron johtaja on Kari Kaarna. Voiton sarjassa vei irlantilaiskuoro Fermoysta.

Natsien keskitysleirien musiikki kokoelmaksi

Natsien keskitusleirien vankien esittämä musiikki julkistetaan kokoelmana. Italialainen säveltäjä ja pianisti Francesco Lotoro on kiertänyt 16 vuoden ajan Euroopan kaupungeissa keräämässä tietoja keskitysleireillä soitetuista ja lauletuista kappaleista.