Amfion pro musica classica

Monthly Archives: huhtikuu 2007

You are browsing the site archives by month.

RSO:n nuoret solistit valittu

Radion sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konserttiin on valittu kymmenen soittajaa maaliskuun lopulla järjestettyjen koesoittojen perusteella. Valitut nuoret muusikot esiintyvät RSO:n solisteina Finlandia-talossa keskiviikkona 30.5. Konsertin johtaa kapellimestari Sian Edwards.

Koesoittoihin ilmoittautui yhteensä 72 nuorta, joista suurin osa opiskelee Sibelius-Akatemiassa tai Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Lisäksi hakijoita oli mm. Espoosta, Turusta, Tampereelta, Lahdesta, Kouvolasta ja Oulusta. Read More →

Musiikkia pääsiäisen alla

Tampere Filharmonian pääsiäiskonsertissa kuullaan Toivo Kuulan harvoin kuultu kuoroteos Stabat mater. Kiirastorstain konsertissa Tampere-talossa kuullaan myös Wiltold Lutoslawskin Musique funèbre ja Andrzej Panufnikin Sinfonia sacra. Kiinnostava ohjelmakokonaisuus, josta tunnistaa Storgårdsin käden jäljen. Read More →

Matteus-passio

Kuudennen kerroksen orkesterin jo perinteeksi muodostunut Matteus-passio on hyvä tapa rauhoittua pääsiäisen viettoon.

Johannes-passio

Sinfonia Lahden pääsiäiskonsertti on myös mielenkiintoinen. Bachin Johannes-passio on yksi barokin ajan suurteoksista. Konsertin johtaa erityisesti barokki- ja varhaisklassisen ohjelmiston parissa vaikuttavan uran tehnyt kapellimestari Anssi Mattila. Myös konsertin solistikunta on mielenkiintoinen. Luvassa on puhutteleva esitys.

Sesam aukene

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI ELÄYTYY SHEHERAZADEN TARINOIHIN

Lapsille suunnatut konsertit ovat aina kulttuuriteko missä tahansa niitä toteutetaankin. Näihin konsertteihin kannattaa suunnata koko perheen voimin. Kuopion kaupunginorkesterin vauhdikas itämainen Sesam aukene -perhekonsertti herättää eloon Sulttaanin vaimo Sheherazaden eksoottiset tarinat. Teoksen johtaa Atso Almila, jolla on taito viihdyttää lapsia. Read More →